Tapahtumat

  • 16.9.2018APCON: Finnish Open

    APCON (Active Physique Convention) on hyvinvointiin, lihaskuntoon, -voimaan ja -estetiikkaan keskittyvä tapahtuma, joka saapuu kiertueellaan Tapiolaan syyskuun puolivälissä!

    APCON -tapahtuma järjestetään Espoon Kulttuurikeskuksessa. Tapahtuma on osa kiertuettta joka huipentuu Messukeksukseen 23. – 25.8.2019.

    Tapahtuma pidetään Kulttuurikeskuksen sisätiloissa 16.9. klo 11.00 alkaen

    Tapahtumaan liittyy PCA Finlandin Wellness, Fitness ja kehonrakennus -kilpailuita, joihin liput myynnissä www.lippu.fi.

    Itse messuille on kuitenkin vapaa pääsy. Messuilla on Strongman näytöksiä, leikkimielisiä kilpailuja ja mahdollisuus kokeilla lajeja. Myös Repel Open ja Rebel Power kilpailuja ja Street Workout -näytöksiä.

    Lue lisää
  • 31.8.2018Hanna-Maaria - Kaikki mistä haaveilinHanna-Maaria Tuomela sijoittui toiseksi X Factor Suomi -ohjelmassa keväällä 2018. Hän on X Factor Suomen historiassa ensimmäinen osallistuja, joka pääsi yleisöäänestyksissä finaaliin omilla kappaleillaan. 

    Hanna-Maarian sävellyksiä kuullaan nyt Louhisalissa. Vuosien aikana syntyneet kappaleet ja henkilökohtaiset tarinat niiden takana johdattelevat laulajan herkkään ja tunteikkaaseen sielunmaailmaan. Upouudet sovitukset on tehty huippumuusikoista koostuvalle bändille ja jousikvartetille. Lavalle nousee myös hurmaava naiskuoro Espoo Voices.

    Hanna-Maaria on tehnyt töitä laulajana ja lauluntekijänä Suomessa ja ulkomailla. Hän on myös esiintynyt yhteistyössä Suomen eturivin artistien, kuten Antti Tuiskun, Saara Aallon, Mariskan, Scandinavian Music Groupin, Diandran, Neon2:sen, DJRZY:n ja Heavyweight DJ’s:n, kanssa. Hanna-Maaria kilpaili vuoden 2013 Voice of Finlandissa Elastisen joukkueessa. Iltalehden vuoden 2016 musiikkitulokkaiden listalle valittu laulaja on mm. valloittanut radioaallot pehmeällä lauluäänellään Cheekin sinkulla “Sä huudat”.

    Kesto noin 1 h 15 min (ei väliaikaa)
    Ovet avataan klo 18.30.
    Cafe Louhi: Esteetön sisäänkäynti Louhisaliin, salissa kahvilapalvelut.

    Aika
    pe 31.8.2018 klo 19.00 - 20.15

    Paikka
    Espoon kulttuurikeskus, Louhisali (Café Louhi)
    Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo

    Järjestäjä
    Espoon kulttuurikeskus

    Hinta
    Liput 15/10 € + toimitusmaksu
    Lue lisää
  • 26.8.2018-9.9.2018Lintuparatiisi, Suomenoja-Finnoo -valokuvanäyttelySuomenojan Luonto ry:n valokuvanäyttelyssä on esillä 30 valokuvaa Suomenojan monimuotoisesta luontoalueesta kaupungin keskellä. 

     

    Näyttelyn pääosassa ovat linnut - nisäkkäitä, matelijoita, perhosia ja kasveja unohtamatta. Myös historia ja alueen yleiskuva ovat läsnä. 

    Suomenojan Luonto ry julkaisi vuonna 2017 kirjan “Lintuparatiisi Suomenoja-Finnoo, luonnon ja ihmisen yhteiseloa”, jonka valokuvista 10 tuoreella kuvalla täydennettynä näyttely on koottu. Kirjasta on tietoa www.lintuparatiisi.fi sivustolla.

    Näyttely on avoinna kulttuurikeskuksen aukioloaikojen mukaisesti:

    ma–pe 8–21

    la 9–18

    su 9–15


    Aika
    ti 21.8.2018 klo 8.00 - su 9.9.2018 klo 15.00

    Paikka
    Espoon kulttuurikeskus, Näyttelytila
    Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo

    Järjestäjä
    Suomenojan Luonto ry

    Vapaa pääsy


    Lue lisää
  • 26.8.2018-16.9.2018Futuro-talo täyttää 50 vuottaNäyttelykeskus WeeGeen omistuksessa olevaan Futuro-taloon pääsee tutustumaan kesäkautena 15.5. alkaen 16.9. saakka WeeGeen aukioloaikoina.

    Futuro-talo täyttää 50-vuotta! Näyttelykeskus WeeGeen omistuksessa on ensimmäinen sarjavalmisteinen Futuro-talo (nro 001), joka oli kesästä 1968 syksyyn 2011 Matti Kuuslan hallussa Hirvensalmella. Futuro-taloon pääsee tutustumaan 15.5.-16.9. WeeGeen aukioloaikoina.


    Arkkitehti Matti Suurosen (1933–2013) suunnittelema utopistinen muovitalo Futuro täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Futuro-talo esiteltiin televisiolle ja lehdistölle ensimmäistä kertaa Polykem Oy:n tehtaalla Hiekkaharjussa maaliskuun lopussa 1968. Kansainvälisen läpimurtonsa talo teki lokakuussa 1968, kun kolmas Futuro (nro 002) osallistui Lontoossa Finnfocus-vientinäyttelyyn. Futuro-talo on oman aikansa utopistinen visio, joka kiehtoo edelleen. Näyttelykeskus WeeGee juhlistaa yhdessä EMMA – Espoon modernin taiteen museon kanssa 50-vuotista Futuroa kesän ja syksyn ajan näyttelyillä ja tilaisuuksilla, jotka tarjoavat yleisölle mahdollisuuden tutustua monipuolisesti modernismin ajan kokeellisiin muotoihin ja optimistisiin ideoihin.

    Lisätietoja Futuro-tapahtumista täältä.


    Lue lisää
  • 24.8.2018-25.8.2018Pienpanimot Makujen Tapiolassa

    Pienpanimot osallistuvat Makujen Tapiolaan - tule maistamaan historian ensimmäistä Tapiola-olutta ja muita paikallisia tuotteita!

    Pääset nauttimaan paikallisten pienpanimoiden oluita ja muita juomia ruokaherkkujen kanssa - erillisiä "olutkarsinoita ei ole", vaan koko ruoka- ja juoma-alue on yhtenäistä aluetta. (anniskelualuetta, jolle alaikäiset tervetulleita vanhempien seurassa).

    Tapahtuma alkaa molempina päivinä klo 11:00 ja panimoteltat ovat avoinna aina 24.00 asti molempina iltoina! 

    Alueelle on vapaa pääsy, ja sisäänkäynnin vierestä löydät panimotelttojen maisteluannosten ostopisteen. Yksi annos maksaa 3 € (15 cl), ja 5 annoksen kortti 15 €. Saat pisteessä ns. lainalasin, jonka voit myös ostaa itsellesi jos haluat. Saatavana myös pieni erä Tapiola-olutlasia 8 €:n hintaan.

    Alueella myynnissä myös alkoholittomia juomia, siideriä sekä viiniä.

    Tapiola-olut

    Makujen Tapiolassa lanseerataan historian 1. Tapiola-olut! 

     

    Tapiola-olut on tuotettu Fat Lizardin ja Olarin Panimon yhteistyönä Otaniemessä kesän aikana. Tapiola-olut on tyyliltään mäntyinen pale ale. Oluen makumaailma on saanut inspiraation Tapiolan havuista ja männyistä – voi siinä olla havaittavissa myös aavistus Otsolahden raikkautta, tuulahdus Mäntyviidan kalliolta sekä Silkkiniityn tuoreen nurmen tuoksuakin.

    Olutta pääsee maistelemaan ensi kertaa Makujen Tapiolassa. Nyt tapahtumassa lanseerattava olut tulee myyntiin vain hanaoluena, ja Makujen Tapiolan panimotelttojen lisäksi sitä saa tuoppeihinsa  myös Original Sokos Hotel Tapiola Gardenin terassilta ja muutamista muista alueen ravintoloista. Ole nopea, sillä tätä ei välttämättä riitä kaikille.

    Maistelulasina tapahtumassa toimii laadukas Spiegelaun tulppaanilasi, joka sopii erinomaisesti eri oluiden lisäksi viineille ja siidereille. Lasissa on tyylikäs Tapiola-painatus, ja sitä on saatavilla vain rajoitettu erä.

    Olarin panimo

    Olarin panimon tavoitteena on levittää olarilaisuuden ilosanomaa tuoppi kerrallaan. Olarin panimon arvoja ovat simppelisti OOO eli olarilaisuus, onnellisuus ja olut.  

    “Olarilaista, ehdottoman maanalaista!”

    Tapiola-olut

    Tapiolan oma kaupunginosaolut ensi-illassa! Kyseessä on mäntyinen pale ale, joka on tehty yhteistyössä Fat Lizard Brewingin kanssa.  

     

    Lisäksi tarjolla  PineHill Pale Ale, AREA 21 IPA ja Esponator dunkles bock.

    Fat Lizard Brewing

    Useasti palkittu Fat Lizard Brewing on Espoon ensimmäinen kaupallinen panimo. Panimo on erikoistunut raikkaasti humaloituihin ja helposti juotaviin oluisiin.

    Tarjolla Makujen Tapiolassa: Rib Tickler Rugby Larger, 101 California Pale Ale, 254 California Redwood ja Salty Beach Gose.

    Tanker 

    Virolainen Tankerin panimo on tapahtuman järjestäjän First Pintin omaa maahantuontia. Tankerin tuotannossa yhdistyvät huolella suunnitellut, helposti kaatuvat, humaloidummat oluet sekä tynnyrikypsytetyt moniulotteiset hapanoluet.

    Tarjolla Makujen Tapiolassa: Tanker Sauna Session, Tanker Jätkäsaari Ipa, Tanker Abstraction, Red Rain, Vaida Hell Not, Kaksteistkuud 2018 Tanker/Fat Lizard Mu Isanmaa 99/100 ja Ketser.

    Fiskarsin panimo  

    Fiskarsin Panimo keskittyy valmistamaan hyviä, tasapainoisia ja juotavia oluita sekä siidereitä oikeista luonnon raaka-aineista. Juoman ja ruuan kumppanuus näyttelevät suurta osaa panimon toiminnassa ja uusia oluita kehitellessämme mietimme aina juomallemme osuvia makupareja!

    Makujen Tapiolassa tarjolla on ranskalaistyylinen Hoppy Cidré.

     

    Malmgårdin panimo

    Pernajassa sijaitseva Malmgård tekee oluiden ohella myös siideriä. Makujen Tapiolan valikoimassa sekä perinteinen Omenasiideri että katajanmarjoilla maustettu versio, Arctic Cider.


    Espoon Oma Panimo

    Espoon Oma Panimo rakentaa espoolaista olutkulttuuria tarjoamalla laatua ja tuoreutta, jota voi maistaa vain paikallisessa oluessa. Olut on herkkä tuoretuote ja siksi parasta olutelämystä hakevan ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan. Jokaisella oluella on oma espoolainen tarinansa ja siksi se saa myös nimensä ja ilmeensä rakkaasta kotikaupungistamme, Espoosta.

    Makujen Tapiolassa maistettavissa: Cheers from Kivenlahti, Suvisaaristo Saison, Metro IPA, Keilaniemi APA, Otaniemi amber ale, Westend vehnä



    Lue lisää
  • 24.8.2018-25.8.2018Makujen Tapiola

    Makujen Tapiola tuo tullessaan Espoolaiset pienpanimot, Tapiolan ravintoloitsijat, sekä Street Food -ruokarekat Tuulikinsillalle Tapiolan keskukseen!

    Pääset nauttimaan paikallisten pienpanimoiden oluita ja muita juomia ruokaherkkujen kanssa - erillisiä "olutkarsinoita ei ole", vaan koko ruoka- ja juoma-alue on yhtenäistä aluetta. (anniskelualuetta, jolle alaikäiset tervetulleita vanhempien seurassa)

    Tapahtuma alkaa molempina päivinä klo 11:00.
    Ruokarekat ovat avoinna klo 19 saakka. (osa myöhempäänkin, jos vain kysyntää riittää)
    Panimoteltat ovat avoinna aina 24.00 asti molempina iltoina!

    Katso Pienpanimoiden oluet täältä (klikkaa tästä)

    Street Food - alue:

    Tapiolaan saapuu laaja valikoima Street Food -ruokarekkoja sekä paikallisten yritysten ruokakojuja! Tuttuun tapaan ulkoalueelle tuodaan pitkiä ruokapöytiä, joissa voit nauttia katuruokaherkkuja mukavasti istuen sekä rennosta ohjelmasta nauttien. Lisäksi Pienpanimot tarjoilevat kylmiä huurteisia herkkujen kyytipojaksi!

    Kauppakeskus AINOAan katetaan myös ruokapöytiä, joissa voit nauttia katuruoka-alueen antimista (esim. sateen sattuessa) tai maistella AINOAn omien ravintoloiden tuotteita.

    Katuruokaa tarjolla Tuulikinsillan alueella kumpanakin päivänä klo 11–19. 

     

    Street Food -alueen ruokarekat:

    LEVANT
    Taitavasti maustettua ja täyttävää kasvisruokaa Lähi-Idästä.
    FISU & RANET
    Valtakunnan parhaaksi tituleerattua Fish & Chipsiä.
    SOCIAL BURGERJOINT
    Suomen parhaita burgereita - somesuosikki!
    JJ´S BBQ
    Amerikkalaishenkistä grilliruokaa
    NAUGHTY BURGER
    "Burgerimies" Akseli Herlevin hampurilaiset eivät jätä ketään kylmäksi.
    CONE'S
    Herkulliset tokiolaistyyliset jälkiruoat crêpe-tötterössä.
    TREFFIPUB
    Maukkaat ja legendaariset burgerit. Stockmann Herkun kojusta saat mausteisia hodareita sekä snacksiä pikkunälkään.

    Paikallisten yritysten herkkukojut Street Food -alueella:

    STOCKMANN HERKUN kojusta saat mausteisia hodareita sekä snacksiä pikkunälkään.

    KEILAHALLIN ”Hodareita & Ritareita” sekä kylmiä juomia! Lisäksi ruoka-annoksen ostaja saa 5 € keilailurahaa!

    FAFA´S TAPIOLAN täyttävää mezeä, pitaa ja falafelia sekä raikasta Lemonade-juomaa Lähi-Idän tyyliin.

    GARDEN CITY CAFE tarjoilee mojitoja & shotteja ruoan kyytipojaksi.

    ROBERT´S COFFEEN gelato-maistatusvaunu kiertelee alueella!

    Liikkeiden herkkutarjouksia tapahtuman ajan:

    Sandro: Flatbread, täytteenä falafel/halloumi/lammas 10,90 € (lisää ranskalaiset/ quinoa salaatti +3 €)
    Fratello: Pippipuripihvit ja porsaanleikkeet 10 €. Talon kakku ja kahvi 5 €.
    Keilahallin Fikka: Buffetlounas ravintola Fikassa koko viikon 10 €! Viikonloppuna Bar menu tuote + limukannu 10 €.
    Pizza Hut: Tasaraha-tarjouksena Small Pan Pepperoni 10 €.
    Funky Burger: SAY CHEESE BURGER 10€, ja NA-NA-NA-NA-NACHOS 10 €
    Grill It! Tapiola Garden: Grill It! Burger 15€ & Pieni hanaolut (o,33l) 5 €

    -----------------------------------------------------

    OHJELMA PERJANTAINA 24.8.

    Pomppulinna 15:00-18:00 

    miniTapiolan takana, Tuulikinsillalla.

    Pomppulinna pomputtaa perheen pienimpiä herkkusuita!


    miniTapiola 15:00-18:00 Tuulikinsillalla

    Liikennevalvoja opastaa ja jakaa ajokortteja pienille sankarikuskeille.


    Jokke with Friends 18:00–20:00 Street Food -alue

    Letkeää musiikkia saksofonin, kitaran ja rumpujen voimin.



    OHJELMA LAUANTAINA 25.8.

    Lasten voimistelunurkkaus 10:00–13:00 miniTapiolan vierustalla, Tuulikinsillalla

    Tule testaamaan palloja, vanteita, hyppynaruja ja voimistelunauhoja Tapiolan Voimistelijoiden voimistelunurkkaukseen! Minitrampalla pääsevät pomppimaan perheen pienimmät ja patjalla voit kokeilla vaikka miten kuperkeikat sujuvat!  

    Pomppulinna 11:00-15:00 miniTapiolan takana, Tuulikinsillalla.

    Pomppulinna pomputtaa perheen pienimpiä herkuttelijoita!

    Espoon Mieslaulajien laulavat letunpaistajat 11:00–13:00 Sampotori / Heikintorin edusta

    Espoon Mieslaulajat esittää kuorokappaleita haitarin säestyksellä kello 11.00 ja kello 12.00. 


    Keppihevosrata 11:00–14:00 Tuulikinsillan viereinen nurmialue

    Kht Seminan ylläpitämä kepparirata ja ohjausta. Tule kokeilemaan keppihevostelua sekä ihastelemaan upeita keppihevosia paikanpäälle! (Rata yli 9 vuotiaille ratsastajille sekä toinen rata pienemmille keppariharrastajille)

    Funky Monkey -Muskariesitykset klo 14.00 ja 15.00 (kesto n. 25 min.) miniTapiolan kupeessa, Tuulikinsillalla

    Funky Monkey Club on New Yorkista inspiraation saanut mukaansatempaava muskarielämys, joka on viihdyttävä sekä lapsille että aikuisille. Lapset pääsevät elämykselliseen musiikkikylpyyn, jossa live-bändi soittaa vauhdikasta pop/rock-musiikkia ja tuttuja lastenlauluja. 

    Vasiljev Vitellonin Minisirkuksen katuteatterikiertue klo 14.30- 15.00 Tuulikinsillalla, miniTapiolan kupeessa

    Humoristinen ja valloittava katuteatteriesitys. Interaktiivinen esitys koostuu taikatempuista, pienimuotoisesta koomisesta tasapainoilusta, akrobatiasta ja jongleerauksesta. Vitellonin mukana leikittelevät klovnit Murina ja Herbert.  


    Street Food -alueella esiintyy:

    Rosa Pakkala & Band 15:45–17:45 tahdittaa kävijöiden makunautintoja!

    Rosa Pakkala - laulu, Valtteri Nieminen - piano, taustalaulu, Aku Lampila - kitara, Samu Jaantila - basso, Severi Sorjonen - rummut, Liina Turunen - taustalaulu


    Jokke with Friends 18:00–20:00 : Letkeää musiikkia saksofonin, kitaran ja rumpujen voimin!

    ----------------------------------------------

    Kauppakeskus AINOAssa tapahtuu:

    Perjantaina 24.8.:

    Musiikkiyhtye kiertelee kauppakeskuksen tiloissa klo 14-17

     

    Lauantaina 25.8.:
    Tapiola Sinfoniettan Pop-up konsertti klo 14.30- 14.45, info-pisteen vieressä

    Konsertti kestää noin 15 min, ja on osa Tapiola Sinfoniettan Espoo-päivän kiertuetta

    Illallinen ikkunassa klo 16–18, 1. krs. Stockmann-tavaratalo yhdessä Stockmann Herkun kanssa järjestää illallisen näyteikkunassa, josta muutama onnekas pääsee nauttimaan Stockmannin arvonnan kautta.


    Kauppakeskus AINOAn tarjoukset näet täältä: http://www.ainoatapiola.fi/offers


    Stockmann Herkussa:

    Viikonloppuna myymälässä on paljon konsultteja, joilta saat parhaat vinkit ruokapöytään.

    Glorian Ruoka&Viini esittelee uutta Vegebookazinea ja kokkailee herkullista kasvisruokaa molempina päivinä. Gateaun leipomo, Kanniston leipomo, Sinuhen leipomo, Kaffa Roastery pienpaahtimo ja Suomen jäätelö tarjoavat monenlaisia maistiaisia.


    Muualla Tapiolassa la 25.8. :

    SunSäbä -kiertue Espoossa 10–19 Sokos Hotellin edustalla olevalla ulkoparkkialueella.

    Tapiolan pysähdys on osa SunSäbä-kiertuetta. Katso ohjelma täältä!

    FOREX Bankin Onnenpyörä klo 11-14 (Heikintorin aukiolla, myymälän edustalla)

     

    Esirippu auki! - tapahtuma Espoon Kaupunginteatterissa klo 11-15 (Revontulentie 8)

    Avoimia harjoituksia, lapsille kasvomaalauksia sekä kulissiseikkailuja. Lisäksi teatterivisa ja aforismiongintaa. 

     

    ----------------------------------

     

    Illallinen Tapiolassa

    La 25.8.2018 18:00–21:00, Kulttuuriaukiolla

    Illallinen kesäisen taivaan alla Tapiolassa kutsuu kaupunkilaisia nauttimaan ruuasta, juomasta sekä yhdessäolosta valmiiksi liinoitettujen pöytien äärelle. Pakkaa mukaan ruoat, juomat ja astiat sekä kutsu mukaan ystävät! Voitte varata omat ja seurueenne pöytäpaikat osoitteessa espoo.fi/illallisetespoossa

    Lue lisää
  • 7.8.2018Kaupunkitanssit TapiolassaMaksuttomat paritanssituokiot Tapiolan Amfilla elokuussa! Tanssimaan voi tulla ilman ennakkotaitoja, ennakkoilmoittautumista tai paria.


    Kesästä 2015 alkaen Tanssiteatteri Tsuumi on ottanut hoitaakseen kesäisin pääkaupunkiseudulla vuodesta 2000 alkaen toteutetut maksuttomat paritanssituokiot, jotka kantavat nimeä Kaupunkitanssit. Mukaan tanssimaan voi tulla ilman ennakkotaitoja, ennakkoilmoittautumista tai paria. 

    Opetuksesta vastaavat koulutetut tanssinopettajat. 

    Kesän 2018 opetusohjelma Espoon kulttuurikeskuksen ulkoilmanäyttämö Amfilla, Tapiolan Keskusaltaan äärellä: 

    ti 7.8. klo 19.00-19.45 humppa
    ti 14.8. klo 19.00-19.45 jenkka
    ti 21.8. klo 19.00-19.45 foksi
    ti 28.8. klo 19.00-19.45 cha cha

    Sateen sattuessa tanssitaan kulttuurikeskuksen lämpiötiloissa.

    Kaupunkitansseihin on VAPAA PÄÄSY. Tervetuloa!

    Lue lisää
  • 27.7.2018-28.7.2018Iskelmäkesä 2018Suosituksi kaupunkifestivaaliksi jo muissa kaupungeissa noussut Iskelmäkesä järjestetään tulevana kesänä ensimmäistä kertaa Espoossa. Kesäfestivaali saapuu Tapiolan Kulttuuriaukiolle.

     

    Heinäkuun lopussa tullaan Tapiolan Kulttuuriaukiolla näkemään lukuisista hiteistään tunnetun ANNA ERIKSSONIN paluu festivaalilavoille sekä loistavista live-esiintymisistään tunnettu TUURE KILPELÄINEN & KAIHON KARAVAANI, jo toista vuotta peräkkäin Iskelmä Gaalassa vuoden viihdyttäjänä palkittu JUHA TAPIO, keikkalavoille huhtikuussa palaava JARI SILLANPÄÄ, vuodesta toiseen suursuosiota nauttiva , viime vuonna Vain Elämää –ohjelmassa hurmannut LAURA VOUTILAINEN, karismaattisen Antti Ketosen luotsaama NELJÄNSUORA ja Sinä olet minun -hitillään 49 viikkoa Iskelmän listan ykkösenä pysytellyt LAURI TÄHKÄ.

    Perjantai 27.7. klo 17-02

    Lauri Tähkä
    Juha Tapio
    Laura Voutilainen
    Neljänsuora

    Lauantai 28.7. klo 17-02

    Tuure Kilpeläinen ja Kaihono Karavaani
    Jari Sillanpää

    Anna Eriksson

    Liput myynnissä
    iskelmakesa.fi
    1 pv 39,90€
    2 pv 69,90 €

    Tapahtuma on k-18


    Lue lisää
  • 3.7.2018-7.10.2018Lasten Taidefestivaali Kutitus

    Lasten Taidefestivaali Kutitus järjestetään Espoon Kulttuurikeskuksessa 3.-7.10. Kutitus-kissat Viksu ja Viiksi toivottavat kaikki mukaan seikkailemaan Espooseen lokakuun ensimmäisellä viikolla!


    Ohoi! Oletko valmis? Sukella mukaan merelliseen Kutitus-seikkailuun! Sukellusretkellä kohtaat kummia otuksia ja merirosvoja, löydät kimaltelevia aarteita, pukeudut merenalaisessa salongissa ja tähyilet majakasta kaukaisuuteen! Näetkö jo horisontissa muurahaisten veneen? Kutitus-miehistön matkassa pääset tutustumaan myös Itämeren kaloihin ja saloihin.

    Lasten taidefestivaalia Kutitusta on järjestetty Espoon kulttuurikeskuksen tiloissa Tapiolassa vuodesta 2010, edeltäjänä oli Ystävyyden talo -tapahtuma vuosina 1990-2009. Kutitus on Espoon kulttuurikeskuksen, Tapiola Sinfonietan, Tapiolan kirjaston ja Espoon musiikkiopiston yhteinen festivaali.


    Lue lisää
  • 28.6.2018-12.7.2018Kesäkahvila Tapiolan ortodoksisessa kirkossaTapiolan ortodoksisessa kirkossa järjestetään kolmesti kesällä kirpputoritoimintaa ja kahvitarjoilua.Tarjolla kahvia, pientä purtavaa ja kirpputori.
    Opastettuja kierroksia ikonien maailmaan ja seinämaalauksista.
    klo 14.00 toimitetaan maallikkopalveluksena lyhyt rukoushetkipalvelus, johon kaikki ovat tervetulleita.

    Tapahtuma-ajat

    to 28.6. klo 14–18
    to 5.7. klo 14–18
    to 12.7. klo 14–18


    Tapahtumapaikka 
    Tapiolan ortodoksinen kirkko

    Käyntiosoite 
    Kaupinkalliontie 2
    Espoo

    Lue lisää
  • 12.6.2018-16.6.2018Jyrki Markkasen näyttelyJyrki Markkasen näyttely Hekintorin Galleria AARNIssa.“Näyttelyni painottuu valokuvasarjaan Alue. Kuvat tallennan villiintyneillä jättömailla ja tyhjentyneissä rakennuksissa, poissa tuottavista keskuksista.

    Teokset syntyvät kahdesta päällekkäin asetetusta laakafilmi-negatiivista, usein ulko- ja sisätilan tai luonnon ja ihmisen muokkaaman rakennetun ympäristön yhdistelmänä. Kuvaparien etsiminen tuo kuviin syvyyttä ja muodostaa alueen, jossa mielikuvituksessani liikun, tilan joka on riistäytynyt ihmisen näennäisestä hallinnasta, vyöhykkeen, kartan mustan läiskän.

    Olennaisena osana kuvien ajallisesti etääntyneeseen maailmaan vaikuttaa työskentelyni perinteisesti ison koon filmille, osin itsetehdyillä neulanreikäkameroilla ja vanhoilla vedostusmenetelmillä. Näyttelyn valokuvat ovat syanotypia/kumipaino- ja pigmenttimustevedoksia.

    Olen luonteeltani keräilijä, tallennan ja kuvaan esineitä ja asioita, rakennan itselleni mentaalisen ympäristön, josta teokseni syntyvät. Työhuoneeseen kulkeutunut kama on lähtökohtana fotoetsaussarjassa Arkisto joka luetteloi loputonta tavaramäärää yhden keräilijän osalta. Sanoma on teosten näennäisestä keveydestä huolimatta selvä, ihmisiä on yhä enemmän ja jokaisella on tavaraa, jonka paljoutta on vaikeata käsittää. Se kulkee käsiemme kautta, hallitsee elämäämme, ja osa siitä jää jälkeemme todistamaan meistä.

    Rakennan myös veistoksia, laitteita joiden tekniikka on yksinkertaista ja näkyvillä, valoa ja mekaniikkaa. Materiaaleina käytän puuta ja terästä sekä kierrätän osia mekaanisista laitteista. Teoksiin liittyy myös pintojen tulostusta ohutvanerille, alumiinille tai akryylille. Näyttelyn suurikokoinen kolmiulotteinen teos "Suljettu" linkittyy Alue-sarjan kuviin historiallisine viitteineen.”

    Aukioloajat

    ti klo 11–18
    ke klo 11–18
    to klo 11–18
    pe klo 11–18
    la klo 12–16

    Tapahtumapaikka

    Galleria Aarni, Heikintori
    Käyntiosoite:  Kauppamiehentie 1, Tapiola, Espoo

     

    Lue lisää
  • 10.6.2018Viktorio Angelov – Here To StayHuikeaan menestykseen X Factor Suomi -kilpailussa yltänyt Viktorio Angelov esiintyy Kulttuurikeskuksessa Here To Stay -konserttisalikeikalla.

    Huikeaan menestykseen X Factor Suomi -kilpailussa yltänyt Viktorio Angelov, 18, vakuutti suomalaiset upealla äänellään  ja eteni hienosti finaaliin asti. Here To Stay -nimeä kantava konserttisalikeikka nähdään nyt kesäkuussa Louhisalissa.

    ''Here To Stay -konsertti on mahtava spektaakkeli loistavan bändin ja huipputanssjoiden kanssa. Se on minun näkemykseni hyvästä musiikista ja show:sta ja sillä näytän, että urani ei lopu, vaan nimenomaan alkaa ohjelman jälkeen!'' - kommentoi itse Viktorio.

    Tapahtuman alussa näytetään puolen tunnin dokkari Viktorion matkasta X Factor Suomi -ohjelmassa ja itse konsertissa kuullaan X Factor -biisejä, muita covereita sekä VIktorion omia lauluja.


    Aika
    su 10.6.2018 klo 18.30 - 20.30

    Paikka
    Espoon kulttuurikeskus, Louhisali (Kulttuuriaukio2 02100 Espoo)

    Järjestäjä
    Viktorio Angelov

    Hinta
    Liput alk. 16/11,50 € + toimitusmaksu
    Lue lisää
  • 3.6.2018-9.6.2018Vocal Espoo

    Virittäydy vokaalimusiikin tunnelmiin VocalEspoo-festivaalin kevätkonserttisarjan parissa. VocalEspoo-festivaali järjestetään 3.-9.6.2018.


    VocalEspoo-festivaalin tuotannosta vastaa Espoon musiikkifestivaalit yhdistys ry. Kahden vuoden välein järjestettävä festivaali toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992. Aiemmin KuoroEspoona tunnettu festivaali sai nimen VocalEspoo vuonna 2014. Vuonna 2018 festivaali järjestetään jo 13. kerran ja taiteellisena johtajana toimii Pasi Hyökki.

    Vocal Espoo 2018 ohjelma Tapiolassa

    Avajaiskonsertti

    Sunnuntai 3.6.
    klo 18.00
    Tapiolasali (Tapiolan Kulttuurikeskus)

    Avajaiskonsertin johtavat Pasi Hyökki, Kaija Viitasalo & Kari Turunen

    Estonian Radio Girls’ Choir & Cantores Minores

    Tiistai 5.6.
    klo 19.00
    Tapiolasali (Tapiolan Kulttuurikeskus)

    Maailmalla kunniaa kerännyt Estonian Radio Girls’ Choir ja yhtä lailla maineikas Cantores Minores kohtaavat ainutlaatuisessa yhteiskonsertissa.

    Juurilla - Naiskuoro Kyn & Juurakko

    Keskiviikko 6.6.
    klo 19.00
    Tapiolasali (Tapiolan Kulttuurikeskus)

    Naiskuoro KYN ja Juurakko ovat tässä konsertissa juurilla ja mullassa kyynärpäitä myöten.

    Rossini: Stabat Mater

    Torstai 7.6.
    klo 19.30
    Tapiolan kirkko

    Gioacchino Rossinin mestariteos Stabat Mater on säveltäjän viimeisimpiä töitä, jota hän teki kymmenen vuotta. Ensiesityksestään vuonna 1842 lähtien teos sai valtavan suosion ympäri Eurooppaa ja muiden säveltäjien arvostuksen. Stabat Materia ovat esittäneet aina aikansa parhaat esiintyjät, niin tälläkin kertaa teos kuullaan huippukokoonpanon esittämänä.
    Lisäksi teosesittely torstaina 7.6. Klo 18:30 (Grill it! –ravintola / restaurant, Original Sokos Hotel Tapiola Garden)

    Rossini: Stabat Mater

    Perjantai 8.6.
    klo 18.00
    Tapiolan kirkko

    Gioacchino Rossinin mestariteos Stabat Mater on säveltäjän viimeisimpiä töitä, jota hän teki kymmenen vuotta. Ensiesityksestään vuonna 1842 lähtien teos sai valtavan suosion ympäri Eurooppaa ja muiden säveltäjien arvostuksen. Stabat Materia ovat esittäneet aina aikansa parhaat esiintyjät, niin tälläkin kertaa teos kuullaan huippukokoonpanon esittämänä.
    Lisäksi taiteilijatapaaminen perjantaina 8.6. Klo 20:00 (Grill it! –ravintola / restaurant, Original Sokos Hotel Tapiola Garden)

     

    The Spirit of Tapiola - Päätökonsertti

    Lauantai 9.6.
    klo 13:00
    Louhisali (Tapiolan Kulttuurikeskus)

    Laulaminen on kivaa – ja kavereiden kanssa vielä hauskempaa! Tapiolan kuorolaiset ja alakouluikäset kuorokurssilaiset esittävät Sanna Valvanteen kanssa musiikkia monesta maasta liikkuen, leikkien ja loistaen.
    Vapaa pääsy

    Kuoromaraton

    Lauantai 9.6.
    klo 15:00
    Tapiolasalin Lämpiö (Tapiolan Kulttuurikeskus)

    VocalEspoo kutsuu kaikki kuorot ja lauluyhtyeet kesäiselle laulumaratonille Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasaliin lämpiöön festivaalin päätöspäivänä 9.6.2016. Ohjelmisto ja tyyli on vapaa aina 15 minuuttiin asti ja päivän tarkempi aikataulu ilmoitetaan toukokuun alussa. Ilmoittaudu rohkeasti mukaan!
    Vapaa pääsy

    Järvi on siintävä sinipinta

    Lauantai 9.6.
    klo 18:00
    Tapiolasali (Tapiolan Kulttuurikeskus)

    Perinteisenä pidettyä suomalaisuutta peilaava ohjelmisto sisältää sekä rakastettuja klassikkoja Kuulalta ja Rautavaaralta että uudemmat, varta vasten näille yhteiskokoonpanoille sävelletyt sarjat Jukka Linkolalta ja Juuso Vanoselta.

     

    Katso Vocal Espoo 2018 -ohjelma kokonaisuudessaan klikkaamalla tästä

     

    Lue lisää
  • 19.5.2018Tapiolan Maalaismarkkinat

    Koko perheen Maalaismarkkinat tuovat alkutuottajat, käsityöläiset ja erikoistuotteiden myyjät Tapiolan Kulttuuriaukiolle.

    Maalaismarkkinat ovat käynnissä Kulttuuriaukiolla lauantaina 19.5. klo 9-17.


    Markkinoilta löydät maistuvia ruokaherkkuja ja mielenkiintoisia ja uniikkeja tuotteita. Lapsia palvelee Tivoli Kapo Games puuhalaitteineen. Tapiolan Maalaismarkkinoilla tekemistä ja näkemistä löytyy jokaiselle ikään ja sukupuoleen katsomatta. Tule tutustumaan ihaniin tuotteisiin ja herkulliseen ruokatarjontaan ja nauttimaan markkinoiden tunnelmasta!



    Katso kartasta Maalaismarkkinoiden sijainti

    Lue lisää
  • 18.5.2018Maltti ja Valtti avaavat uuden miniTapiolan!

    Upouusi lasten liikennepuisto miniTapiola avautuu uudessa paikassa Tuulikinsillalla, eli AINOAn silmäaseman edustalla perjantaina 18.5.!

    Tule tutustumaan uuteen miniTapiolaan, joka on avoinna tuttuun tapaan lähes joka päivä vuoden ympäri!

    Lasten liikennepuistossa on erikokoisia menopelejä joilla perheen pienimmät voivat harjoitella ajamista turvallisesti omalla alueellaan.

    Voit suorittaa ihan oman MINITAPIOLA-AJOKORTIN tapahtuman aikana!

    Liikennevalvojat opastavat ja jakavat ajokortteja:
    PE klo 15-18 ja
    LA klo 10-15


    miniTapiolan avajaisia on juhlistamassa tv:stä tutut liikennepoliisit Maltti ja Valtti jotka esiintyvät perjantaina seuraavasti:
    klo 16:00 ja 18.00

    Esitykset pidetään esiintymislavalla, miniTapiolan kupeessa, ja niiden kesto on n. 20 min/esitys.

    Esitysten jälkeen liikennepoliisit ovat tavattavissa kauppakeskus AINOAssa, 1. kerroksessa, infopisteen luona.

     


    KAIKKI OHJELMA MINITAPIOLASSA

    klo 15-18 Liikennevalvojat opastavat ja myöntävät lapsille ikiomia miniTapiola-ajokortteja!

    klo 15-18 Pomppulinna perheen pienimmille miniTapiolan takana
    (säävaraus)

    klo 18:30 alkaen Sing&Shine kuoro miniTapiolan esiintymislavalla



    Lue lisää
  • 18.5.2018-19.5.2018Street Food -ruokarekat Tapiolassa!
    Tapiolan Kesänavaukseen saadaan huikea määrä Street Food -tarjontaa!


    Ruokarekat löydät tuttuun tapaan TUULIKINSILLALTA (ennakkotiedoista poiketen), kauppakeskus AINOAn vierustalta.  Tällä Tapiolan ruokatapahtumalla rekat osallistuvat kansainväliseen European Street Food Award – osakilpailuun, jonka voittaja lähtee näyttämään Suomen Street Food-osaamista finaaleihin Berliiniin 28.-29.9.

    Tapiolaan saapuu noin kaksikymmentä kotimaisen katuruoan huippua ympäri Suomen. Voittajan valitsee nelihenkinen raati joka koostuu ruokaan intohimolla suhtautuvista tuomareista.

    Meri Dow, viiniagentuurilla työskentelevä ruoka-intoilija
    Kati Laszka, keittiöpäällikkö, bloggari
    Tatu Lehtovaara, Ruokatuotannon lehtori Stadin ammattiopistolla, ruokakirjailija ja kokenut tuomari ruokakilpailuissa
    Timo Santala, yksi ravintolapäivän perustajista, entinen Helsingin ruokastrategi, foodie


    Valinta-kriteereitä ovat annoksen maku, esillepano/ulkonäkö, innovatiivisuus, käyttökelpoisuus ja truckin yleisilme. Voittaja saa osallistumisoikeuden lisäksi 1000€ matkarahaa sekä tietysti kantaa ylpeydellä titteliä ”Suomen parasta katuruokaa 2018”.

    Tule herkuttelemaan ja kokemaan huima kattaus makuja maailmalta!

    Ruokarekat ovat paikalla molempina päivinä klo 11-19

    Mukana muun muassa:

    The Alexander’s
    Feri’s
    Fisu ja Ranet
    JJ’s BBQ
    Levant
    Naughty BRGR
    Quickie’s
    Sham’s Flavours
    Social Burgerjoint
    Thai Papaya
    Treffipub
    Umaijar
    Lue lisää
  • 18.5.2018-19.5.2018Tapiolan Kesänavaus

    Tapiolan Kesänavaus on koko perheen tapahtuma Tapiolan keskuksen alueella. Kesäkautta tervehditään monenlaisella tekemisellä; ohjelmanumeroilla, tapahtumapisteillä ja Street Food-ruokarekkojen antimia maistellen.

    Klikkaa tästä itsesi Tapiolan Kesänavauksen Facebook-tapahtumaan. 

    Katso kartasta tapahtumapisteiden sijainti

     

    OHJELMA PERJANTAINA 18.5.

    MINITAPIOLASSA, TUULIKINSILLALLA
    miniTapiolan avajaisia ovat juhlistamassa tv:stä tutut MALTTI ja VALTTI, jotka esiintyvät klo 16 & 18 miniTapiolan esiintymislavalla!

    15-18 Liikennevalvojat opastavat ja jakavat ajokortteja
    15-18 Pomppulinna perheen pienimmille miniTapiolan takana (säävaraus)
    18:30 alk Sing&Shine kuoro miniTapiolan esiintymislavalla

    KAUPPAKESKUS AINOASSA
    11-19 Bergfalkin keittiömestarin maailman parasta pihvilihaa. Pajuniemi ja West Chark esittelemässä kesän parhaita grillituotteita. Osallistu grillikorin arvontaan! Stockmann Herkussa, M-taso
    12-18 Pyöräytä Onnenpyörää ilmaiseksi Veikkaus-kortilla Pelaamossa! Myös kahvitarjoilu. 1. krs
    14-19 Vinkit juhlakauteen Hemtexillä! 1. krs
    15-17 AINOAn kolmannen vaiheen esittelypiste, 1. krs
    15-20 Sukella pallomereen! 1. krs
    15-20 Pomppulinna pomputtaa perheen pienimpiä, M-taso

    Maltin ja Valtin yleisötapaamiset, 1. krs miniTapiolan klo 16 ja 18 esiintymisten jälkeen

    MUUALLA TAPIOLASSA
    15-19 MyFit Tapiolan tapahtumapisteellä: Esittelyssä mm. kesän uudet ryhmäliikunta- lanseeraukset sekä huimia tutustumistarjouksia sekä arvonta, metroaseman edustalla
    18-19 Sing&Shine -kuoron pop-up-esityksiä


    OHJELMA LAUANTAINA 19.5.

    MINITAPIOLASSA, TUULIKINSILLALLA
    10-15
    Liikennevalvojat opastavat ja jakavat ajokortteja miniTapiolassa
    10-15 Pomppulinna perheen pienimmille miniTapiolan takana (säävaraus)
    11 alk. Ruffle Armyn saippuakuplaesitys miniTapiolan kupeessa
    11-15 Poniratsastusta Rauhalan tallin hurmaavilla poneilla - Stockmannin ja AINOAn välisellä tasanteella
    11-15 Kumoa keiloja hauskalla ulkokeilaradalla (säävaraus)
    11-13 Original Sokos Hotel Tapiola Garden tarjoilee aamiais-smoothieta hotellin edustalla.

    Bongaa Onni Orava ja muut hauskat eläinhahmot miniTapiolan lähistöltä!

    KAUPPAKESKUS AINOASSA
    10-15 Sukella pallomereen! 1. krs
    10-15 Pomppulinna pomputtaa perheen pienimpiä, M-taso

    10-15 UNICEF-nukkeja tarjolla, M-taso
    11-15 Ruffle Army tekee glittertatuointeja
    11-16 Lasten piirrustuspiste & siirtokuvatatuoinnit, Lindex, 1. krs
    11-18 Tule maistamaa Alexander Trivedin grilliherkkuja! Mukana myös Gourmet Gruppenin mausteiset chorizo-makkarat sekä kuumiin kesäpäiviin sopiva kylmä gazpacho-keitto. Jälkiruuat tarjoaa Kolmen Kaverin jäätelö. Stockmann Herkussa, M-taso
    11-19 Lasten lauantaita vietetään ilmapallojen jaon, cokis-maistatuksen ja muotinäytöksen merkeissä Stockmannilla, 3. Krs.

    MUUALLA TAPIOLASSA
    10-14 Nooa Säästöpankin pisteellä jaossa ilmapalloja & herkkuja, metroaseman edustalla
    10-15 FOREX Bankin pisteellä mehutarjoilua, valuuttavinkkejä ja mahdollisuus varata kesän matkavaluutat ennakkoon, metroaseman edustalla

    13-15 Ebelin oppilaat esiintyvät ulkoilmakonsertissa! Tiedossa svengaavaa kesänavausmusiikkia- bändejä, lauluyhtyeitä sekä Ebeli Big Band! Vapaa pääsy! Konserti pidetään Tapiolan keskusaltaan läheisyydessä olevassa Amfi-ulkoilmateatterissa. Sateen sattuessa konsertti pidetään kultuurikeskuksen flyygeliaulassa. 

     

    HEIKINTORILLA
    10-15 Länsiväylän kielikylpy ry: Pikkuisten prinsessojen ja supersankarien suosikit seikkailevat lasten tatuointipisteellä, tule hakemaan iloinen siirtokuva lapsellesi Heikintorilta! Länsiväylän kielikylpy ry:n pisteellä voit myös tutustua päiväkoti-ikäisten koodausopetukseen ja nähdä miten koodausta opetetaan kielikylpypäiväkodissa.
    12 alk. Garden City Cafén makkarakoju kuumana
    15 alk. Galleria AARNIssa kuullaan Harri Hertellin runoja, aivan uunituoretta materiaalia ja vanhempaakin tuotantoa. Hertell (s.1985) on helsinkiläinen runoilija, spoken word –artisti, dj ja kulttuurituottaja (AMK).

    15–16 Urkuyö ja Aaria festivaalin yhteislaulutilaisuus - LAULETAAN YHDESSÄ!
    Tervetuloa laulamaan yhdessä kesäisiä ja unohtumattomia lauluja! ERKKI KORHONEN, juonto ja piano, Grill it! Tapiola Gardenissa.


    Tarjoukset

    Kauppakeskus AINOA: Kurkkaa tästä Kauppakeskus AINOAN huimat tarjoukset!

    MyFIT Tapiola: Treenaa kesäkuukaudet edulliseen hintaan MyFit Tapiolan kuntokeskuksessa! 3kk kesäkortilla kuntoilet joka päivä klo 5.00–24.00 hintaan 99€ (norm. 149€). Liittymismaksu 0€ (norm. 29,90€). Lue lisää täältä!

     

    Maksuton pysäköinti Tapiola Parkissa

    Kauppakeskus AINOA tarjoaa AINOAn mobiilisovellukseen rekisteröityneille maksuttoman pysäköinnin (8h) Tapiola Parkissa perjantaina ja lauantaina.
    Lue latausohjeet: AINOATAPIOLA.FI/PYSAKOINTI 

     

    miniTapiolan avajaiset

    miniTapiola palaa upeampana kuin koskaan! Maltti ja Valtti esiintyvät uuden miniTapiolan avajaisissa perjantaina 18.5.! Lue lisää täältä.

    Street Food -ruokarekat

    Tapiolan Kesänavauksessa on myös luvassa katuruokaherkkuja entistä laajemmalla kattauksella Tuulikinsillalla, kun “European Street Food Award” tulee osaksi tapahtumaa. Lue lisää!

    Maalaismarkkinat

    Tapiolan Kesänavauksen kanssa samaan aikaan pidetään myös Maalaismarkkinat lauantaina 19.5.! Lue lisää Maalaismarkkinoista täältä.


    Lue lisää
  • 4.5.2018-13.5.2018Espoo Ciné -elokuvafestivaali

    Espoo Ciné on yksi Suomen suurimmista elokuvafestivaaleista. Elokuvafestivaali täyttää kevään valolla ja väreillä – festivaalipäivät ovat 4.–13.5.2018.

    Espoo Cinéstä on vuosien mittaan muodostunut keskeinen uuden eurooppalaisen elokuvan esittäjä Suomessa. Festivaalilla nähdään mielenkiintoisimpia uusia elokuvia sekä asemansa jo vakiinnuttaneilta mestareilta että vasta nousemassa olevilta uusilta kyvyiltä. Erityistä huomiota kiinnitetään naisiin elokuvantekijöinä. Vuodesta 2017 lähtien lapsille ja nuorille suunnattu laaja ohjelmisto on koottu uuden nimen alle Junior Cinéksi.

    Kymmenpäiväisen festivaalin aikana esitetään runsaat sata pitkää elokuvaa ja muutamia kymmeniä lyhytelokuvia. Runsasta elokuvatarjontaa täydentää myös yhtä rikas tapahtumatarjonta.

    Katso Espoo Ciné -festivaalin elokuvaohjelmisto täältä!

    Kävijämäärät ovat kasvaneet tasaisesti, festivaalilla vierailee vuosittain noin 25 000 katsojaa.

    Espoo Cinén keskeiset näyttämöt ovat festivaalin oma elokuvateatteri Kino Tapiola ja Espoon kulttuurikeskus Tapiolassa.

    Espoo Ciné järjestää myös tänä keväänä ilmaisen Cinén-bussin, joka kulkee silloin kun Tapiolassa on eniten näytöksiä Helsingin keskustan ja Tapiolan välillä kerran tunnissa kumpaankin suuntaan.

    Info sijaitsee festivaalin ajan festivaalikeskuksessa Olohuoneessa, Espoon Kulttuurikeskuksessa.

    Espoo Cinén kotisivut

    Elokuvat, lounaat ja illalliset kulkevat käsi kädessä!

    Lataa Tapiolan ravintolakartta klikkaamalla kuvaa!

    Lue lisää
  • 3.5.2018-6.5.2018Aika Hyvin! / Tiden nu!Aika hyvin! (Tiden nu!/About time!) on Espoon kuvataidekoulun oppilastyönäyttely Heikintorilla, Tapiolassa. 

     

    Vielä ehdit!

    Näyttely on avoinna aina 6.5. asti!
    klo 11-20

    Heikintori, Kauppamiehentie 1, Espoo

    Vapaa pääsy


    Lue lisää
  • 25.4.2018-29.4.2018April Jazz -festivaali

    Järjestyksessään 32. April Jazz –festivaali järjestetään Espoossa 25.–29.4.2018. Vuodesta 1987 lähtien järjestetty April Jazz on pääkaupunkiseudun suurin kansainvälinen jazzfestivaali.

    April Jazz –festivaali tuo jazzin huippunimiä Tapiolaan! Tapiolassa konserttipaikkoina toimivat Espoon kulttuurikeskus Tapiolassa, Espoon modernin taiteen museo EMMA sekä Tapiolan kirkko. Lisäksi perinteiset jatkojamit järjestetään Tapiola Gardenissa keskiviikosta lauantaihin. Tapahtuman liput ovat myynnissä Lippupisteen verkkokaupassa ja toimipisteissä. Festivaalin järjestää Espoo Big Band ry.


    Ohjelmaa

    Ke 25.4. klo 19.00 Tapiolasali

    E.S.T. Symphony

    Iiro Rantala, piano, Verneri Pohjola, trumpetti, Manuel Dunkel, saksofoni, Dan Berglund, basso, Magnus Öström, rummut, Tapiola Sinfonietta Hans Ek, kapellimestari

    Ruotsalaisen jazzpianisti Esbjörn Svenssonin kuolemasta tulee ensi kesänä kuluneeksi kymmenen vuotta, mutta hänen musiikkinsa suosio elää vahvana edelleen. April Jazz tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden kokea ensimmäistä kertaa Suomessa Esbjörn Svensson Trion musiikkia suurelle orkesterille sovitettuna. Trion alkuperäisjäsenten Dan Berglundin ja Magnus Öströmin lisäksi lavalla nähdään huippukova kotimainen solistikattaus. Tapiola Sinfoniettaa johtaa teosten sovittaja Hans Ek.
    Liput alk. 35/29 e + toimituskulut, Lippupiste


    Ke 25.4. klo 19.30 Café Louhi (Louhisali)

    Lauri Porra Flyover Ensemble, Tin Men & the Telephone

    Lauri Porra, basso, Mikko Kosonen, kitara, Aki Rissanen, koskettimet, Juho Viljanen, pasuuna, perkussiot, Ville Pynssi, rummut

    Lauri Porra Flyover Ensemble esittää pääosin julkaisematonta musiikkia Lauri Porran tulevalta sooloalbumilta. Musiikin tunnelmat kulkevat räjähtävästä rockjazz-tulkinnasta ja paikoitellen julkeista solistisista suorituksista kuulaisiin elokuvallisiin sävyihin, jopa minimalistiseen mietiskelevään tulkintaan.

    Tin Men & the Telephone

    Tony Roe, piano (NL), Pat Cleaver, basso (UK), Bobby Petrov, rummut (BG)Alankomaista saapuva trio on vienyt interaktiivisuuden niin pitkälle, että on kehittänyt oman sovelluksen, jolla yleisö saa osallistua reaaliajassa konsertin toteutukseen. Äänestä miten haluat bändin jatkavan, näpyttele puhelimellasi rytmejä tai lähetä bändille ääniviesti. Tätä on päästävä kokeilemaan itse!Liput alk. 29/24 e + toimituskulut, Lippupiste 

     

     

    Ke 25.4. klo 21.00 / Tapiola Garden

    April Jazz Club jatkojamit

    Vapaa pääsy!


     

     

    To 26.4. klo 19.00 Tapiolasali

    Camané

    Camané, laulu, Paulo Nuno Soares da Paz, kontrabasso, Rogério Óscar Gomes Ferreira, kitara, Paulo Manuel Pereira Costa, portugalilainen kitara

    Portugalilaisen fadon prinssiksi kutsuttu Camané palaa Suomeen ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Fadolle tyypilliset haikeat sävelmät kertovat usein kohtalosta, elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta, merestä ja nostalgiasta.
    Liput alk. 45/39 e + toimituskulut, Lippupiste
     

    To 26.4. klo 19.30 Café Louhi (Louhisali)

    Marc Ribot's Ceramic Dog, Teemu Viinikainen III

    Marc Ribot, kitara, Shahzad Ismaily, basso, Ches Smith, rummut

    Café Louhen lavalla nähdään New York Cityn musiikkipiirien yksi arvaamattomimmista, ja siellä vuosikymmenien ajan vaikuttaneista kitaristeista, Marc Ribot. Hän tuo nyt ensimmäistä kertaa Suomeen kolmannen levynsä juuri parahiksi julkaisevan Ceramic Dog -trionsa, jota hän itse pitää rock-bändinä, jossa on reilusti poreilevaa punk-energiaa, hitunen roadhouse-bluesia, ripaus rokkaavaa cumbiaa ja aimo annos psykedeliaa.

    Teemu Viinikainen, kitara, Mikael Myrskog, Rhodes, Moog, Joonas Riippa, rummut
    Teemu Viinikainen on ollut jo pitkään yksi Suomen johtavista jazzkitaristeista ja hänen taitonsa kestävät myös kansainvälisen vertailun. Joonas Riippa on puolestaan lunastanut paikkansa suomalaisten jazzrumpalien eliitistä, kun taas Mikael Myrskog kuuluu jazz-skenen nuoremman sukupolven nouseviin tähtiin.
    Liput alk. 29/35 e + toimituskulut, Lippupiste
     

    To 26.4. klo 21.00 / Tapiola Garden

    April Jazz Club jatkojamit

    Vapaa pääsy!

     

    Pe 27.4. klo 19.00 Tapiolasali

    Club For Five +, Estonian Voices


    Club For Five +: Maija Sariola, Susanna Lukkarinen, Jouni Kannisto, Juha Viitala, Tuukka Haapaniemi, Ville Vannemaa, saksofoni, Holger Marjamaa, piano, Heikko Remmel, basso, Markus Ketola, rummut

    April Jazzeilla koetaan erinomaisen a cappella -lauluyhtyeen ja neljän taitavan jazzmuusikon yhteisprojektin ensiesitys. Ohjelmisto nojautuu be bop -perinteeseen modernein maustein. Jazzkvartetti sulautuu sovituksissa osaksi lauluyhtyettä ja päinvastoin. Konsertissa kuullaan tuttuja klassikkoja ja modernia sointia perinteitä kunnioittaen.

    Estonian Voices: Kadri Voorand, Mikk Dede, Mirjam Dede, Maria Väli, Rasmus Erismaa ja Aare Külama

    Viro viettää tänä vuonna 100-vuotisjuhlaansa ja April Jazz osallistuu juhlintaan esittelemällä etelänaapurin suosituimman lauluyhtyeen. Estonian Voices -yhtyeen musiikissa kuuluvat jazzin, kansanmusiikin ja popin vaikutteet. Pääosin omista sävellyksistä koostuvan ohjelmiston täydentävät ryhmän versioimat hittikappaleet.
    Liput alk. 39/34 e + toimituskulut, Lippupiste
     


    Pe 27.4. klo 19.30 Café Louhi (Louhisali)

    Ambrose Akinmusire, In Love With

    Ambrose Akinmusire, trumpetti, Sam Harris, piano, Harish Raghava, basso, Justin Brown, rummut
    Trumpetisti Ambrose Akinmusire saapuu toistamiseen April Jazzeille tuoden Espooseen ylistetyn kvartettinsa. Akinmusiren paksu soundi ja puhutteleva, riskejä kaihtamaton soittotyyli on tehnyt hänestä yhden tämän hetken seuratuimmista amerikkalaisista jazzmuusikoista, jonka jazz-aikakauslehti DownBeat on nimennyt vuoden parhaaksi trumpetistiksi useaan kertaan.

    In Love With: Sylvain Darrifourcq, rummut, Théo Ceccaldi, viulu, Valentin Ceccaldi, sello
    Rytmistä hulluutta, shamanismia, jossa kapulat ja jouhet lentävät. Sylvain Darrifourcqin polyrytmistä nerokkuutta ja jousisoittajien primitiivisen rokahtavaa soittoa. Ranskalaisrumpali saapuu nyt ensimmäistä kertaa oman eriskummallisen jazztrionsa kanssa Suomeen.
    Liput alk. 35/29 e + toimituskulut, Lippupiste

    Pe 27.4. klo 21.00 / Tapiola Garden

    April Jazz Club jatkojamit

    Vapaa pääsy!

     

    La 28.4. klo 14.00 Café Louhi (Louhisali)

    Ebeli in Concert

    Ebelin perinteinen April Jazz -konsertti, joka nostaa estradille taitavat ja lahjakkaat Ebelin nuoret. Luvassa on monipuolisesti erilaisia pienyhtyeitä laulusolisteineen, lauluyhtyeitä ja Ebelin kuoro.
    Liput alk. 11,50/6,50 e + toimituskulut, Lippupiste
     

    La 28.4. klo 19.00 Tapiolasali

    Laura Mvula

    Melkoisella vauhdilla Britteinsaarilta koko nykysoulia seuraavan maailman tietoisuuteen singahtaneen laulaja-lauluntekijä Laura Mvulan Suomen ensivierailu syksyllä 2015 UMO:n ja HKO:n solistina oli jättimenestys. Elokuussa 2016 hän palasi Helsinkiin oman yhtyeensä kanssa esiintyen Flow-festivaalin päälavalla. Sekä hänen debyyttialbuminsa vuodelta 2013 että kakkosalbuminsa vuodelta 2016 ovat voittaneet lukuisia palkintoja, mm. maineikkaan Ivor Novello -palkinnon.
    Liput alk. 49/42 e + toimituskulut, Lippupiste
     


    La 28.4. klo 21.30 Café Louhi (Louhisali)

    Marzi Nyman

    Marzi Nyman on yksi tämän hetken tunnetuimmista suomalaisista muusikoista. Vuosien varrella Nyman ei ole pelkästään vaikuttanut useissa eri eturivin yhtyeissä kitaristina, vaan hän on tehnyt paljon töitä myös televisioon ja elokuviin, säveltänyt teoksia orkestereille ja ollut studiomuusikkona useilla eri äänitteillä. Pelkästään tällä vuosituhannella “musiikin kameleontiksi” kutsutun multi-instrumentalistin ja monitaiturin krediitit löytyvät lähes 200 levyn tiedoista. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että miehen ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan omalla nimellä julkaistun albumin jatkoa on jouduttu odottamaan. Esikoislevystään Nyman pokkasi Teosto-palkinnon vuonna 2006. Nyt on vihdoin tullut uuden levyn materiaalin ensi esityksen aika. Marzin kanssa lavalle nousee pitkälti toistakymmentä hänen rakasta ystäväänsä ja työtoveriaan, joiden nimet pidetään vielä yllätyksenä.
    Tätä spektaakkelia ei kannata jättää kokematta!
    Liput alk. 26/22 e + toimituskulut, Lippupiste

     

    La 28.4. klo 21.00 / Tapiola Garden

    April Jazz Club jatkojamit

    Vapaa pääsy!

     

     

    Lisätiedot tapahtuman kotisivuilta.

    Musiikkia ja murkinaa!

    Lataa Tapiolan ravintolakartta klikkaamalla kuvaa!

     

     


    Lue lisää
  • 20.4.2018April Jazz Club: Kaisa’s MachineTervetuloa tunnelmoimaan lähestyvää April Jazzia live-musiikin kera Tapiolan sydämessä. Perjantaina 20.4. esiintyy Kaisa’s Machine. Aluksi yleisön lämmittelee Ebeli Show.Vuonna 2016 perustettu April Jazz Club hemmottelee musiikin ystäviä puutarhakaupungin sydämessä, Original Sokos Hotel Tapiola Gardenissa. Ilta alkaa klo 19 Ebeli Show´lla ja pääesiintyjinä klo 20 alkaen nähdään jazzin huippunimiä. Esityksen lomassa voi halutessaan ruokailla varaamalla pöydän Grill It! -ravintolasta.

    Perjantaina 20.4.

    klo 19 
    Ebeli Show

    klo 20
    Kaisa’s Machine



    Kontrabasisti Kaisa Mäensivun luotsaama kvartetti Kaisa’s Machine perustettiin syksyllä 2015 Kaisan palattua Suomeen ensimmäisen New Yorkissa viettämänsä vuoden jälkeen. Mäensivun säveltämä musiikki on postbop-jazzia, jossa kuuluu vaikutteita modernista New York -soundista sekä pohjoisesta syvällisyydestä. Improvisaatio ja neljän muusikon vahvat persoonat vievät Kaisa’s Machinen musiikin alati kohti uusia ulottuvuuksia.

    Loppuvuodesta 2017 “In The Key Of K” -debyyttilevynsä kotimaiselle Eclipse Musicille julkaissut kvartetti kuplii kuin Itä-Suomen kevät ja on salaperäinen kuin East Village. Levy koostuu Kaisa Mäensivun sävellyksistä, joissa maalailevat melodiat, kiinnostavat harmonian värit ja tulinen improvisaatio vuorottelevat.

    Kaisa Mäensivu on valmistunut musiikin maisteriksi Manhattan School of Musicista ja on esiintynyt ja levyttänyt lukuisissa projekteissa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Hänet on palkittu muun muassa Kauko Viitamäki -palkinnolla vuonna 2017 ja samaisena vuonna Mäensivun sävellys “Some other April” palkittiin Esko Linnavalli -sävellyskilpailussa.

    “Energetic bebop that could have just easily wafted out of a hole-in-the-wall NYC bar.”
    -Ivana Ng, New York City Jazz Records

    Kaisa Mäensivu: kontrabasso
    Max Zenger: saksofoni
    Mikael Myrskog: piano
    Jonatan Sarikoski: rummut

     

    Ebeli Show klo 19, Kaisa´s Machine klo 20 alkaen
    Original Sokos Hotel Tapiola Garden, Tapionaukio 3, Espoo
    Liput ovelta 10 €

    Ennakkoliput Lippupisteestä
    Tapahtuma on ikärajaton


    Konsertin lomassa voi halutessaan ruokailla varaamalla pöydän etukäteen Tapiola Gardenin Grill It! -ravintolasta. Pöydän varaaminen klubin puolelle edellyttää ruokailua sekä pääsylipun hankkimista ennakkoon tai ovelta.

    Lue lisää
  • 18.4.2018Breathe! Wind EnsembleBreathe! Wind Ensemble esittää Tapiolan kirkossa keskiviikkona 18.4. klo 19 konsertillisen saksalaista romantiikan ajan musiikkia uusina sovituksina puhallinsoittimille

    Breathe! Wind Ensemble

    Ilmari Leisma, laulu
    Janne Kivistö, sovitukset ja musiikinjohto

    Ohjelmassa mm. Schubert, Strauss, Loewe.

    Tapiolan kirkko. KE 18.4. klo 19
    Vapaa sisäänpääsy, ei väliaikaa.

    Käsiohjelma 10 € yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

    Viattoman nuorukaisen sekä synkän kohtalokkaan hahmon kohtaaminen on romanttisessa taiteessa toistuva asetelma. Aiheella periytyy jo keskiajalta Danse Macabre -allegoriasta, jossa Kuolema kutsuu ihmisiä kammottavaan tanssiin. Konsertissa kuullaan kappaleita, jotka musiikillisesti ilmentävät tällaisia pahaenteisiä kohtaamisia, unohtamatta kuitenkaan myös vastakohtaisia valoisia ja kauniita sävyjä.
    Schubertin laulussa Der Tod und das Mädchen Kuolema pyytää kauniin nuoren tytön kättä, ja Loewen laulussa Erlkönig isä kiidättää sairasta lastaan turvaan keijujen kuninkaan kutsuessa lasta leikkeihin. Konsertin tunnelmaan johdattaa tuttu Reino Helismaan Päivänsäde ja menninkäinen, jossa vastaavasti kohtaavat Päivänsäde valon maailmasta ja Menninkäinen varjojen valtakunnasta.
    Schubertin kvartetto d-molli – lisänimeltään “Tyttö ja kuolema” sisältää samanlaista valon ja varjon vuorottelua. Sävellyksessä kuullaan pahaenteisen makaaberin tanssin lisäksi myös kaihoisan suloisia hetkiä.

     



    Breathe! Wind Ensemble (eng. hengitä!) on ammattiopiskelijoista ja edistyneistä harrastajista muodostuva puhallinyhtye, joka keskittyy soittamaan 10-20 henkisellä kokoonpanollaan musiikkia, jota ei perinteisesti puhallinorkesterilla ole soitettu. Yhtye on esittänyt uusia sovituksia mm. renessanssimusiikista Stravinskiin, sekä kantaesittänyt Janne Kivistön sävellyksiä. Keväällä 2017 yhtye laajensi toimintaansa soitinteatterin puolelle esittämällä uuden musiikkisadun “Soittoniekat”.

    Lue lisää
  • 16.4.2018Espoo Ciné: Ciné Kylässä

    Varaslähtö Espoo Cinéen! Toista kertaa järjestettävä Ciné kylässä -tapahtuma tuo lyhytelokuvanäytöksiä espoolaiskoteihin 16.–29.4.

    Espoo Ciné järjestää 10 näytöstä ympäri Espoota yksityiskodeissa sekä yhden Helsingin Herttoniemessä. Mukana on yli 20 lyhytelokuvaa, joita näytetään 3-6 kpl jokaisessa näytöksessä. Näytösten yhteispituudet vaihtelevat 60 minuutin ja 75 minuutin välillä. 

    Koska paikkoja on rajallinen määrä, täytyy sinun varata ilmainen paikkasi etukäteen. Voit ilmoittaa kaksi osallistujaa näytökseen kerrallaan. Joissakin kodeissa on koiria ja/tai kissoja, mistä varoitus esittelyn yhteydessä.

     Ciné Kylässä -näytökset ja ilmoittautumislinkit löydät täältä.

    Varaa pian paikkasi ilmaiseen elokuvanäytökseen!


    Lue lisää
  • 7.4.2018Kevät-Kutitus

    Kevätfiilis kutittelee ja kutkuttaa! Uusi Kevät-Kutitus tuo ihanaa tekemistä ja esityksiä lapsille ja lapsenmielisille.


    Lasten taidefestivaali Kutitusta on järjestetty Espoon kulttuurikeskuksessa joka syksy v. 2010 lähtien. Tule mukaan iloisen kuplivaan karnevaalitunnelmaan sekä juhlimaan kanssamme kevättä!

    Abrakadabra! Taikatehdas-askartelutyöpaja

    La 7.4. klo 10.30–13.30 Lämpiö                  

    Työpajassa askarrellaan säihkyviä taikasauvoja. Askartelun lomassa voit kurkistaa taikamajaan, jossa lumoudutaan tähtitaivaasta ja hohtavista väreistä. Tule viettämään taianomaista hetkeä Hupsansaan kanssa! Nonstop-työpaja. Ei ennakkoilmoittautumista.
    Vapaa pääsy


    Kutitus-disko ja naamiaiset

    La 7.4. klo 10.30–14.00 Louhisali

    Skenikswee & Ottopetteri Diskossa Suomen Suurimmat DJ:t eli aika isot pojat Skenikswee ja Ottopetteri laittavat pikkuväen tanssijalat vipattamaan! Soitossa uusimmat biisit vanhoja helmiä unohtamatta. Helsingistä saapuva energinen kaksikko kuvailee itseään sanoin "jos nää kundit olis karkkipussi, ne olis Jumbo Remix!"

    Ruffle Army
    Louhisalissa tehdään diskon aikana lapsille maksuttomia Ruffle Armyn säihkyviä glitter-tatuointeja. Suositut kimallekuvat ovat hauskoja päivän piristyksiä, ja valittavana on paljon eri malleja sekä kimaltavia värejä. Glitter-tatuointi on vedenkestävä ja pysyy iholla useita päiviä. Sen voi ottaa käteen, olkapäähän, selkään tai vaikkapa nilkkaan. Säihkyvät muistot lasten iholle toteutetaan biohajoavalla ekoglitterillä.

    Valosirkus Spektri

    Valosirkus Spektri loistaa diskoilijoiden seassa kirkkaana kaikissa sateenkaaren väreissä! Esityksissä yhdistyvät näyttävästi tanssi, musiikki sekä Led-välineillä tehdyt temput. Valmistaudu taianomaisiin valoilmiöihin ja iloiseen fiilikseen, joka tarttuu niin lapsiin kuin aikuisiinkin.
     
    Naamiaisasuisella diskokansalla on paikan päällä myös mahdollisuus osallistua arvontaan, jonka huikea pääpalkinto arvotaan diskoilun viimeisen tunnin käynnistyessä klo 13. Diskoon voi tulla ja sieltä voi poistua, silloin kun se itselle parhaiten sopii.
    Vapaa pääsy

     

    Klovni Rosalii ja yksinäinen sydän

    La 7.4. klo 14.00 Lämpiö
    Ideointi ja toteutus: Elina Perttola
    Sanaton esitys tunteista, näkyväksi tulemisesta ja ystävyydestä. Rosalii saapuu esiintymään, mutta ujous ottaakin vallan! Hän tarvitsee paljon rohkeutta uskaltautuakseen näkyväksi. Kannustusta Rosaliille antaa hassunkurinen viltti, jonka huima leikki vie Rosaliin lopulta ystävyyden ja rakkauden äärelle. Suositellaan yli 1,5-vuotiaille. Kesto 30 min.
    Vapaa pääsy
     

    Tippukivitapaus-konsertti

    La 7.4. klo 15.00 Tapiolasali

    Esiintyjät: Vuokko Hovatta, Markku Haussila, Jani Karvinen, Markku Maalismaa, Pihla Maalismaa, Sari Puumalainen ja Marja Salo
    Muusikot: Sami Kurppa, Ville Leppilahti, Sara Puljula, Marko Puro ja Senni Valtonen
    Runot: Laura Ruohonen
    Musiikki: Anna-Mari Kähärä

    Uusi huimauttava koko perheen konserttiversio Tippukivitapauksesta huippusuosittujen Yökyöpeleiden tekijöiltä! Tämän musiikin mukana Seija Soija sinkoaa seikkailuun, Papu ja ujo Hujoppi voittavat yhdessä pelkonsa, diktaattori Diktaatta ja käryävä Rämeämmä panevat hösseliksi, Raakalainen Karmu Gurmee laatii ruokalistan ja tulivuori itkee.
    Liput alk. 15 e, perhelippu (4 hlöä) 50 e + toimituskulut, Lippupiste

    Lisätietoa Lasten taidefestivaalista saat tapahtuman virallisilta sivuilta 

    Lue lisää
  • 6.4.2018April Jazz Club: Manuel Dunkel Quartet

    Tule tunnelmoimaan lähestyvää April Jazzia live-musiikin kera Tapiolan sydämessä. Perjantaina 6.4. esiintyy Manuel Dunkel Quartet ja lämmittelyn hoitaa Ebeli Show.

    Vuonna 2016 perustettu April Jazz Club hemmottelee musiikin ystäviä puutarhakaupungin sydämessä, Original Sokos Hotel Tapiola Gardenissa. Ilta alkaa klo 19 Ebeli Show´lla ja pääesiintyjinä klo 20 alkaen nähdään jazzin huippunimiä. Esityksen lomassa voi halutessaan ruokailla varaamalla pöydän Grill It! -ravintolasta.

    Perjantaina 6.4.

    klo 19 
    Ebeli Show

    klo 20
    Manuel Dunkel Quartet

     



    Suomalaisen saksofonismin kovimpaan ytimeen kuuluva Manuel Dunkel esittää uudella kokoonpanollaan uunituoreen ohjelmistonsa, jossa yhdistyvät melodisuus, jazzin perinne ja modernit sävyt. Kokeneista muusikoista koostuva kvartetti on saanut kiitosta erityisesti svengistä, erottuvasta soundista sekä virtuoottisesta soitannastaan. Tarjolla on kvartettijazzia parhaimmillaan!

    Dunkelin hienoon uraan mahtuu muun muassa viisi omaa albumia, Suomen Jazzliiton myöntämä Yrjö-palkinto (2011) sekä pitkäaikainen kiinnitys Espoo Big Bandiin (1993–) ja Umo Jazz Orchestraan (1994–). Dunkelin soundi onkin kehittynyt vuosien varrella kuin hyvä viini; saaden lisää syvyyttä ja uusia vivahteita. Parhaimmillaan saksofoni laulaa vahvoja tunteita ja ajattoman tyylikästä ilmaisua – tuloksena syntyy kokemus, joka vie kuulijansa suoraan 60-luvun New Yorkin savuisiin jazzklubeihin.

    Manuel Dunkel: tenorisaksofoni
    Alexi Tuomarila: piano
    Eero Seppä: basso
    Jaska Lukkarinen: rummut

    Ebeli Show klo 19, Manuel Dunkel Quartet klo 20 alkaen
    Original Sokos Hotel Tapiola Garden, Tapionaukio 3, Espoo
    Liput ovelta 10 €

    Ennakkoliput Lippupisteestä
    Tapahtuma on ikärajaton


    Konsertin lomassa voi halutessaan ruokailla varaamalla pöydän etukäteen Tapiola Gardenin Grill It! -ravintolasta. Pöydän varaaminen klubin puolelle edellyttää ruokailua sekä pääsylipun hankkimista ennakkoon tai ovelta.

    Liput ovelta tai Lippupisteestä: http://www.lippu.fi/apriljazzclub


    Lue lisää
  • 28.3.2018Miltä maistuu Tapiola-olut?

    Tule mukaan kehittämään Espoon olutkulttuuria, paikallisten huippupanimoiden kanssa! Haluamme kuulla juuri sinun mielipiteesi siitä, miltä Tapiola-oluen pitäisi maistua.


     

    Espoolaisten pienpanimoiden yhteisdebyytti koettiin viime vuoden Makujen Tapiola -tapahtumassa – ja siitähän se sitten lähti, meinaan ajatus Tapiolan omasta oluesta!

    Espoolainen olutkulttuuri on voimissaan ja koska mukana on monta paikallista panimoa, todettiin, ettei yksi olut taida riittää, vaan pannaan olutta sitten oikein kunnolla ja kehitetään oikea Tapiola Olutsarja! 

    Nyt sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus olla mukana kehittämässä Tapiola-olutta. Miltä haluaisit sen maistuvan, miten sitä tulisi luonnehtia? Onko se IPAa vai APAa tai kenties pilsiä? Löytyykö mausta tapiolalaista mäntyä vai häivähdys Otsolahden kaislaa? Tule mukaan ideoimaan ja laitetaan Tapiola-olutpannut käymään!

    Tervetuloa luomaan tarinaa oluen ympärille ja tekemään yhdessä Tapiola-historiaa:
    Paikka: Kansalaistoiminnankeskus Unelma, kokoustila Sali, 2 krs.
    Osoite: Kauppamiehentie 6, 02100 Espoo
    Aika: Ke 28.3. klo 16.30 - 18.00

    Lisätiedot spostilla: palaute@tapiolankeskus.fi

    Mukana tapahtumassa: Paloaseman Panimo, One Pint Pub, Fat Lizard, Espoon Oma Panimo ja Olarin Panimo. Yhteistyössä Tapiola Toimii ry sekä EJY.

     

    Klikkaa tästä itsesi Facebook-tapahtumaan!

    Lue lisää
  • 27.3.2018MyFit Tapiola viettää 4-vuotissynttäreitä avoimin ovin

    Juhlan kunniaksi tarjotaan mm. ilmaisia InBody-mittauksia sekä näytetunteja mm. Les Mills BodyPump & BodyBalance ohjatuista live-tunneista, jotka tulevat kuulumaan jäsenyyteen. Lisäksi esittellään uudet modernit ryhmäliikunta- ja spinningsalit joiden värivalaistus ja äänentoisto on päivitetty nykypäivään. Monipuolista kuntosalilaitevalikoimaa täydentävät Technogym tuoteperheen uusimmat tulokkaat: CLIMB EXCITE® -porraskoneet.

    Tarjolla maistiaisia proteiinipatukoista, palautusjuomista sekä kakkukahvit.

    Ohjelma ja Aikataulu:
    Klo 16-19:
    Avoimet ovet kuntosalilla
    Klo 16-19: InBody 230 Kehonkoostumusmittauksia
    Klo 16.55: Les Mills BodyPump 60´ / Ohjaaja Salla Räsänen
    Klo 18.00: Strength & Cardio 60´ / Ohjaaja Juuso Kaukelin
    Klo 19.05: Les Mills BodyBalance 60´ / Ohjaaja Salla Räsänen


    Huom!
    Ryhmäliikuntatunneille mahtuu vain rajoitettu määrä henkilöitä! Mikäli haluat varmistaa paikkasi, voit tehdä ennakkovarauksen lähettämällä viestin osoitteeseen tapiola@myfit.fi. Saavuthan paikalle hyvissä ajoin! Vastaanotto jakaa ilmaislippuja tunneille klo. 16:00 alkaen. Ohjaaja opastaa alussa tunnilla tarvittavat välineet. BodyPump ja Strength & Cardio tunneilla suosittelemme käyttämään sisäkenkiä. BodyBalance tunnille voit halutessasi ottaa oman joogamaton mukaan, mutta keskuksesta löytyy myös tarvittaessa mattoja.

    Lisätietoa saat tapahtuman facebook-sivulta: https://www.facebook.com/events/1628011640608028/

    MyFit Tapiolan henkilökunta toivottaa sinut sekä ystäväsi lämpimästi tervetulleeksi viettämään kuntokeskuksen vuosijuhlaa hyvässä seurassa!

    Yhteystiedot:
    MyFit Tapiola
    Länsituulentie 1
    02100 Espoo.

    Puh: 020 734 1030
    email: tapiola@myfit.fi


    Vastaanotto avoinna:
    Ma-Pe 16:00-19:00, La 10:00-13:00, Su kiinni

    Lue lisää
  • 16.3.2018April Jazz Club: Jukka Perko Tritone

    Tule tunnelmoimaan lähestyvää April Jazzia live-musiikin kera Tapiolan sydämessä. Perjantaina 16.3. esiintyy Jukka Perko Tritone ja lämmittelystä vastaa Ebeli Show.

    Vuonna 2016 perustettu April Jazz Club hemmottelee musiikin ystäviä puutarhakaupungin sydämessä, Original Sokos Hotel Tapiola Gardenissa. Ilta alkaa klo 19 Ebeli Show´lla ja pääesiintyjinä klo 20 alkaen nähdään jazzin huippunimiä. Esityksen lomassa voi halutessaan ruokailla varaamalla pöydän Grill It! -ravintolasta.

    Perjantaina 16.3.

    klo 19 
    Ebeli Show

    klo 20
    Jukka Perko



    Suomen arvostetuimpiin jazzartisteihin kuuluva saksofonisti Jukka Perko esiintyy April Jazz Clubilla mukanaan timantinkovana rytmisektiona tunnetut basisti Antti Lötjönen ja rumpali Teppo Mäkynen.

    Luvassa on materiaalia trion debyyttilevyltä “Dizzy”, jossa Perko käsittelee ensi kertaa Dizzy Gillespien musiikkia ja tekee samalla kauan kaivatun paluunsa bebop-perinteeseen. Taustalla kulkee myös uskomaton tarina huittislaisen maanviljelijäperheen lapsen päätymisestä maailmankuulun jazzlegendan yhtyeeseen, jonka riveissä Perko kiersi kahden vuoden ajan vuosina 1987-1988.

    Väkevä triokokoonpano ottaa ilon irti klassikkosävellyksistä tuoden niihin oman näkemyksensä ja osoittaen, että paras jazz on aina omassa ajassaan elävää, aktiivista taidetta. Bändin sovitukset ovat luontevia, svengaavia, ja loisteliaan kolmikon kekseliäisyydellä marinoituja.

    “Kyse ei ole siitä, mitä Dizzyn musiikki merkitsee meille, vaan mitä uutta itsestämme ja elämästämme voimme antaa siihen. […] Periaatteessa minun olisi ollut helppo lykätä tähän musiikkiin tarttumista ikuisuuksiin, mutta ajattelin ajan olevan kypsä nyt jos koskaan, kun Dizzyn syntymästä tuli juuri kuluneeksi 100 vuotta ja omasta debyytistäni Dizzyn bändissä 30 vuotta.”, Perko toteaa.

    JUKKA PERKO TRITONE
    Jukka Perko: saksofoni
    Antti Lötjönen: basso
    Teppo Mäkynen: rummut

    Ebeli Show klo 19, Jukka Perko Tritone klo 20 alkaen
    Original Sokos Hotel Tapiola Garden, Tapionaukio 3, Espoo
    Liput ovelta 15 €
    Ennakkoliput Lippupisteestä
    Tapahtuma on ikärajaton


    Konsertin lomassa voi halutessaan ruokailla varaamalla pöydän etukäteen Tapiola Gardenin Grill It! -ravintolasta. Pöydän varaaminen klubin puolelle edellyttää ruokailua sekä pääsylipun hankkimista ennakkoon tai ovelta.

    Liput ovelta tai Lippupisteestä: http://www.lippu.fi/apriljazzclub


    Lue lisää
  • 16.3.2018-18.3.2018Kauppakeskus AINOAn laajennuksen vuosipäivä

    Kauppakeskus AINOAn laajennusosan vuosipäivää vietetään koko viikonlopun ajan 16.-18.3. Ohjelmassa on mm. kakkukahveja, livemusiikkia, ilmapalloja ja Muumi-hahmoja.

     

    AINOAssa juhlitaan!

    Kauppakeskus AINOAn laajennusosan avajaisia vietettiin viime vuoden maaliskuussa, ja pian laajennusosa on siis 1-vuotias! Avajaisten kunniaksi AINOAssa on luvassa erikoisohjelmaa ja tarjouksia koko viikonlopun 16.-18.3.

     

    Ohjelma

    Perjantaina 16.3.

    klo 15-18 Kakkukahvit 500 ensimmäiselle AINOAn 1. kerroksessa! Kakkua ja kahvia ja teetä on tarjolla klo 18 asti, tai niin kauan kuin kakkua riittää.
    klo 15 alkaen Mikko Harju esiintymässä AINOAn 1. kerroksessa! Esiintymiset noin 30 min seteissä klo 15:00 ja 15:40 alkaen 1. kerroksessa, ja klo 16:20 alkaen 2. kerroksessa JohtoCafen edustalla
    klo 15:40 alkaen Elina Hjelt esiintymässä AINOAn 2. kerroksessa JohtoCafen edustalla, ja 16:20 ja 17:00 alkaen 1. kerroskessa. Settien pituudet noin 30 min.
    klo 13-18 Kalevala Korun edustaja Kultajousi-myymälässä. Tule tutustumaan kevään uutuuksiin sekä tekemään hyviä löytöjä. Tarjolla kahvia ja suklaata sekä päivän aikana arvonta!
    Koko päivän ajan teemaistiaisia kevään uusista teelaaduista Théhuoneella AINOAn 2. kerroksessa!

    Lauantaina 17.3.

    klo 11-15 Pomppulinna avoinna AINOAn M-tasolla. Pomppulinnan löydät FAFA's -ravintolan vierestä päähissien edustalta. Pomppulinnassa valvoja, mutta lapset leikkivät vanhempien vastuulla.
    klo 11-15 ilmapallojen jakoa AINOAn 1. kerroksessa infopisteen läheisyydessä sekä M-tasolla pomppulinnan läheisyydessä. Palloja jaossa klo 15 asti, tai niin kauan kuin palloja riittää.
    klo 11 alkaen esiintymässä Muumi-hahmot! Muumit esiintyvät noin 25 minuutin seteissä AINOAn 1. kerroksessa klo 11:00, 12:25 ja 13:50 alkaen.
    klo 11-15 Yrre-Oravan Oppi & ilo - tapahtuma Akateemisessa kirjakaupassa 2. kerroksessa
    klo 15:15-15:30 Muumien halitreffit 1. kerroksessa infon edustalla. Tule tapaamaan Muumi-hahmoja!
    Koko päivän ajan teemaistiaisia kevään uusista teelaaduista Théhuoneella AINOAn 2. kerroksessa!

    Kauppakeskus AINOA on avattu vuonna lokakuussa 2013. Ensimmäinen laajennusosa avautui vuosi sitten maaliskuussa 2017, jolloin kauppakeskuksessa avautui muun muassa Stockmann uusi tavaratalo ja 20 muuta ravintolaa ja erikoisliikettä. AINOAn 3. vaiheen rakentaminen on käynnissä, ja kauppakeskuksen viimeinen laajennusosa valmistuu loppuvuodesta 2019, jolloin AINOAssa on yli 100 erikoisliikettä ja palvelua, sekä uusi upea ravintolamaailma.

    Lue lisää
  • 10.3.2018Apulanta Tapiolasalissa

    Vauhdikkaampaa menoa tarjoileva Apulanta saapuu Tapiolasaliin la 10.3. loppuunmyydylle keikalle, joka on osa yhtyeen Älä usko lauluihin -konserttisalikiertuetta.

    Apulanta-yhtye pysähtyy kevään konserttisalikiertueellaan myös Tapiolassa. Konsertin nimi Älä usko lauluihin on lainaus Apulannan kultaa striimanneen Valot pimeyksien reunoilla -kappaleen sanoituksista. Konsertin ohjelma sisältää toinen toistaan upeampia sovituksia Apulannan hittikappaleista vuosien varrelta tähän päivään. Lavalla nähdään Apulannan jäsenten lisäksi maamme parhaimpiin soittajiin lukeutuvia muusikoita sekä näyttäviä visuaalisia elementtejä.

    Konsertti on ikärajaton


    Aika


    la 10.3.2018 klo 19.00 - 21.00



    Paikka


    Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali


    Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo



    Hinta


    Liput toimituskuluineen alk. 39,90 €


    Lue lisää
  • 10.3.2018Tapiolan Maalismarkkinat

    Maalismarkkinoilta löydät niin alkutuottajat, käsityöläiset, kuin erikoistuotteiden myyjät. Myös maistuvat ruokaherkut ja mielenkiintoiset ja uniikit tuotteet kuuluvat näille perinteisille markkinoille.


     

    Tapiolan Maalismarkkinoilla tekemistä ja näkemistä löytyy jokaiselle ikään ja sukupuoleen katsomatta. Tule tutustumaan ihaniin tuotteisiin ja herkulliseen ruokatarjontaan ja nauttimaan markkinatunnelmasta koko perheen voimin!


    Markkinapaikkakartan saat näkyviin tästä: 

    Maalismarkkinat kartta 10.3.2018


    Lue lisää
  • 9.3.2018Tapiolan Sinfoniettan 30-vuotisjuhlakonsertti

    Tapiola Sinfonietta saa 30-vuotisjuhlakonsertissa kokemuksen syvä rintaääni ja nuoruuden into kohtaavat, kun esiintyjinä ovat suomalaisen kapellimestari-ihmeen luoja Jorma Panula ja viulutaituri Tami Pohjola. 

    Konsertissa luodataan suomalaisen musiikin monia maailmoja Sibeliuksesta Klamin, Fougstedtin ja Rautavaaran kautta Sallisen viulukonserton tummaan tunneväreilyyn.

     

    Jorma Panula, kapellimestari

    Tami Pohjola, viulu

     

    Nils Erik Fougstedt: Passacaglia

    Einojuhani Rautavaara: Divertimento jousille

    Jean Sibelius: Belsazarin pidot, orkesterisarja

    Aulis Sallinen: Viulukonsertto

    Uuno Klami: Merikuvia

     

    Avoin kenraaliharjoitus Tapiolasalissa klo 10.00-13.00, vapaa pääsy.

    Juha Ahonen pitää konserttiesittelyn klo 18.15-18.45, vapaa pääsy.

     

    Konsertin liput toimituskuluineen alk. 25/19/11 €

    Aika: pe 9.3.2018 klo 19.00 - 21.00

    Kesto: n. 2 h (väliaika)

    Paikka: Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali (Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo)

    Järjestäjä: Tapiola Sinfonietta

    Lue lisää
  • 8.3.2018Espoon Mieslaulajien serenadit Naistenpäivänä

    Espoon Mieslaulajat ESMILA johtajanaan Helge Kõrvits juhlistavat naistenpäivää Tapiolasalissa serenadiohjelmalla.

    ESMILA – Espoon Mieslaulajat – on pääkaupunkiseudulla toimiva arvostettu mieskuoro. Kuoro perustettiin, kun moni opiskeluaikanaan akateemisessa kuorossa laulanut etsi itselleen uutta kuorolaulumahdollisuutta Espoossa noin 40 vuotta sitten.

    Espoon Mieslaulajat juhlistavat perinteistä naistenpäivää serenadikonsertilla.

    Mukana Porolahden peruskoulun 6M-luokan kuoro, johtajanaan Lotte Lehikoinen.


    Aika
    to 8.3.2018
    klo 18.00 - 20.00

    Paikka
    Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali
    Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo

    Järjestäjä
    Espoon Mieslaulajat

    Hinta
    Liput toimituskuluineen alk. 20 €

    Lue lisää
  • 3.3.2018Katri Helena

    Suomen menestyneimpiin naislaulajiin lukeutuva Katri Helena juhlistaa 55-vuotista taiteilijauraansa Tapiolasalissa la 3.3. Vuonna 1964 "Puhelinlangat laulaa" -kappaleella läpimurtonsa tehnyt iskelmätähti esittää konsertissa niin tunnetuimpia laulujaan kuin myös palasen uutta

    Katri Helena juhlistaa 55-vuotista taitelijauraansa kiertueen muodossa. 
    Ohjelmisto sisältää kaikki tunnetuimmat Katri Helenan laulut ja uuttakin materiaalia.
    Tule mukaan juhlistamaan huikeaa uraa ja nauttimaan kauniista konsertista.

    Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali
    Kulttuuriaukio 2, Tapiola, Espoo

    Kesto n. 2t (sis. väliajan)

    Liput toimituskuluineen alk. 35 € Ticketmaster
    Lue lisää
  • 11.2.2018-25.2.2018Eläköön Eurooppa! -näyttely

    Eläköön Eurooppa! -näyttely on edustava ja värikäs läpileikkaus Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen kuluneisiin vuosiin. Näyttelytilassa on nähtävillä mm. maalauksia, pronssiveistoksia ja kiviveistoksia.

    Eurooppalainen Kulttuuriyhdistys on 20-vuotisen olemassaolonsa aikana toteuttanut suuria ja pieniä asioita. Poikkitaiteellisesti toimivan yhdistyksen kontaktit yltävät laajalle sekä kotimaassa että ulkomailla.

    Nyt yhdistys juhlii toimintaansa 20-vuotisnäyttelyllä Espoon kulttuurikeskuksessa. Eläköön Eurooppa! -näyttely on edustava ja värikäs läpileikkaus kuluneisiin vuosiin. Näyttelytilassa on nähtävillä erilaisilla tekniikoilla maalattuja maalauksia, pronssiveistoksia ja kiviveistoksia.

     

    Näyttely on avoinna yleisölle:

    ma–pe 11–18

    la 11–18

    su 10–15

    (su 25.2. vain klo 14 asti)

    Lue lisää
  • 10.2.2018Ystäväluistelu

    Tervetuloa Ystäväluistelun pariin lauantaina 10.2.2018 klo 17 alkaen. Tapiolan Jääpuutarha täyttyy luistelijoista, kun Tapiola Sinfoniettan konsertti Espoon kulttuurikeskuksesta lähetetään tapahtumassa suorana valtavalta näytöltä.


    Ystäväluistelu on uniikki talvitapahtuma, josta voi nauttia niin konsertissa Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa kuin Tapiolan Jääpuutarhan luistelukentällä.

    Tapiola Sinfoniettan konsertissa kuullaan rakastettuja klassikoita muun muassa My Fair Ladysta ja Viulunsoittaja katolla -musikaaleista. Tapiola Sinfonietta saa solisteikseen Taideyliopiston musiikkiteatterilaulajat. Orkesteria Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa johtaa Markku Luuppala.

    Tapiolan Jäääpuutarhassa nähdään upeita taidonnäytteitä Espoon Jäätaitureilta, Espoon Taitoluisteluklubilta ja Olarin voimistelijoilta. Esitysten jälkeen kaikki ovat tervetulleita luistelemaan jäälle suurelta näytöltä suorana esitettävän musikaalikonsertin tahtiin.

    Tapahtuman juontaa jäältä käsin Anna-Liisa Tilus ja Tapiolasalista orkesterin intendentti Juha Ahonen.

    Tapiolan Jääpuutarhaan on vapaa pääsy koko illan ajan. 
    Konserttiliput Tapiolasaliin 5 € Lippupisteestä.

    Tapahtuman tekevät yhdessä
    Espoon liikuntapalvelut / Espoo liikkuu ja
    Espoon kaupungin kulttuurin tulosyksikkö / KulttuuriEspoo

    Ohjelmamuutokset mahdollisia.
    Lue lisää
  • 10.2.2018-10.3.2018Suomen suurin pienoisrautatie

    Suomen suurin pienoisrautatie saapuu Tapiolaan, Heikintorille. Näyttely on avoinna tiettyinä päivinä helmikuun ja maaliskuun ajan. Näyttelyn pääsymaksu on vapaaehtoinen.

    ModelExpo2017-palkinnon saanut Suomen suurin pienoisrautatie on  helmikuussa ja maaliskuussa avoinna yleisölle. Pienoisrautatiessä on piirteitä kaikista alppimaista, mutta radalla saattaa nähdä kulkemassa myös pohjoismaisia, hollantilaisia tai unkarilaisia junia. Laaja rautatiemaisema liikkuvine junineen on mieleen jäävä kokemus niin lapsille kuin aikuisille.

    Näyttelyn pääsymaksu on vapaaehtoinen ja kertyvistä pääsymaksuvaroista tuetaan espoolaista lastenkotia sekä partiolaisten toimintaa Lions-klubien kautta.

     

    Aukioloajat

    la 10.2. klo 10-16 (Tapiolan Talviriehan aikana)

    ke 14.2. klo 16-19

    la 17.2. klo 11-16

    ke 21.2. klo 16-19

    la 24.2. klo 11-16

    ke 28.2. klo 16-19

    (lauantaina 3.3. Ei poikkeuksellisesti ajeta)

    ke 7.3. klo 16-19

    la 10.3. klo 11-16

     


    Lue lisää
  • 10.2.2018Tapiolan Talvirieha

    Koko perheen tapahtuma Tapiolan Talvirieha järjestetään tänä vuonna jo 11. kerran. Tapiolan keskus on lauantaina 10.2. täynnä talvisia aktiviteetteja, esityksiä ja tapahtumapisteitä.



    Koko perheen tapahtuma Tapiolan Talvirieha järjestetään tänä vuonna jo 11. kerran. Tapiolan keskus on lauantaina 10.2. täynnä talvisia aktiviteetteja, esityksiä ja tapahtumapisteitä niin lapsille, kuin aikuisillekin. Ohjelmassa mm. poniratsastusta, lumiliukumäki, pienoisrautatie ja ShowHau-koiranäyttely.

    Tapiolan Talviriehan järjestää alueen yrittäjäyhdistys Tapiola Toimii ry yhdessä alueen Lions-klubien kanssa.


    >> Seuraa tapahtumaa Facebookissa tästä.

    Tapiolan Talviriehan ohjelma 

     

    Keskustornin juurella 

    10–16 Lumiliukumäki - liukureita jaossa Clas Ohlsonilla klo 9:00 alkaen 100 ensimmäiselle kävijälle!

    10–16 Ilmapallojen jakoa
    11–14 Kauniaisten VPK paloautoineen ja Tapiolan SPR esittäytyvät 
    11–16 Herkkubuffetista mm. grillimakkaraa ja mehua 
    11–16 Letunpaistopisteeltä herkullisia lettuja 
     

     

    Heikintorilla 

    10–16  Ilmapallojen jakoa, niin kauan kuin palloja riittää 
    10–16 Suomen suurin pienoisrautatie esittäytyy 
    10–15 Pomppulinna perheen pienimmille 

    11–14 Kasvomaalausta ja ongintaa pikkuväelle

    11–14 Itämeri-pisteellä merihirviöpiirrustusta pienemmille ja Itämeri-tietoutta vanhemmille

    12 ja 13 Emon harmonikkaryhmä esiintyy 

    12.30–14 Akrobaattia piirtämään! Croquis-piirustusta Galleria Aarnissa 
    10–16 Karjalan Apu –vaatekeräyspiste, sisäänkäynnin edustalla 
     

     

    AINOAssa 

    10–14 Ystävänpäiväkortti-askartelupaja, 1. krs, Hemtex-myymälän edustalla
    11–14 Poniratsastusta Rauhalan tallien poneilla, sekä Hodaripisteestä ”kuumia koiria” AINOAn edustalla
    11–14 Kaakaotarjoilua K-Supermarketissa, M-tasolla
    11–15 ShowHau-kiertue! Tapahtumassa muun muassa koiraesityksiä, lelukoirien match show, pallomeri, kuvaus-studio ja paljon muuta! Juontajana Satu Aarnio ja mukana myös Leo-koira, 1. krs.  
    11–15 Unicef-arpajaiset, M-tasolla 
    12–16 Fretti-esittely: Frettejä pääsee katsomaan ja silittelemään Musti & Mirri –myymälässä, 1. krs. 

     

    Muualla 

    10–14 Marimekon myymälässä kangasaskartelua

    10–16 MaxBuild Idea Loungessa avoimet ovet! Jylhäkallion jellona tulee vierailemaan pikkuväen iloksi ja tarjolla naposteltavaa.

    Liikekohtaiset Talvirieha-tarjoukset

    AINOA


    LUMILIUKUREITA JAOSSA

    Kauppakeskus AINOA ja Clas Ohlson tarjoavat 100 ensimmäiselle tapahtumakävijälle ilmaisen liukurin! Lataa AINOAn mobiilisovellus, ja näytä se kassalla, niin saat ilmaisen liukurin. Liukureita jaossa Clas Ohlson –myymälässä M-tasolla la 10.2.2018 klo 9 alkaen niin kauan kuin liukureita riittää.

     

    • JohtoCafé: Brunssi hintaan 15€, lapset 3-10 v. hintaan 10€ ja alle 3-vuotiaat ilmaiseksi
    • Zio: Maahantuonnin varaston loppuunmyynti - huippulöytöjä jopa -80%
    • Musti ja Mirri: Tarjolla herkkumaistiaisia koirille ja kissoille, ja myymälässä asioivat koirat voivat testata aktivointipelejä.
    • Oral: Hammaslääkäreiden maskotit Hellä &Hymy kiertelevät kauppakeskuksessa ja jakavat arvontalipukkeita.
    • Silmäasema: silmälasit -50% ja aurinkolasit -30%.
    • Sand Concept Store: ALE huipentuu - tarjoustuotteita jopa -50%
    • Akateeminen kirjakauppa: lasten askartelu- ja puuhakirjat Talviriehan ajan -10%
    • BR-Lelut: askartelua sekä siirtokuvatatuointeja lapsille, sekä kaikki suojakypärät luisteluun ja talven ulkoleikkeihin -30%
    • It’s Pure: jaossa ilmaisia maistiaisia ja ilmapalloja
    • Pizza Hut: ilmapallojen jakoa, ja koko päivän ajan Small Pan Spicy Hot One -klassikkopizzat hintaan 9,90€ sekä alkuperäiset Large Orginals pizzat 20€
     

    Maksuton pysäköinti

    Maksuton pysäköinti Tapiola Parkissa tapahtuman ajan klo 10–16 
    AINOAn mobiilisovellukseen rekisteröityneille ja Taskuparkkisovelluksen ladanneille. 
    Katso lisätiedot: www.ainoatapiola.fi/pysakointi 
     

     

    Talviriehan jälkeen 

    Ystäväluistelu

    Jääpuutarhassa klo 17.00 alkaen! 
    Katso lisätiedot: espoo.fi/ystavaluistelu 

    Lue lisää
  • 23.1.2018-4.2.2018Länsimetron valokuvanäyttely

    Länsimetron valokuvanäyttely Espoon kulttuurikeskuksen näyttelytilassa esittelee valokuvia Länsimetrosta nykyisiltä ja tulevilta asemilta.

    • Länsimetron oma valokuvanäyttely on avattu Espoon kulttuurikeskuksen näyttelytilassa (Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo).

      Näyttelyssä pääsee kurkistamaan länsimetron Matinkylä-Kivenlahti – vaiheen tunneleihin sekä Ruoholahti-Matinkylä-vaiheen valmiisiin asemiin ja niiden ympäristöön.

      Näyttely on avoinna sunnuntaihin 4.2.2018 saakka kulttuurikeskuksen aukioloaikoina

    • ma- pe klo 8–21

    • la klo 9–18

    • su klo 9–15

      Näyttelyyn on vapaa pääsy. 
      Lämpimästi tervetuloa!

    Lue lisää
  • 13.1.2018Tuomari Nurmio: Helvetin ja taivaan välissä

    Tummanpuhuvista helsinkiläistarinoistaan parhaiten tunnettu runonlaulaja esittää muitakin puolia laajasta tuotannostaan pelkistetyssä ja väkevässä alkumuodossaan.

    Helvetin ja taivaan välissä on kuin lauluista koostuva mutkainen matka, jota myös elämäksi kutsutaan. Jokaisen pienen ihmisen on kuljettava se läpi, ja säilyäkseen järjissään on etsittävä elämän tarkoitusta sekä maailman ääristä että oman päänsä sisältä. ”On hienoa päästä kerrankin esittämään lauluja, joita ei kannata hukuttaa kapakoiden meteliin.”

    Kesto n. 2 h (väliaika)

    Café Louhen ovet avataan klo 18.30.
    Esteetön sisäänkäynti Louhisaliin, salissa kahvilapalvelut.

    Paikka:

    Espoon kulttuurikeskus, Louhisali: Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo

    Järjestäjä: Espoon kulttuurikeskus

    Hinta: Liput toimituskuluineen alk. 25 €

    Liput: Lippupiste


    Lue lisää
  • 9.1.2018-21.1.2018Foto Espoo -näyttely

    Vuosittaisen, espoolaisten kamerakerhojen välisen kilpailun parhaat teokset ovat esillä Espoon kulttuurikeskuksen näyttelytilassa 9.-21.1. Kilpailun teemana on "Kauneutta kaupungissa".

    Vuosittaisen, espoolaisten kamerakerhojen välisen kilpailun parhaat teokset ovat esillä Espoon kulttuurikeskuksen näyttelytilassa 9.-21.1. Kilpailun teemana on "Kauneutta kaupungissa". 

    Teoksiin voi tutustua kulttuurikeskuksen aukioloaikoina:

    ma–pe 8–21

    la 9–18

    su 9–15


    Lue lisää
  • 27.12.2017Kuukauden leffa: Love & Friendship

    Hilpeä Jane Austen -filmatisointi Love & Friendship kertoo kauniista, mutta rahattomasta leskestä, Lady Susan Vernonista (Kate Beckingsale). Hän ei kaihda keinoja yrittäessään kivuta ylöspäin sosiaalisella ja taloudellisella arvoasteikolla. Kun tämä manipuloinnin mestari saapuu edesmenneen puolisonsa suvun tiluksille, alkaa sana lesken kevytkenkäisyydestä nopeasti levitä ja kyseenalaisessa maineessa olevan Lady Susanin läsnäolo sähköistää hetkessä kunniallisen yhteisön.


    Lady Susan aikoo nimittäin järjestää aviomiehen sekä itselleen että vastahakoiselle teini-ikäiselle tyttärelleen. Asiat mutkistuvat entisestään, kun paikalle saapuvat tolkuttoman komea ja naimaton nuorimies sekä höpsö, mutta sikarikas aatelisherra. Osansa tarinaan tuovat myös Susanin uskottu ystävä Alicia Johnson (Chloë Sevigny) ja tämän kunnioitettu aviomies, totinen Herra Johnson (Stephen Fry).

    Lue lisää
  • 16.12.2017Club For Five: Jouluna 2017

    Club For Fiven rakastettu Jouluna-konsertti tuo tänäkin vuonna joulun tuhansille suomalaisille.  Kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa.

    Vuoden odotetuimmassa joulukonsertissa lauluyhtye valloittaa sydämet kauniilla tulkinnoillaan monista klassikoista ja välillä sukeltaa tonttumusiikin hyväntuuliseen maailmaan. Tämä virtuoosimainen viisikko osaa aina koskettaa ja yllättää!

    Club For Five on Maija Sariola, Susanna Lukkarinen, Jouni Kannisto, Juha Viitala jaTuukka Haapaniemi.


    Lue lisää
  • 9.12.2017Jazz for Kids - Koko perheen jazztuokio

    Micke Långbacka ja Petri Keskitalo esiintyvät koko perheen Jazz for Kids -ilmaiskonsertissa Espoon Kulttuurikeskuksessa.

    Luvassa on brassisoittimien äänenvärejä ja sävyjä pasuunalla, bassopasuunalla ja tuuballa. Matalat, tummat äänet ei kuitenkaan tarkoita että musiikki olisi synkkää, vaan monipuolista ja myös hauskaa! Konsertissa kuullaan versioita jazzstandardeista ja vapaata improvisointia.

    Jazz for Kids on tasokkaiden jazzkonserttien sarja, johon kaikki vauvasta vaariin ovat tervetulleita. Ammattimuusikot tarjoilevat täysipainoisen jazzkonsertin, jonka ohjelmisto koostuu kunkin taiteilijan oman tuotannon parhaista paloista taidokkaina ja volyymiltaan lapsiystävällisinä duoversioina.

    Kesto 45 min

    Kulttuurikeskuksen Flyygeliaulaan pääsee helposti lasten kanssa ja tarvittaessa vaikka kesken konsertin.

    Lue lisää
  • 8.12.2017Eva & Manu: The Christmas Tour

    Suomalais-ranskalainen duo Eva & Manu tuo joulutunnelman Café Louheen.

    Ovet Kulttuurikeskuksen Louhisaliin avataan klo 18.30.
    Esteetön sisäänkäynti Louhisaliin, salissa kahvilapalvelut.                                                     

    Lippupiste

    Lue lisää
  • 27.11.2017Ebelin Hulvattomat Joulujazzit ma 27.11.

    Esiintymässä Espoon musiikkiopiston pop/jazzlinja, Ebelin bändejä, solisteja, lauluyhtyeitä sekä kuoro.

    Esiintymässä Espoon musiikkiopiston pop/jazzlinja, Ebelin bändejä, solisteja, lauluyhtyeitä sekä kuoro.


     

    Lue lisää
  • 26.11.2017Satu Sopanen & Tuttiorkesteri: Tonttulan touhut!

    Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri loihtivat ilmoille niin tutut kuin uudemmatkin jouluiset sävelet.

     

    Tule mukaan leikkimään, laulamaan ja seuraamaan Tonttulan iloista vilskettä! Esitys sopii kaikenikäisille.


    Liput alk. 10 e Lippupiste

    Lue lisää
  • 26.11.2017-24.12.2017Tapiolan Joulu

    Tapiolan Joulunavausta vietettiin lauantaina 25.11. ja Joulun odotetuin vieras aina Korvatunturilta asti saapui tonttuineen Tapiolaan.

    Joulupukkia pääset tapaamaan kahtena viikonloppuna: 9.–10.12. sekä 16.–17.12. Kauppakeskus AINOAssa.  Tarkemmat kellon ajat löydät täältä.

    Pipsa Possu esiintyy AINOAssa 16.12. klo 10, 11 ja 12

    Jouluisia musiikkiesityksiä, puuhapisteitä sekä tiernapoikaesityksiä Joulunalusviikonloppuina löytyy niin Heikintorilta kuin AINOAsta, tervetuloa tunnelmalliseen Tapiolaan!

    Talviseen tunnelmaan pääset myös Keskusaltaan Jääpuutarhassa, joka on avoinna joka päivä (säävarauksella) klo 10–21.



    Lue lisää
  • 25.11.2017Tapiolan Joulunavaus 25.11.

    Tapiola on täynnä Jouluntaikaa – tuttuun tapaan aina Joulunavauksesta Jouluaattoon asti. 

    OHJELMALAVALLA: 

    10.30 Pikku Papun Orkesterin esityksessä seikkailee iloinen, pieni kilpikonna
    Pikku Papu ystävineen. Lauletaan, leikitään ja tanssitaan yhdessä!
    11.00 Joulupukin ja tonttujen laskeutuminen katolta
    11.15 Joulupukin tervehdys lavalla
    11.20 Ryhmä Hau esiintyy
    11.30 Pikku Papun Orkesterin esitys
    11.50 Tapiolan Kuoron joulutervehdys
    12.00 Tiernapoikien esitys
    12.15 Ryhmä Hau esiintyy

    12.30 Espoon Lucia-ehdokas Sabina Sievänen tervehtii yleisöä

    ILOTULITUS klo 17
    Hyvä katselupaikka AINOAn viereltä,
    katselusuunta Leimuniitylle päin.

    MAKSUTON PYSÄKÖINTI TAPIOLA PARKISSA
    Maksuton pysäköinti la 25.11. (max. 8 h) AINOAn
    mobiilisovellukseen rekisteröityneille ja Taskuparkkisovelluksen ladanneille. Katso lisätiedot: www.ainoatapiola.fi /pysakointi

    ----------------------------------------------------

    TAPIOLAN JOULUPOLKU 25.11. 

    Kierrä Joulupolun tapahtumapisteissä ja kerää salainen sana ohjelmaesitteen karttaan - ja voit osallistua arvontaan, jossa paljon upeita palkintoja! 

    Joulupolkuun voit osallistua vain tulemalla paikanpäälle, ohjelmaesitteen kupongilla. Esitteitä on jaossa liikkeissä, ohjelmalavan luona ja AINOAn infopisteessä. 

    Joulupolun tapahtumapisteet:

    Sokos Hotel Tapiola Garden
    • Tule tonttujen askartelu- sekä piparinkoristelupisteelle klo 10–14
    • Onni Orava kiertelee myös tapahtuma-alueella
    Forex Bank
    • Glögitarjoilua  sekä valuuttavinkkejä klo 10–15
    Ravintola Kylä
    • Kurpitsakeittoa tarjolla ravintolan edustalla klo 11–13 (rajoitettu erä)
    Marimekko
    • Hauskoja kasvomaalauksia sekä glögitarjoilua klo 10–14
    • Paljon huikeita tapahtumatarjouksia, sekä haluttu Logo-kassi kaupanpäälle jos ostosten summa yli 50 €
    AINOAn jouluaskartelupaikka 1. krs
    • Tule askartelemaan oma joulukortti tonttujen opastuksella AINOAn 1. kerrokseen klo 10–16 aikana.
    Espoon Taidelainaamon ja Yoga&Movementin yhteinen piste Studio Aarnin tiloissa, Heikintorilla 
    • Hyvinvointivinkkejä sekä herkkutarjoilua klo 11–15 aikana
    • Arvonta, jossa palkintona 5 kpl 5 kerran lahjakortin salille (arvo á 79 €) sekä suklaayllätyksiä. 
    • Lisäksi Yoga & Movement:in salilla (2. krs) roikuntahaaste sekä leuanvedon opetusta klo 10.30-12.30). Salilla esillä myös Espoon Taidelainaamon teoksia.
    Rela-hierojat & Jes! Training:n yhteinen piste Heikintorin käytävällä
    • Kehonkoostumusmittauksia nopeimmille sekä rentouttavaa hierontakokeilua.
    • Personal Trainer paikalla klo 10-14
    • arvomme pisteellä käyneiden kesken 8 kpl 4 viikon treenipasseja  (á arvo 93€).
    • Ilmaiset treenit JES! Training Centerilla, Kauppamiehentie 6:
    • klo 10.00 Tehotreeni (varaa paikka ajanvarauskalenterin kautta)
    • klo 11.00 Core- ja kehonhultotreeni. Varaa paikkasi ajanvarauskalenterin kautta osoitteesta www.jestraining.fi
    Nooa Säästöpankin piste AINOAssa, Johtocafen edustalla
    • Osmo-tatuointeja, arvontaa ja piparijakelua klo 10–14 ajan
    • Arvontaa, jossa yli 50 €:n lahja
    Espoon Kaupunginteatterin piste AINOAssa, Johtocafen edustalla
    • Myynnissä lahjakortteja 
    • Jouluarpajaiset, jossa pääpalkintona liput Syyssonaatin ensi-iltaan!
    Tapiolan Keilahalli
    • Glögitarjoilua klo 11–15
    • Arvaa kuinka paljon keilapallo painaa? Osallistu arvontaan, jossa palkintona hohtokeilailua!
    Picnic
    • Arvaatko monta kahvipapua on kulhossa?  Kilpailu-arvontaa sekä herkullisia tapahtumatarjouksia klo 10–16 ajan
    Stockmann Herkku/ AINOA

    • Demokeittiösta kaakaomaistijaiset pienille joulupolun kävijöille ja vähän isommille glögiä klo 12-16 ajan
    • Paula- lehmä ja Haribonalle tavattavissa Herkussa klo 12-16

    Joulupolkuun osallistuneiden kesken arvotaan (vkolla 48):
    - AINOAn kauppakeskukseen 100 €:n lahjakortti
    - Marimekolta upea Flower-maljakko (arvo 50 €)
    - Ravintola Kylän herkullinen lahjakortti (arvo 60 €)
    - Tapiolan Keilahallille lahjakortti: sis. hohtokeilailutunnin, kannun limua ja popparit (arvo 50 €)
    - Forexilta matkalle mukaan upea matkalaukku (arvo 60 €)
    - Espoon Kaupunginteatteriin elämyksellinen lahjakortti (arvo 60 €)
    - Stockmann Herkun hulppea Lahjakori (arvo 60 €)

    -----------------------------------------------------------------

    MUITA TAPAHTUMIA Joulunavauksen ajan:

    • Tapaa Joulupukkia: klo 12–13 Heikintorilla sekä klo 13.30–15 AINOAssa

    Joulupuurotarjoilua klo 12 alkaen Heikintorilla

    • Ryhmä Haun halitreffit AINOAssa klo 14.00

    • Tiernapojat esiintyvät: Heikintorilla klo 12.45 ja 13.30 sekä  AINOAssa klo 14 alkaen

    • Joululahjatoivepiste klo 10–18 AINOAssa

    Pomppulinna lapsille Heikintorilla klo 12–16

     

    Myös muualla Tapiolassa tapahtuu:

    - Tapiolan koululla Marrasmarkkinat la 25.11. klo 10–14

    - WeeGeen Joulumarkkinat la 25.11.– su 26.11.

    ----------------------------------------------------------------

    MUUT JOULUNAJAN tapahtumat:

    - Tapaa Joulupukkia AINOAssa 9.–10.12. sekä 16.–17.12.

    - ELSA-hahmo ihastuttaa ja tekee glitter-tatuointeja pikku prinsessoille la 9.12. klo 10–14 AINOAn leikkihuoneessa, 3. krs.

    - Pipsa Possu esiintyy AINOAssa 16.12. klo 10,11 ja 12

    - Jouluista musiikkia, puuhapisteitä sekä tiernapoikaesityksiä Joulunalusviikonloppuina Heikintorilla ja AINOAssa. 

    - Keskusaltaan Jääpuutarha avoinna joka päivä (säävarauksella) klo 10–21.

    Lue lisää
  • 24.11.2017-26.11.2017Black Friday Tapiolassa!

    Hurjaa Black Friday -viikonloppua vietetään Tapiolan keskuksen liikkeissä 24.–26.11. ajan. 

     

    Tapiola on pullollaan paljon pimeitä tarjouksia perjantaista sunnuntaihin! Tutustu tästä Black Fridayn tarjouspoimintoihin!

    Otso-Apteekki:
    Multi-tabs family 90 tabl 8 € 
    Aqualan L 200g 5 €
    Minisun 20 mikrog. 300t abl 15 € 
    Systane Ultra 12 € 
    Avene Cold cream käsivoide 5 €

    MY FIT:
    10 kerran kortti -50%, 39,50€ (norm. 79€)
    Valmennuspaketti -50%, 179€ (nrm 358€) 
    3 x 60min Personal Training
    1 x 45min Urheiluhieronta 
    1kpl InBody-kehonkoostumusmittaus
    Tarjoukset voimassa pe 24.11. klo 16–19 ajan!

    Espoon Kaupunginteatteri:
    Seuraavat 500 vuotta: viimeiset paikat la 2.12. klo 14 näytökseen 2 yhden hinnalla, yht. 36 €
    Tarjous voimassa pe 24.11. klo 11 – 17
    Soita ja varaa p. 09 4393 388 tai espoonteatteri.fi

    Eurokankagas: 
    Kaikki kankaat ja matot -20%! Etu on voimassa 24. – 25.11.

    Marimekko: 
    Kaikki kankaat -20%, sekä paljon muita Black Friday-etuja pe–la ajan!
    Annamme myös yli 50 € ostoksiin kankaisen, hyvin halutun Logo-kassimme kaupan päälle!

     

    Lisäksi kauppakeskus AINOAssa vietetään hurjaa Black Friday -viikonloppua! Tutustu tästä uskomattoman pimeisiin tarjouksiin!


    Lue lisää
  • 18.11.2017Valoteoksia Tapiolassa la 18.11. klo 18–20

    Tervetuloa valoteosten iltaan Tapiolaan!

    Tapiolan keskustan valtaa marraskuisena iltana Anne Roinisen valoteoskokonaisuus Autot, talot ja pimeä, joka puhuu kaupunkitilan toisenlaisen näkemisen puolesta. Se sisältää väriä sykkivän asuintalon, Espoon viidennen valolinnan osoitteessa Kaupinkalliontie 1. Sen takana olevassa metsikössä on pimeyttä kaipaileva polku, jota pitkin voi kulkea katsomaan henkilöautoista muokattuja teoksia Tapiolan Keskustornin läheisyydessä.

    Tervetuloa valon pariin!

    Kokonaisuuden tuottaa Espoon kaupunkitapahtumat


    ANNE ROININEN CAR SHOW
    klo 18-20, paikka Tapiolan kävelykeskusta

    Metsäpolku, lehmäjuntu, hevonen, peltilehmä, fordismi, tiestö, parkkipaikat, öljy, ympäristö, status, vapaus, Espoo, road movie. 
    = Kuusi valoinstallaatiota autoista.


    TAPIOLAN VALOTEOS
    klo 18-20 paikka Kaupinkalliontien ja Pohjantien liikenneympyrä

    Kohtaamisten ja keskusteluiden kautta syntyvä valoteos, jonka lopputulos on aina yllätys. Varmuudella siinä on väriä. Asukkaat päättävät. 
    = Kolmesta kerrostalosta koostuva valoinstallaatio.


    KAIPAAN (LAADUKASTA) PIMEÄÄ
    Kaupinkallio 1 B:n ja C:n takaa lähtevä metsäpolku

    Valosaaste estää meitä näkemästä linnunrataa. Pimeys on välttämättömyys ekosysteemille. 
    = Polku pimeälle, teksti ja hukkavalokokoelma ympäristössä. 


    Valolinnat toteutetaan osana Valovuosi-projektia, joka on Espoon tapahtuma- ja kulttuuripalveluiden ja kaupunkitekniikan keskuksen yhteishanke. Tapahtumasarja on osa Espoon Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

    Lisää taiteilijasta:
    www.anneroininen.com
    www.facebook.com/roininenanne
    Lue lisää
  • 18.11.2017Tapiolan metron avaus la 18.11.

    VIHDOINKIN!

    Kauan odotettu metroliikenne käynnistyy lauantaina 18.11. klo 5.09 –  Tule mukaan juhlistamaan odotettua päivää – pukeudu oranssiin (tai pue päällesi jotain oranssia)!

     

     

    Tapiolan metroasemalla HSL:n opastajat neuvovat sekä suunnittelijat vastaaavat hankketta koskeviin kysymyksiin klo 10–16 ajan.
    Tapiolan 7 a-musiikkiluokan sekä Ebelin Secasa Trio viihdyttävät matkustajia lempeällä musiikilla metron sisänkäyntitasolla klo 10.00 alkaen.

    Kauppakeskus AINOAn opastajat palvelevat metron lippulaituritasolla, sisäyhteyden varrella sekä AINOAn 1. kerroksessa asiakkaita klo 9-15. Myös ulkoalueella opastetaan sekä jaetaan Tapiolan uudistushankkeen lehteä, josta löytyy kätevä palvelu- ja opaskartta Tapiolan keskuksen alueelta.

    Tapiolan keskuksen alueella tapahtuu lauantaina 18.11. metron liikennöinnin kunniaksi:

    - Heikintorilla "Sateelta suojaan" - kampanja 

    - Nooa Säästöpankin edustalta löydät glögitarjoilua sekä karkkijakelua

    - Kino Tapiola jakaa etukuponkeja metromatkustajille

    - Lääkärikeskus Aava metronavauksessa mukana

    - AINOAssa musiikkiesityksiä sekä ilmapallojen jakelua klo 9 alkaen 

    ---------

    Tapiolan asemaa kutsutaan syystäkin länsimetron kulttuuriasemaksi. Kivenheiton päässä asemasta on tarjolla niin taidetta, musiikkia, teatteria kuin elokuvateatteria ja paljon upeita kulttuuritapahtumia mm. Kulttuurikeskuksessa ja WeeGeellä. Ohessa ajankohtaisia poimintoja:

    VALOTEOKSIA TAPIOLASSA / LIGHT ART IN TAPIOLA
    Tapiolan keskus
    La 18.11. klo 18-20
    Tapiolan keskustan valtaa marraskuisena iltana Anne Roinisen valoteoskokonaisuus Autot, talot ja pimeä, joka puhuu kaupunkitilan toisenlaisen näkemisen puolesta. Se sisältää väriä sykkivän asuintalon, Espoon viidennen Valolinnan osoitteessa Kaupinkalliontie 1. Sen takana olevassa metsikössä on pimeyttä kaipaileva polku, jota pitkin voi kulkea katsomaan henkilöautoista muokattuja teoksia Tapiolan Keskustornin läheisyydessä. Tervetuloa valon pariin!

    ESPOON KULTTUURIKESKUKSEN VALAISTUS
    Kulttuuriaukio
    La 18.11. – 24.11.
    Espoon kulttuurikeskuksen julkisivu valaistaan oranssilla värillä metron avauspäivästä lauantaista 18.11. alkaen viikon ajaksi. Valot syttyvät päivittäin illan hämärtyessä.

    EMMA JÄTTÄÄ JÄLJEN
    Tapiolan asemalaituri
    La 18.11. alkaen
    Tapiolan asemalaiturilla metromatkustajat vastaanottaa Kim Simonssonin veistos Emma jättää jäljen. Emma-hahmo esiintyy myös digitaalisina videoina Tapiolan keskuksen näytöissä värittäen ympäristöään uusin värein. Emma edustaa löytämisen ja oivaltamisen iloa, rohkeaa ja uteliasta asennetta maailmaan. Emman kädenjälki ja videoissa seikkaileva hahmo johdattaa taiteen luo, taidemuseo EMMAan ja Tapiolaan.

    AUKIO: STILL / LIFE

    WeeGee/ EMMA-museo
    Pe 17.11. klo 16 alkaen
    Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa Näyttelykeskus WeeGeessä avautuu perjantaina 17.11. Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan luovaa perintöä esittelevä katseluvarasto ja näyttelytila Aukio. Samanaikaisesti avautuu Aukion ensimmäinen vaihtuva näyttely, muotoilija Harri Koskisen kuratoima STILL / LIFE – Tapio Wirkkala Retrospective.

     ----------

    Avajaisetuja:

    Stockmaan: Ulkotakit ja jalkineet –20 % kanta-asiakkaille 16–19.11. ajan

    Stockmann Herkku: 

          - Glögi -ja piparkakkutasting tasatunneinen klo 11-17.

    - Hermannin näkkärin ja Nyhtökautran uusien makujen esittelyt klo 10-17

    - Iltasanomat vain 2 € lauantain ajan

    - Red Bull Wings Teamin Maiju ja Veera ovat paikalla klo 11-13 jakamassa flyereita

    AINOA:

    - Kultajousessa korvien rei´itykset 10 € lauantain ajan.

    - Claes Ohlsonilta hopeanvärinen Moccamaster -kahvinkeitin nyt vain 119€ (norm. 149€) ja Sodastream Megapack 79€ (norm. 109€). 

    Pihlajalinna Keinojuuriklinikka: tiistaina 21.11, Avoimet Ovet klo 13-18. Ilmaista konsultaatiota hammasimplanttihoidosta.

    Tapiolan Eurokankaassa suorien verhojen ylä- ja alakäänteet ommellaan ilmaiseksi ja pöytäliinan kaikki suorat sivut ommellaan ilmaiseksi.

     

     

     


    Lue lisää
  • 17.11.2017Bryk & Wirkkala katseluvaraston avajaiset WeeGee/ EMMA museoEspoon modernin taiteen museossa EMMAssa Näyttelykeskus WeeGeessä avautuu perjantaina 17.11. Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan luovaa perintöä esittelevä katseluvarasto ja näyttelytila Aukio. 
    Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa Näyttelykeskus WeeGeessä avautuu perjantaina 17.11. Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan luovaa perintöä esittelevä katseluvarasto ja näyttelytila Aukio. 
    Samanaikaisesti avautuu Aukion ensimmäinen vaihtuva näyttely, muotoilija Harri Koskisen kuratoima STILL / LIFE – Tapio Wirkkala Retrospective.

    Lisätiedot: http://www.emma.museum/brykwirkkala

    Lue lisää
  • 4.11.2017Arja Koriseva & Jyrki Anttila: Lauluni aiheetKansan rakastama tangokuningatar Arja Koriseva ja huipputenori Jyrki AnttilaKimmo Leppälä, klarinetti, saksofoni ja musiikin johto
    Petri Ikkelä, harmonikka
    Ilkka Joronen, piano
    Ilkka Leppälä, kontrabasso

    Konsertin ohjelmisto sisältää sykähdyttäviä suomalaisia lauluja klassisen musiikin ja viihdemusiikin arkistoista. Luvassa on muun muassa tangot Hurmio ja Rannalla, isänmaallinen Jääkärimarssi, sekä viihdekappaleita kuten Kun aika on, Enkelin silmin, Sinun silmiesi tähden ja Romanssi. Duettona kuullaan musiikkia elokuvasta Kaksipäisen kotkan varjossa.

    Arja Korisevan ja Jyrki Anttilan kemiat kohtaavat esiintymislavalla erinomaisesti, ja he ovat tehneet useita yhteiskonsertteja.

    Paikka

    Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali

    Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo

    Järjestäjä

    OperArt

    Hinta

    Liput toimituskuluineen alk. 39,50 € Lippupiste sekä ryhmät min. 10 hlöä 34,50 €: ryhmamyynti@operart.fi, 044 980 1206 tai 050 559 6773





    Lue lisää
  • 1.11.2017Mimmit 10 v. - Ystävyys-juhlakonserttiMimmien 10-vuotisjuhlakonsertissa kuullaan yhtyeen suosituimmat kappaleet vuosien varrelta sekä uusia Ystävyys-aiheisia lauluja.Lämminhenkisessä konsertissa tavataan niin Mimmien eläinystäviä kuin ystäviä ympäri maailmaa. Millaista ystävyyttä löytyykään Mimmien Vaskimetsästä ja miten karhu ja kettu oikein tulevat toimeen keskenään?

    Mukana on tietysti myös lasten suosikki, Mimmipussi. Mimmipussi avautuu laulun, soiton ja rytmin avulla, jos avautuu… Milläköhän tuulella Mimmipussi on tänään? Se selviää Ystävyys-konsertissa!

     

    Aika

    ke 1.11.2017 klo 9.30 - 10.15

    Paikka

    Espoon kulttuurikeskus, Louhisali

    Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo

    Järjestäjä

    Espoon kulttuurikeskus

    Hinta

    Liput toimituskuluineen alk. 6,50 €. Ohjatut lapsiryhmät 5 €/lapsi, ohjaajille vapaa pääsy.

    Lue lisää
  • 29.10.2017Tapiolan kuoro: Sinivalkoisin äänin100-vuotiaan Suomen kunniaksi järjestettävässä juhlakonsertissa Tapiolan kuoro esittää vuodesta 1963 asti kertyneen ohjelmistonsa legendaarisimmat ja rakastetuimmat helmet.Mm. Rautavaara – Sibelius – Sarmanto – Kähärä – Wessman – Sallinen – Vanonen sekä kokoelma suomalaisia kansanlauluja Tapiolan kuorolle sovitettuna. 
    Konsertti keskellä pimeintä syksyä täynnä väriä, energiaa ja liikettä!

     

    Paikka

    Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali

    Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo

    Järjestäjä

    Tapiolan kuoro

    Verkko-osoite

    Tapiolan kuoro


    Lue lisää
  • 28.10.2017Jenni Vartiainen Konserteissa kuullaan elämänmakuisia lauluja aiemmilta levyiltä, upeita pop-kappaleita  sekä uusia biisejä kuten valtavan radiosuosion saavuttanut single Turvasana. Konsertti on ikärajaton.
    Kesto n. 2 h (väliaika)

    Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali

    Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo

    Liput

    Lippupiste
    Lue lisää
  • 4.10.2017-8.10.2017Lasten taidefestivaali KUTITUS 4.-8.10.2017

    Hihiiii! Viksu ja Viiksi -kissojen seikkailut jatkuvat jälleen lokakuussa!

    Kutitus-festivaali juhlii tänä vuonna (4.-8.10.2017) 100-vuotiasta Suomea keskittyen tutkimaan tulevaisuutta, teknologiaa ja avaruutta. Työpajoissa kokeillaan virtuaalitodellisuutta, koodaamista ja robottien ohjaamista ja paljon muuta. Saleihin on tulossa upeita teemaan sopivia esityksiä, esimerkiksi Tanssiteatteri Raatikon ’Supersankarit’, missä pienen tytön mielikuvitus taikoo lelut eläviksi ja hän saa itsekin mahtavat supervoimat, sekä uusi taidetta ja tiedettä yhdistävä elämyskonsertti ’Taikaa vai teknologiaa?’.

     

    Viikonloppuna juhlitaan koko perheen voimin lasten avaruusdiskossa, ja Kutituksessa on muutakin ilmaista oheisohjelmaa, jokaiselle jotakin! Kutitus on Espoon kulttuurikeskuksen, Tapiola Sinfonietan, Tapiolan kirjaston ja Espoon musiikkiopiston yhteinen festivaali.

    www.kutitus.fi

    Lue lisää
  • 23.9.2017Ile Kallio Big Rock Band Huippumuusikoista koostuva Ile Kallio Big Rock Band on kitaristi Ile Kallion toivottu paluu rock´n’roll -musiikin pariin.Bändin alkuvoimaista bluesrockia sisältävä debyyttialbumi ”Shook Up!” julkaistiin keväällä 2015 ja uusin albumi Right Now ilmestyi syyskuun 2016 alussa. Yhtyeen omien biisien lisäksi keikkasetissä kuullaan kaikkien tuntemia rock-covereita sekä Hurriganes-makupaloja.

    Kesto n. 1 h 30 min (ei väliaikaa)

    Café Louhen ovet avataan klo 18.30.

    Esteetön sisäänkäynti Louhisaliin, salissa kahvilapalvelut.

    la 23.9.2017 klo 19.00 - 20.30

    Paikka

    Espoon kulttuurikeskus, Louhisali

    Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo

    Järjestäjä

    Espoon kulttuurikeskus

    Hinta

    Liput toimituskuluineen alk. 22 €

    Liput

    Lippupiste


    Lue lisää
  • 21.9.2017Kahvia ja ikivihreitä: Marion Iki-ihana Marion ja Prostyles-yhtye. Kapelimestarina toimii Mirka Dojan.
                                        

    to 21.9.2017 klo 14.00 - 16.00

    Paikka

    Espoon kulttuurikeskus, Louhisali

    Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo

    Järjestäjä

    Espoon kulttuurikeskus

    Verkko-osoite

    Marion

    Hinta

    Liput toimituskuluineen alk. 20 € Lippupiste.

    Liput

    Lippupiste
    Lue lisää
  • 12.9.2017Kuukauden leffa: I, Daniel Blake

    Espoon kulttuurikeskus järjestää yhdessä Espoo Cinén kanssa kuukauden leffa-sarjaa.

    Brittirealismin ylittämättömän mestarin Ken Loachin I, Daniel Blake on todenmakuinen draama, joka ruotii koskettavasti hyvinvointivaltion horjumista. 59-vuotias Daniel Blake on työskennellyt puuseppänä Newcastlessa Pohjois-Englannissa. Sydänkohtauksen ja työtapaturman suistettua hänen elämänsä raiteiltaan hän saa huomata, ettei yhteiskunnan turvaverkko enää kannattelekaan kaikkia. Byrokratiakoneiston rattaisiin juuttuessaan Daniel tutustuu yksinhuoltajaäiti Katieen, joka painii omien ongelmiensa kanssa. Pian heidän välilleen syntyy ystävyys.

    Elokuva voitti Cannesin elokuvajuhlien kilpailusarjan pääpalkinnon eli Kultaisen palmun. Loach on yksi harvoista Kultaisen palmun kaksi kertaa voittaneista ohjaajista. Hän kuvaa elokuvissaan usein tavallisia ihmisiä, jotka joutuvat kohtuuttomiin tilanteisiin. Kaikille Loachin elokuville tyypillistä on myötätunto, jolla ohjaaja sankareitaan tarkastelee.
                                                     

    ti 12.9.2017 klo 19.00 - 20.40

    Paikka

    Espoon kulttuurikeskus, Louhisali

    Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo

    Järjestäjä

    Espoon kulttuurikeskus

    Hinta

    Liput toimituskuluineen alk. 7,50 €

    Liput

    Lippupiste

     

    Lue lisää
  • 31.8.2017-4.9.2017Tanssiteatteri Glims & Gloms: JAM - Herra Hillon hämmennys Esiintyjät: Jonna Aaltonen, Mikko Makkonen, Eero Vesterinen ja Simo HeiskanenKoreografia ja musiikki: Simo Heiskanen
    Visuaalinen suunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila
    Valosuunnittelu: Ville Virtanen

    Herra Jam Hillon mukana kulkee hänen koko omaisuutensa. Kotinsa menettäneenä hän viettää kiertolaisen elämää ja vaeltaa ympäriinsä laukkujaan raahaten. Kantamusten sisältä löytyy kaikki tarpeellinen, mutta myös antiikkia, jonka arvon vain herra Hillo ymmärtää. Entisen rihkamakauppiaan kalleimmat aarteet - Esmeralda, Vilivili ja Urho heräävät henkiin Hillon kauhuksi ja lasten iloksi.

    Kesto n. 50 min (ei väliaikaa)
    Ikäsuositus: yli 4-vuotiaille

    Esitykset:
    to 31.8. klo 19.00 (ensi-ilta)
    pe 1.9. klo 10.00
    la 2.9. klo 15.00
    su 3.9. klo 15.00
    ma 4.9. klo 10.00

    Paikka

    Espoon kulttuurikeskus, Louhisali

    Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo

    Järjestäjä

    Tanssiteatteri Glims & Gloms

    Hinta

    Liput toimituskuluineen alk. 20,50/13,50 €, kimppalippu (4 hlö) 53,50 €                                                         


     

    Lue lisää
  • 29.8.2017Kaupunkitanssit Tapiolassa

    Tule mukaan tanssin pyörteisiin Kulttuurikeskuksen amfille!

    Kesän 2017 opetusohjelma Espoon kulttuurikeskuksen ulkoilmanäyttämö Amfilla, Tapiolan Keskusaltaan äärellä:

    ti 30.5. klo 19.00-19.45 tango
    ti 6.6. klo 19.00-19.45  valssi
    ti 13.6. klo 19.00-19.45 fusku
    ti 20.6. klo 19.00-19.45 samba

    ti 8.8. klo 19.00-19.45 humppa
    ti 15.8. klo 19.00-19.45 jenkka
    ti 22.8. klo 19.00-19.45 foksi
    ti 29.8. klo 19.00-19.45 cha-cha

    Mahdollisen kaatosateen sattuessa opetustuokio saattaa peruuntua. Pikkusateessa tanssitaan kyllä.
    Mukaan tanssimaan voi tulla ilman ennakkotaitoja, ennakkoilmoittautumista tai paria.
    Opetuksesta vastaavat koulutetut tanssinopettajat.

    Kaupunkitansseihin on vapaa pääsy. Tervetuloa!

    Tapahtumapaikka: Espoon kulttuurikeskus, Amfi (ulkoilmanäyttämö)
    Tapahtumajärjestäjä: Espoon kulttuurikeskus
    Lue lisää
  • 28.8.2017Pieni eläin – Seela Sella 80 vuottaRakastettu Seela Sella juhlii syntymäpäiväänsä monologilla, jossa maailmaa katsotaan pienen eläimen silmin. Pieni eläin pohtii elämänmenoa, vanhenemista ja maailman muuttumista – ihmettelee ennen kaikkea ihmisen toimintaa.  
    Teksti: Leena Tamminen
    Ohjaus: Kari Paukkunen
    Lavastus: Martti Aiha
    Valosuunnittelu: Kalle Ropponen
    Äänisuunnittelu: Antti Puumalainen
    Pukusuunnittelu: Marja Uusitalo
    Koreografia: Reijo Kela
    Tuotanto: Kulttuurikone

    Kesto n. 1 h 10 min (ei väliaikaa)

    Esitykset:
    ma 28.8. klo 19.00
    ti 29.8. klo 19.00
    pe 27.10. klo 19.00
    la 28.10. klo 15.00

                                                                 
    Paikka

    Espoon kulttuurikeskus, Louhisali

    Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo

    Järjestäjä

    Espoon Kaupunginteatteri

    Verkko-osoite

    Espoon Kaupunginteatteri

    Hinta

    Liput 32/29/18 € teatterin lipputoimisto p. 09 4393 388 tai toimituskuluineen 

    alk. 35,50/31,50/20,50 € Lippupiste                                                         


    Lue lisää
  • 25.8.2017-26.8.2017Makujen Tapiola 25.—26.8. Street Food & Pienpanimot

    Hyvät maut ja herkullinen tunnelma kattaa Tapiolan keskuksen! 

    Tutut tasahintatarjoukset, Street Food -ruokarekat sekä uutuutena Pienpanimoalue tuo huurteisen lisän tapahtumaan.


    Street Food Carnival -ruokarekat valtaavat Tapiolan keskuksen – laajemmalla kattauksella kuin koskaan! Paljon Espoo-päivän ohjelmaa sekä tunnelmallinen Illallinen Tapiolan taivaan alla kutsuvat nauttimaan yhdessäolosta.

    Tuttuun tapaan ulkoalueelle tuodaan pitkiä ruokapöytiä, joissa voit nauttia katuruokaherkkuja mukavasti istuen. Lisäksi tapahtumassa ensimmäistä kertaa mukana Pienpanimoalue, josta saa kylmiä huurteisia herkkujen kyytipojaksi!

    KATURUOKAA TARJOLLA LÄNSITUULEN JA TUULIKINSILLAN ALUEELLA PERJANTAINA 11–20 JA LAUANTAINA 11–18

    Street Food Carnivalin ruokarekat:
    Naughty Brgr, JJ’s BBQ, Levant, Street Gastro, Fisu & Ranet, The Alexander’s, Social Food, Thai Papaya, Cone’s, Maulito,BBQ on Wheels, Kimchi Wagon, Umaijari, Treffipub on the road, Feri’s Sausages...

    Tapiolan keskuksen omat herkkukojut kävelyalueelle tuo:
    Stockmann Herkku, Ristorante il Fratello, Ravintola Kylä sekä Subway. Lisäksi alueella myös Punnitse ja Säästä - liikkeen herkkuteltta, Gelatterian jädeauto sekä Kahvi-Ollin makkaragrilli on kuumana!

    5 € ja 10 € Tasahintatarjouksia löydät Tapiolan keskuksen kahviloista ja ravintoloista tapahtuman ajan. Lisäksi muissa liikkeissä huipputarjouksia!  Klikkaa tarjouksiin tästä >>

    PIENPANIMOALUE TUULIKINSILLALLA AVOINNA PE 14–22 & LA 12–22

    Espoo on nyt myös olutkaupunki!
    Makujen Tapiolan Pienpanimoalueella mukana paikalliset Espoon Oma Panimo, Fat Lizard ja Olarin Panimo, sekä virolaiset Tanker ja Vaat.

    Maisteltavana pari tusinaa erilaista olutta!
    Uutuutena Fat Lizardin Rib Tickler Rugby Lager, jota siemaillessa voit tavata Espoo Rugby Clubin pelaajia perjantaina klo 16-19. Lisäksi juuri aloittaneen Espoon Oman Panimon ensimmäiset oluet! Eikä enää tarvitse mennä merta edemmäs olviretkelle, kun Viron oluet saapuvat Tapiolaan!

    Pienpanimoalue (K-18) sijaitsee Tuulikinsillalla, ravintola Sandron kupeessa. Alueelle on vapaa pääsy. Lasipantti 5 €.

    ALUEELLA TAPAHTUU

    PERJANTAINA 25.8.:

    11–19 Stockmann Herkun Demokeittiössä, AINOA
    • Ninja Sarasalo kokkaa sorsaa ja kauden sesongin satoa. Tule noutamaan Teresan resepti!
    • Suomen jäätelön jäätelövankkuri maistattaaseitsemää eri jäätelömakua
    11–18 Taidetta kotiin asiantuntijan opastuksella, Espoon Taidelainaamo, Heikintorilla
    11–18 Herkkuyllätyksiä Heikintorin liikkeissä asioiville (rajoitettu erä)
    12–18 Pomppulinna perheen pienimmille miniTapiolan kupeessa (säävaraus)
    13–15 Jättisaippuakuplataiteilija Kuplin ihastuttaa miniTapiolan kupeessa. Voit myös itse osallistua ja kokeilla jättikuplisten tekoa.
    15–18 Ilmapallotaiteilija kiertää alueella ja tekee ilmapalloeläimiä lapsille ja lapsenmielisille.
    14.30 Otteita Herra Jam Hillo Hämmentyy -esityksestä. Tanssiteatteri Glims & Gloms, Tapiolan kulttuurikeskuksen flyygeliaulassa.
    19–22 Zenger – Espoo-päivän avajaiskonsertti. Tapiola Sinfonietta. Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali.

    LAUANTAINA 26.8.:

    10–13 Tapiolan Voimistelijoiden temppunurkkaus miniTapiolan kupeessa. Temppuile & testaa erillaisia voimisteluvälineitä.
    10–14 Kohtaamisen koju Sampotorilla.Tapiolan seurakunta
    10–16 Taidetta kotiin asiantuntijan opastuksella Espoon Taidelainaamo, Heikintorilla
    10–17 Suomen jäätelön jäätelövankkuri Stockmann Herkun Demokeittiössä, AINOA M-taso
    10–18 Pikameikkejä sekä arvontaa. The Body Shop:ssa, AINOA 2. krs
    11 ja 12 Espoon Mieslaulajien laulavat letunpaistajat esiintyvät Heikintorin edustalla.
    11–15 Kasvomaalausta sekä ilmapallojen jakoa, AINOAN infopisteen vieressä, 1. krs.       

    11–16 Oppi- ja Ilo –tapahtuma Akateemisen kirjakaupan edustalla, puuhapiste lapsille & Yrre-orava!
    11–16 Pomppulinna perheen pienimmille miniTapiolan kupeessa (säävaraus)
    11–15 Esirippu auki -tapahtuma Espoon Kaupunginteatterilla. Kurkista kulisseihin ja tee löytöjä sekä maistiaisia syksyn ohjelmistosta.
    11–16 Avoimet ovet Omnian uudessa toimipisteessä, Itätuulentie 1. Nonstop liikuntatunteja ja kädentaito-näytöksiä.
    11–18 Herkkuyllätyksiä Heikintorin liikkeissä asioiville (rajoitettu erä).
    12 ja 13 Pentti Rasinkangas & Ohilyönti -orkesterin lastenkonsertti Tapiolan torilla, juhlateltassa. Esitysten kesto n. 30 min. Espoo-päivän konsertin järjestää Espoon kulttuurikeskus.
    12–13 Espoo-päivän historiakävely Tapiolassa. Lähtö Tapiolan keskustornilta, päättyen WeeGeelle.
    13–17 Ilmapallojen jakoa Stockmann AINOA, 3. krs
    14–15 PianoEspoon Pop up –konsertti Espoon Kulttuurikeskuksen Tapiolasalin lämpiössä.
    16–18 Rapuillallinen Stockmannin ikkunassa. Tule seuraamaan näyteikkunassa tapahtuvaa rapuillallista. AINOA, katutaso
    18–21 Illallinen Tapiolan Taivaan alla, Tapiolan torilla Tule illallis-piknikille liinoitettujen pöytien ääreen, DJ Tuukka Luukas soittaa kesäistä musiikkia.

    Lisäksi alueella ruokailijoita viihdyttää katusoittajat Valtteri sekä Jouni! 

    VAPAA PÄÄSY! Katso myös tapahtuman huipputarjoukset täältä.

    MAKSUTON PYSÄKÖINTI TAPIOLA PARKISSA
    Tapahtuman ajan pe–la 25.–26.8. maksuton pysäköinti (8h) AINOAn mobiilisovellukseen rekisteröityneille ja Taskuparkkisovelluksen ladanneille. HUOM! Lataa molemmat sovellukset etukäteen, ennen parkkihalliin sisäänajoa. Katso lisätiedot: www.ainoatapiola.fi/pysakointi

          

    ILLALLINEN TAPIOLAN TAIVAAN ALLA LA 26.8. KLO 18–21 TAPIOLAN TORIALUEELLA 

    Tule mukaan Espoo-päivän yhteiselle illalliselle. Paikkana toimii Tapiolan torialue Keskustornin juurella, josta upeat näkymät Keskusaltaalle! Tunnelmavaloin koristeltu telttakatos kutsuu illallispiknikille liinoitettujen pöytien ääreen. Nautitaan yhdessä tunnelmasta, keskusaltaan maisemista ja kesämusiikista.
    Kurkkaa pöytävaraustilanne facebook/tapiolankeskus -sivulta tai tule viheriölle oman viltin kera ilman ennakkovarausta. Illallinen järjestetään yhdessä Espoon kulttuurikeskuksen kanssa, osana Espoo-päivää.

    Lue lisää
  • 25.8.2017Tapiola Sinfonietta & Felix ZengerEspoo-päivän ilmaiskonsertti Tapiolasalissa!Tapiola Sinfonietta
    Eero Lehtimäki, kapellimestari
    Felix Zenger, beatboxaus
    Tapiolan lukion kamarikuoro, joht. Tuula Tikkanen

    Maailman paras rytmikone Felix Zenger on tehnyt beatboxausteoksen orkesterille. Teoksen kantaesitys kuullaan nyt Tapiolasalissa seuranaan setti suomalaisia suosikkisävelmiä.

    Ilta jatkuu Louhisalin klubilla, jonne on myös vapaa pääsy. Espoo-päivän ehdoton huipentuma!

    ​Kesto avoin, vapaa pääsy!

    pe 25.8.2017 klo 19.00 - 21.00 Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa
    Lue lisää
  • 21.8.2017Ohjattu kauppakeskuskävely senioreille ja erityisryhmille Tapiolassa

    Kauppakeskuskävelyjä järjestetään 21.8. alkaen Kauppakeskus AINOAssa. 

    Lähtö Ainoan info-pisteen & Kaisan Cafén kulmalta (1. krs.) maanantaisin klo 9.30-10.30

    Maksuton jumppa sopii kaikille!

    Lisätietoja: espoo.fi/liikunta

    Lähtö Ainoan info-pisteen & Kaisan Cafén kulmalta (1. krs.) maanantaisin klo 9.30-10.30

    Maksuton jumppa sopii kaikille!

    Lisätietoja: espoo.fi/liikunta

    Lue lisää
  • 1.8.2017-13.8.2017Torstaitikkaajat: Suomi 100 vuotta -näyttelyValtakunnallisen Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n jäsenkillat Espoon kilta ja Torstaitikkaajat ovat kokoontuneet jo yli 25 vuotta ja yhdistäneet noin 30 tilkkutöistä kiinnostunutta espoolaista. Näyttelyn teema on Suomi 100 vuotta: mitä se merkitsee tilkkutyöntekijälle ja millainen on suomalainen mielenmaisema?  

    Näyttelyyn voi tutustua kulttuurikeskuksen aukioloaikoina: ma–pe 8–21, la 9–18 ja su 9–15.

     

    Tapahtumapaikka: Espoon kulttuurikeskus, Näyttelytila

    Tapahtumajärjestäjä: Espoon kilta ja Torstaitikkaajat


    Vapaa pääsy


    Lue lisää
  • 17.6.2017Perheiden museotunti KAMUssa: Lasin taika

    Lasin taika tutuksi ja yhteistyötaidot testiin! Millaista on työ lasitehtaassa? Kuka tehtaalainen sinä olisit? 

    Toiminnallinen omatoimitutustuminen näyttelyyn oppaan johdolla. Sopii kaikenikäisille. Aikuinen mukaan!

    Tapahtumapaikka: Espoon kaupunginmuseo KAMU, Näyttelykeskus Weegee

    http://www.kulttuuriespoo.fi/fi/event/3524-perheiden-museotunti-kamussa-lasin-taika

    Hinta: Opastus sisältyy Näyttelykeskus WeeGeen pääsylipun hintaan. 


    Näyttelykeskus WeeGee: 12 € / 10 €, alle 18- ja yli 70-vuotiaat vapaa pääsy.

    Lue lisää
  • 31.5.2017Improryhmä Kolina: Roope & Erkku LiveMTV3:n Putouksesta tutut Improryhmä Kolinan näyttelijät Roope Salminen ja Ernest ”Erkku” Lawson tekevät kuuden keikan kiertueen toukokuussa ja saapuu Tapiolaan 31.5.MTV3:n Putouksesta tutut Improryhmä Kolinan näyttelijät Roope Salminen ja Ernest ”Erkku” Lawson tekevät kuuden keikan kiertueen toukokuussa. Musiikista kiertueella vastaa maan parhaaksi impromuusikoksikin tituleerattu Olli Äkräs, joka tunnetaan myös Roope Salminen & Koirat ja Scandinavian Music Group -kokoonpanoista.

    Kiertue juhlistaa myös Salmisen ja näyttelijä–tuottaja Sasu Paakkunaisen perustaman Improryhmä Kolinan kymmenvuotista uraa. Roope ja Erkku omistautuivat yleisön naurattamiselle tämän palkitun, improvisaatioteatteriryhmän riveissä jo kauan ennen Putousta. Kolina on kunnostautunut erityisesti impron viihteellisimmässä, lyhyessä ja sketsimäisessä muodossa, jossa yleisön vaikutusvalta improttuihin kohtauksiin on suuri ja käänteiden pyrkimys kirvoittaa katsojista nauruja. Kolina on kahminut liki kaikki lajin palkinnot, mm. Impromestari-tittelin se on saanut kolmesti. Ryhmä on tehnyt liki 1000 keikkaa ja vieraillut niin ravintolaklubeilla kuin ikonisilla, suomalaisilla näyttämöilläkin Finlandia-talosta Hartwall Arenalle.

    Improryhmä Kolinan riveissä Roope ja Erkku heittäytyvät äärimmäisiin tilanteisiin yleisön edessä vailla käsikirjoituksen tuomaa turvaa, tukenaan vain toisensa ja oma lahjakkuutensa. Nyt on tilaisuus kokea livenä show, joka toi heidät Suomen suurimpaan viihdeohjelmaan!

    Keskiviikkona 31.5.2017 klo 18.00 - 19.45 Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa, ikärajaton.
    Liput: tiketti.fi
    Lue lisää
  • 21.5.2017Ebeli@Amfi Espoon musiikkiopiston pop/jazzlinja esiintyy Espoon kulttuurikeskuksen Amfilla, vapaa pääsy!Espoon musiikkiopiston pop/jazzlinja Ebelin ulkoilmakonsertissa esiintyy laulusolisteja, bändejä sekä Ebelin kuoro.

    Sateen sattuessa konsertti järjestetään Flyygeliaulassa.

    su 21.5.2017 klo 13.00 - 15.00 Espoon kulttuurikeskuksen ulkoilmanäyttämö Amfilla. Vapaa pääsy!

    Lisätietoja: emo.fi/
    Lue lisää
  • 19.5.2017-20.5.2017Tapiolan kesänavausTapiolan kesänavausta vietetään 19.–20.5.2017


    Tapiolan keskus täyttyy jälleen kesäisestä tekemisestä ja lämpimästä tunnelmasta kun Tapiolan kesänavausta vietetään perjantaista lauantaihin 19.-20.5.2017

    Street Food Carnivalin ruokarekat löydät AINOAN edustalta Länsituulenkujalta sekä Tuulikinsillalta. Ruokaa on tarjolla perjantaina klo 11-19 ja lauantaina klo 11-18. Street Food –herkkuja pääsee nauttimaan ulkoalueelle katettujen ruokapöytien äärellä, Ebelin oppilaiden letkeän musiikkiesitysten säestyksellä.

    Nämä ruokarekat nähdään Tapiolassa:
    -The Alexander's
    -BBQ on Wheels
    -Cone's
    -Fisu & Ranet
    -Levant
    -Maulito
    -Social Food
    -Street Gastro
    -Thai Papaya
    -Warung chili & Cheese

    Joka päivä uusi pikakisa Kesänavauksen kunniaksi Tapiolan Keskuksen Facebook-sivuilla, tykkää ja osallistu!

    Myös liikkeet tarjoavat etuja Kesänavauksen kunniaksi, katso tarjoukset täältä >>

    Kesänavauksen ohjelma:

    Perjantai 19.5.

    alk. 11.00 FOREX myymälän synttäri-kakkukahvit Jaossa myös ilmapalloja!
    11-17 Tatuointipiste lapsille miniTapiolan kupeessa
    11-19 Street Food Carnival -ruokarekat avoinna Länsituulenkujalla sekä Tuulikinsillalla
    11-18 Ilmapallotaikuri taikoo lapsille eläinhahmoja ilmapalloista AINOAssa
    11-18 Ilmapallojen koristelupiste lapsille AINOAn 1. kerroksessa
    11-18 Jungle Juice Bar jakaa ilmapalloja liikkeen edustalla, AINOA M-taso
    11-18 Kahvi-Ollin makkaragrilli kuumana
    alk. 12 Tule pelaamaan kivi-sakset-paperi-peliä virtuaalisen ilmapallon kanssa Nooa Säästöpankkiin! Muistoksi saat oman videon.
    12-18 ”Etsi karanneet eläinhahmot” – leikkimielinen suunnistusrata lapsille Heikintorilla
    13-18 Pomppulinna lapsille Sampotorilla, MiniTapiolan vieressä
    13-19 Sikke Sumari vierailee Stockmann Herkun Demo keittiössä kokaten uuden keittokirjansa parhaita reseptejä tasatunnein. Hae samalla uusi keittokirja omaksesi Siken signeerauksella!
    14-18 Kirsin kokkikoulu Lifessä! Tule maistelemaan Chia tuorepuuroa, Voimaruoka 360 proteiini välipalaa ja tyrni-agavemehua ja kysymään raakaravinnon valmistuksesta, superfoodeista tai muuten vaan terveellisestä ravinnosta, AINOA M-taso
    14.30-15 Espoon Liikuntatoimen tanssillinen jumppahetki Heikintorin edustalla
    15-18 Päivätanssit Heikintorin edustalla! Nitro Trio- soittaa tanssimusiikkia Kahvi-Ollin vieressä.
    15-18 Poniratsastusta Nooa Säästöpankin edustalla
    15-18 Nooa Säästöpankin tapahtumapiste avoinna konttorilla: tarjolla herkkuja ja ilmapalloja!
    15-18 MyFitin tapahtumapiste Sampotorilla: Kehonkoostumusmittausta edullisesti sekä huimia tutustumistarjouksia
    Alk. 17.00 Stockmannilla ilmapallojen jakoa, 3. krs
    miniTapiolan liikennekaupunki avoinna koko päivän, katuliituja myös pienille taiteilijoille!
    Valitse Hemtexin koristetyynyistä suosikkisi ja voita se itsellesi! Hemtex, AINOA 1. krs
    Body Shopissa tuotearvontoja, AINOA 2. krs.
    Äänestä Marimekossa kauneinta kattausta ja voita pöytäliina valitsemastasi kankaasta (2,5 m)! (Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti)

    Lauantai 20.5.

    Sokos Hotel Gardenin kesäterassilla DJ soittaa kesämusaa koko päivän!
    Ravintolapäivää vietetään Sampotorilla, Heikintorin edustalla. Tervetuloa kaikki oman elämänsä ravintoloitsijat!
    10-17 Stockmann Demo keittiössä vierailee Erikssonin kokki Ilkka Känkänen sekä Herkun oma kokki Teemu Valtonen esittelevät kesä parhaita kalan grillausvinkkejä ja reseptejä.
    11-15 Body&Soul käsihoidot ilmaiseksi Lifessä! Samalla saat tietoa Lifen Body&Soul luonnollisesta, pohjoismaisesta ihonhoitosarjasta, AINOA M-taso
    11-18 Street Food Carnival -ruokarekat avoinna Länsituulenkujalla sekä Tuulikinsillalla
    11-13 Tapiolan Voimistelijoiden Pupujumppaa, jumppatuokiot aina puolen tunnin välein, miniTapiolan kupeessa
    11-14 Stockmannin puutarhaosastolla juhlapöydän kukka-asetelmien tekoa sekä opastusta, AINOA 3. krs
    11-14 Kultajousessa vietetään lasten lauantaita! Ilmaista kynsienlakkausta. Lisäksi piirustuskilpailu, arvontaa, tarjouksia ja herkkuja tarjolla! AINOA 2. krs
    11-14 Sokos Hotellin Onni Orava kiertää tapahtuma-alueella ja jakaa yllätyksiä pienillle herkuttelijoille
    11-15 Akateemisen kirjakaupan edustalla OPPI JA ILO lasten tapahtuma: kirjasarjan esittelyä, tarjouksia sekä puuhailua lapsille, mukana myös YRRE-Orava! AINOA 2. krs
    11-16 Tatuointipiste lapsille miniTapiolan kupeessa
    11-16 Clas Ohlsonilla hauska arvauskilpailu. Jaossa myös makeisia ja ilmapalloja! AINOA M-taso
    11-16 ”Etsi karanneet eläinhahmot” – leikkimielinen suunnistusrata lapsille Heikintorilla
    11-17 Suomi Design -tapahtuma WeeGeellä
    11-17 Pomppulinna lapsille Sampotorilla, MiniTapiolan vieressä
    11-18 Espoon telinetaitureiden temppurata AINOAn 3. kerroksessa
    11-18 Ilmapallotaikuri taikoo lapsille eläinhahmoja ilmapalloista AINOAssa
    11-18 Ilmapallojen koristelupiste lapsille AINOAn 1. kerroksessa
    11-18 Jungle Juice Bar jakaa ilmapalloja liikkeen edustalla, AINOA M-taso
    11-18 Kahvi-Ollin makkaragrilli kuumana
    Alk. 12.00 Stockmannilla ilmapallojen jakoa klo 12 alkaen, 3. krs
    12-16 Sumopainia Sampotorilla
    13-16 Poniratsastusta AINOAn edustalla, Tuulikinsillan tasolla.
    14-14.45 Sing & Shine Singers esiintyy Heikintorin edustalla, Sampotorilla
    15.00 Keväinen laulukonsertti Tapiolan koulun auditoriossa, tuotto käytetään Tapiolan Kilta ry:n stipendirahaston kartuttamiseen (Liput: tapiolankilta.fi)
    Valitse Hemtexin koristetyynyistä suosikkisi ja voita se itsellesi! Hemtex, AINOA 1. krs
    Body Shopissa tuotearvontoja sekä ilmaisia pikameikkejä kevään uutuuksilla! AINOA 2. krs
    MiniTapiolan liikennekaupunki avoinna koko päivän, katuliituja myös pienille taiteilijoille!

    Maksuton pysäköinti Tapiola Parkissa AINOAn puhelinsovelluksen ladanneille! Huom. sovellus tulee olla ladattuna ja rekisteröitynä ennen pysäköintihalliin ajamista!

    1. Lataa AINOA mobiilisovellus Google Play-kaupasta tai App Storesta ennen kuin ajat halliin.
    2. Mene AINOAn sovelluksen "Pysäköinti" alasivulle ja rekisteröidy Taskuparkki-sovellukseen
    3. Rekisteröidy AINOAn kanta-asiakkaaksi ja täytä omat tietosi Taskuparkki-sovellukseen (myös maksukortin tieto tulee täyttää)

    Sisään ja ulos ajaminen sovelluksella:
    1. Aja Tapiola Parkin sisäänajopuomille ja avaa Taskuparkki sovellus
    2. Valitse näytöltä "Pysäköi tänne"
    3. Tämän jälkeen paina "Käy sisään", jolloin puomi aukeaa noin 3-6 sek. sisällä painamisesta
    4. Ajaessasi ulos pysäköintilaitoksesta aja suoraan ulosajo portille
    5. Paina Taskuparkki-sovelluksessa painiketta "Poistu", jolloin puomi aukeaa noin 3-6 sek. sisällä painamisesta

    Taskuparkki lähettää sähköpostilla kuitin tapahtumasta pysäköinnin päätyttyä.
    Pysäköintiedun saa vain ajamalla sisään ja ulos taskuparkki sovelluksella ja sovellus tulee olla asennettuna ja rekisteröityminen tehtynä puhelimeen ennen pysäköintilaitokseen saapumista. Lisätiedot: ainoatapiola.fi/pysakointi
    Lue lisää
  • 17.5.2017Eläimellisiä lauluja -lastenkonserttiEläimellisiä lauluja -lastenkonsertti 17.5. Espoon kulttuurikeskuksessaSatu Sopanen, Paavo Kerosuo ja Lotta Kuusisto yhtyeineen järjestävät hulvattoman eläimellisen shown konsertissa, jossa siili, varaani, dromedaari, liito-orava, panda, kameleontti ja kissa ovat pääosassa. Kuvitetut minitarinat etenevät humoristisen ensyklopediaalisella otteella.

    Satu Sopanen, laulu
    Paavo Kerosuo, laulu
    Lotta Kuusisto, laulu
    Marko Puro, piano
    Hannu Risku, perkussiot
    Jarmo Julkunen, kitarat
    Ilkka Kuusisto, sävellys
    Tapsa Rantanen, sanoitus

    Kesto 45 min
    Ikäsuositus: yli 4-vuotiaille

    Ke 17.5.2017 klo 10.00 - 10.45, Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa
    Liput toimituskuluineen alk. 8,50 € Lippupiste
    Lue lisää
  • 13.5.2017SydänmessutMiten voi 100-vuotiaan Suomen sydän nyt ja tulevaisuudessa? Entä sinun sydämesi? Sydänoireet - merkki liian hektisestä elämästä?

    Tähän ja moniin muihin sydänterveyteen liittyviin kysymyksiin saat vastauksia Sydänmessuilta, jotka järjestetään jo yhdeksännen kerran Espoon kulttuurikeskuksessa lauantaina 13.5.2017 klo 10–16.
    Sydänmessut on Suomen merkittävin sydänterveyden hyvinvointitapahtuma ja mitä parhain näyttämö muistuttamaan suurtyöstä, mikä sydänterveyden saralla on jo yhdessä saavutettu. Messuilla nostetaan esiin myös uudet, kumuloituvat uhkakuvat – elämän kiireiden, paineiden ja stressin sydänvaikutukset – ja yritetään löytää niihin ratkaisuja.


    Vierailijat kuulevat maan parhaiden sydänasiantuntijoiden luentoja ja saavat vastauksia kysymyksiin. Tarjolla on toimiviksi koeteltuja neuvoja, ohjeita, testausmahdollisuuksia, vertaistukea ja käytäntöön sovellettavaa tietoa myös useilta yhteistyökumppaneilta.

    Suomen mennyttä 100 vuotta on synkentänyt suomalaisten korkea sydän- ja verisuonisairastuvuus ja -kuolleisuus. Tämä on vaikuttanut perheiden perusturvallisuuteen ja vienyt uskoa tulevaan. Tähän on saatu aikaan muutos, mutta tauti ei ole hävinnyt ja sydänterveystyöhön on jatkossa paneuduttava uusista lähtökohdista.

    Sydänmessut järjestetään Espoon kulttuurikeskuksella la 13.5. klo 10–16. Sydänmessuille on vapaa pääsy.

    Katso vuoden 2017 käsiohjelma >>
    Lue lisää
  • 5.5.2017-14.5.2017Espoo CinéVuodesta 2017 lähtien Espoo Ciné -elokuvajuhlia vietetään jo toukokuussa, kevään tullessa. Taas on tarjolla kymmenen päivää parhaan eurooppalaisen elokuvan juhlaa!Seuraava, järjestyksessään 28. Espoo Ciné -elokuvajuhla pidetään 5. - 14. toukokuuta 2017. Espoo Ciné on yksi Suomen suurimmista elokuvafestivaaleista ja vuosien mittaan Espoo Cinéstä on muodostunut keskeinen uuden eurooppalaisen elokuvan esittäjä Suomessa. Festivaalilla nähdään mielenkiintoisimpia uusia elokuvia sekä asemansa jo vakiinnuttaneilta mestareilta että vasta nousemassa olevilta uusilta kyvyilä. Erityistä huomiota kiinnitetään naisiin elokuvantekijöinä.

    Vuodesta 2017 lähtien lapsille ja nuorille suunnattu laaja ohjelmisto on koottu uuden nimen alle Junior Cinéksi. Kymmenpäiväisen festivaalin aikana esitetään runsaat sata pitkää elokuvaa ja muutamia kymmeniä lyhyelokuvia.

    Runsasta elokuvatarjontaa täydentää myös yhtä rikas tapahtumatarjonta. Kävijämäärät ovat kasvaneet tasaisesti, festivaalilla vierailee vuosittain noin 25 000 katsojaa.

    Espoo Ciné järjestää myös tänä keväänä ilmaisen Cinén-bussin, joka kulkee silloin kun Tapiolassa on eniten näytöksiä Helsingin keskustan ja Tapiolan välillä kerran tunnissa kumpaankin suuntaan.

    Liput ja lisätietoa: espoocine.fi
    Lue lisää
  • 30.4.2017Tapiola Sinfonietta: Vappuaaton konsertti Limonaatia ja kumipalloja Virittäydy vapputunnelmiin Tapiola Sinfoniettan suositussa Vappuaaton konsertissa 30.4. Espoon kulttuurikeskuksessa.Tapiola Sinfonietta & M.A. Numminen

    Virittäydy vapputunnelmiin Tapiola Sinfoniettan suositussa Vappuaaton konsertissa. Tarkoin varjeltu ohjelmakokonaisuus paljastetaan kevään koittaessa. Kesto n. 1 h 15 min

    Aika
    su 30.4.2017 klo 18.00 - 19.15

    Paikka
    Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali

    Järjestäjä
    Tapiola Sinfonietta

    Verkko-osoite
    tapiolasinfonietta.fi

    Hinta
    Liput toimituskuluineen alk. 25/20/15 €, sis. kuohuviinilasillisen

    Liput
    lippu.fi
    Lue lisää
  • 27.4.2017Kansallisen veteraanipäivän juhlaKansallisen veteraanipäivän juhla Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa 27.4.2017Kansallisen veteraanipäivän juhlaa vietetään Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa.

    Vuoden 2017 teemana on Kansallinen veteraanipäivä – Sinun veteraanipäiväsi. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa!

    Pukukoodi: tumma puku ja kunniamerkit.

    Lipunnosto on kulttuurikeskuksen edustalla altaan puolella klo 9.30. Juhlan jälkeen on kahvitarjoilu lämpiössä.

    Aika
    To 27.4.2017 klo 10.00 - 11.00

    Paikka
    Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali

    Järjestäjä
    Espoon kaupunki, Espoon seurakuntayhtymä ja Tapiolan Reserviupseerit r.y.

    Hinta
    Vapaa pääsy
    Lue lisää
  • 26.4.2017-30.4.2017April Jazz FestivalApril Jazz Festival valtaa jälleen Tapiolan huhtikuun loppupuolella, jo 31. kerran!

    April Jazz Festival on pääkaupunkiseudun suurin vuotuinen jazz- ja rytmimusiikin tapahtuma ja sen pääasiallisena konserttipaikkana toimii Espoon kulttuurikeskus. Festivaali on sen kolmekymmentävuotisen historiansa aikana tuonut Espooseen kattavan kirjon huippuartisteja kuten Dave Brubeck, Ray Charles, Bobby McFerrin ja Cassandra Wilson.

    Lisätietoa verkkosivuilta: apriljazz.fi

    Järjestyksessään 31. April Jazz –festivaali järjestetään Espoossa 26.–30.4.2017. Konserttipaikkoina toimivat Espoon kulttuurikeskus Tapiolassa, Leppävaaran Sellosali, Espoon modernin taiteen museo EMMA sekä Tapiolan kirkko. Lisäksi perinteiset jatkojamit järjestetään Tapiola Gardenissa keskiviikosta lauantaihin ja G Livelab Helsingissä toimii yhden konsertin näyttämönä.

    Tapahtuman liput ovat myynnissä Lippupisteen verkkokaupassa ja toimipisteissä. Vuodesta 1987 lähtien järjestetty April Jazz on pääkaupunkiseudun suurin kansainvälinen jazzfestivaali, joka esittelee koti- ja ulkomaisten rytmimusiikin huippujen lisäksi nousussa olevia, tuoreita ja kiinnostavia artisteja. Festivaalin järjestää Espoo Big Band ry.
    Lue lisää
  • 23.4.2017Espoon Puhallinorkesterin Suomi 100 juhlakonsertti ”Keisarihymnistä Finlandiaan” Espoon Puhallinorkesteri Tapiolan ja Olarin seurakuntien lapsikuorot Espoon kulttuurikeskuksessa 23.4.2017 klo 17.

    Espoon Puhallinorkesterin kevätkonsertti liittyy Suomen itsenäisyyden juhlavuoden viettoon. Ohjelma on rakennettu Suomen historian ja eri aikakausiin liittyvän musiikin avulla. Konsertissa soitetaan lävitse Suomi-valtion syntyhistorian ja kerrotaan miten kansallinen identiteetti ja sen muodostuminen heijastuu musiikissa. Kesto 1 h 40 min (väliaika)

    Aika
    Su 23.4.2017 klo 17.00 - 18.40

    Paikka

    Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali

    Järjestäjä

    Espoon puhallinorkesteri ry

    Verkko-osoite

    espoonpuhallinorkesteri.fi

    Hinta

    Liput 20 € / alle 12-vuotiaat ilmaiseksi

    Liput

    Orkesterin jäseniltä tai tuntia ennen ovelta

    Lue lisää
  • 9.4.2017Vaalikahvila Tapiolan koulullaVaalikahvila Tapiolan koululla 9.4. klo 9-209.4.2017 klo 9-20 Vaalikahvila on auki kunnallisvaalien äänestyspäivänä sunnuntaina Tapiolan koululla. Kahvia, pientä makeaa ja suolaista, tervetuloa!

    Huom: vain käteismaksu.  Järjestää Tapiolan koulun 8B ja 8C
    Lue lisää
  • 8.4.2017-15.4.2017Tapiolan PääsiäisriehaTule etsimään pääsiäismunia Tapiolaan 8.4.–15.4. Pääsiäismuniin piilotettu liikkeiden huikeita etuja ja tarjouksia!
    Pääsiäispupu on piilottanut yllätysmunia Tapiolan keskukseen!

    Tule etsimään pääsiäisyllätyksiä Sampotorille, Heikintorin edustalla olevalle ulkoalueelle, la 8.4. alkaen ja käytä huikeat edut hyödyksesi alueen liikkeissä! Pääsiäismunan muotoiset kortit ovat löydettävissä aina 15.4. asti ulkoalueelta kuin myös liikkeiden omista tiloista.

    Lisäksi Heikintorin liikkeissä jaossa suklaamunia perheen pienimmille 8.–15.4. ajan, rajoitettu erä.

    Ole tarkkana! Tällaisia värikkäitä pääsiäismunia kannattaa pitää silmällä. Piilossa lähes 200 pääsiäismunaa!

    Pääsiäismunista voit löytää niin kahvila- ja herkkuhetkiä mm. JohtoCafeehen tai Punnitse & Säästä -myymälään, elämyksiä tarjoilevat Espoon Kaupunginteatteri ja Heikintorin Posti sekä Peuran ja Nooan pääsiäismunien löytäjille yllätyksiä liikkeestä! Lisäksi pesulatarjouksia, muoti- ja käsityöalennuksia, pääsiäisetuja, korutarjouksia ja paljon muuta! Pääsiäismunien edut voimassa rajoitetun ajan.

    Liity mukaan tapahtumaan Facebookissa! Jaa kuva löytämästäsi munasta somessa #tapiola ja #pääsiäisrieha niin osallistut yllätyspalkinnon arvontaan! Arvonta suoritetaan pääsiäisen jälkeen viikolla 16.

    Pääsiäisriehassa mukana olevat liikkeet:
    Delux Clean, AINOA M-taso
    Espoon Kaupunginteatteri, Revontulentie 8
    JohtoCafe, AINOA 2. krs
    Juhlamaailma, Heikintori 1. krs
    Marimekko, Kulttuuriaukio
    Neuletikki, Kaupinkalliontie 7
    Nooa Säästöpankki, Länsituulentie 4
    Otso Apteekki, Länsituulentie 6
    Peura, Tapionaukio 9 A
    Posti, Heikintori 1. krs
    Punnitse & Säästä, Länsituulentie 6
    Salon Klipsi, Vesiputoustalo Itätuulenkuja 10
    Timanttiset, Heikintori 1. krs
    Lue lisää
  • 28.3.2017Tenavakino: Pulpettikinon lyhytelokuvanäytös Lyhytelokuvapaketissa nähdään yhdeksän valloittavaa animaatioelokuvaa Euroopan eri maista.
    Lyhytelokuvapaketissa nähdään yhdeksän valloittavaa animaatioelokuvaa Euroopan eri maista. Mukana ovat Moro, poro (Unkari), Pikkuli tahtoo lomalle (Suomi), Miriamin kullkukoira (Viro), Råtta Booris myöntää virheensä (Suomi), Pikkuli, joutsenen poika (Suomi), Prinssi Ki-Ki-Do; kuumailmapallo (Slovenia), Lepakon aika (Saksa), Myyrä ja kastemato (Saksa), Susi (Saksa).

    Elokuvat on aiemmin esitetty vuoden 2016 Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin päiväkodeille ja kouluille suunnatussa Pulpettikino-sarjassa

    Yli 3-vuotiaille (S)
    Kesto 42 min
    Ei puhetta / suomenkielinen puhe

    Vapaa pääsy.
    Pakollinen ennakkoilmoittautuminen lomakkeella. Ilmoittaudu tästä.

    Tenavakino on sarja, jossa nähdään elokuvia päivähoitoikäisille ja esikoululaisille ympäri Espoota Espoon kulttuuritaloissa sekä Finnkino Omenassa. Kevään 2017 ohjelmassa nähdään uusi saksalaisanimaatio Pikku Korppi ja suuri kilpa-ajo, Pulpettikino-sarjan ihastuttavia lyhytelokuvia sekä kaikille tutun Myyrä-hahmon seikkailuja. Esityksiin on vapaa pääsy.  www.espoo.fi/elokuva

    Aika

    ti 28.3.2017 klo 9.30 - 10.15

    Paikka

    Espoon kulttuurikeskus, Louhisali

    Järjestäjä

    Espoon kulttuurikeskus

    Hinta

    Vapaa pääsy

    Lue lisää
  • 20.3.2017Kaj Chydenius: Ylpeä laulajan arpaMinja Koski ja Mikael Saari tulkisevat Kaj Chydeniuksen lauluja maestron itsensä säestykselläTaas duetto helähtää!

    Minja Koski ja Mikael Saari tulkisevat tässä lauluillassa Kaj Chydeniuksen lauluja maestron itsensä säestyksellä. Illan aikana kuullaan niin uusia kuin vanhojakin kappaleita. Laulajien äänet taipuvat herkkään lyyrisyyteen ja kajakkaan vimmaan heidän keskittyessään Chydeniuksen teksteihin.

    Kesto 1 h 20 min (väliaika)

    Esitykset:
    ma 20.3. klo 19.00
    ma 3.4. klo 19.00
    Aika

    ma 20.3.2017 klo 19.00 - 20.20

    Paikka

    Espoon kulttuurikeskus, Louhisali

    Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo

    Järjestäjä

    Espoon Kaupunginteatteri

    Verkko-osoite

    Espoon Kaupunginteatteri

    Hinta

    Liput 29/26/18 € teatterin lipputoimisto p. 09 4393 388 tai toimituskuluineen alk. 31,50/28,50/20,50 € Lippupiste

    Lue lisää
  • 16.3.2017Tapiola Sinfonietta: Marzi-musaa vol. 4 Tapiola Sinfonietta: Marzi-musaa vol. 4 Espoon kulttuurikeskuksessa 16.3.2017

    Marzi Nyman, kitara ja laulu
    Yllätysesiintyjiä

    Tule ja tutustu 1900-luvun taidemusiikin sykähdyttäviin klassikoihin. Tuttuun tapaan mukana on myös Marzi Nymanin sovituksia populaarimusiikin parhaista paloista.

    Kesto n. 1 h 15 min

    Aika

    to 16.3.2017 klo 19.00 - 20.15

    Paikka

    Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali

    Verkko-osoite

    Tapiola Sinfonietta

    Hinta

    Liput toimituskuluineen alk. 13 €, ryhmälippu (4 hlö) 40 €

    Lue lisää
  • 16.3.2017-19.3.2017AINOAn 2. vaiheen avajaisetKauppakeskus AINOA laajenee 16.3., jolloin uuden sukupolven Stockmann ja 20 uutta liikettä ja ravintolaa avaavat ovensa. Avajaisten kunniaksi torstaista sunnuntaihin 16.–19.3. huippuesiintyjiä, talo täynnä ohjelmaa ja mahtavia avajaistarjouksia. Tervetuloa!

     

    Kauppakeskus AINOAn 2. vaiheen odotettuja avajaisia vietetään 16. maaliskuuta!

    Avajaisohjelma:


    Torstai 16.3.

    Ovet avautuvat klo 9, liikkeissä mahtavia avajaistarjouksia!
    400 ensimmäiselle kävelykansitason sisäänkäynneistä (nykyinen ja laajennusosa) saapuvalle yllätyslahja!

    Koko päivän ajan, klo 9–17
    Treasure Hunt
    PS4 VR
    Tapiola Short Golf
    Espoon Telinetaitureiden touhupiste
    Ilmapallojen tuunauspaja
    Muotinäytös
    Stockmann-tavaratalossa klo 15, 17 ja 19

    Ulkolavalla
    klo 13–16 Musiikista vastaa DJ Lenno
    To klo 17 Putouksen suosikit Aina Inkeri Ankeinen ja Ratiomies Murosen Kari
    klo 18 Anna Puu

    Illan päättää upea ilotulitus klo 19

    Perjantai 17.3.

    Liikkeissä upeita avajaistarjouksia

    Koko päivän ajan, klo 11–19
    PS4 VR
    Tapiola Short Golf
    Espoon Telinetaitureiden touhupiste
    Ilmapallojen tuunauspaja

    Marzi Nyman
    klo 18.30–20.00 M-tasolla

    Ulkolavalla
    klo 13–16 Musiikista vastaa DJ Lenno
    klo 16:30 Lucas
    klo 17:30 JVG

    Lauantai 18.3.

    Liikkeissä upeita avajaistarjouksia

    Koko päivän ajan, klo 9–17
    PS4 VR
    Tapiola Short Golf
    Espoon Telinetaitureiden touhupiste
    Ilmapallojen tuunauspaja 

    Ulkolavalla
    klo 11 Muumit
    klo 12 Hevisaurus
    klo 13 Espoon telinetaiturit
    klo 14 Muumit
    klo 15–18 Musiikista vastaa DJ Lenno

    Sunnuntai 19.3.

    Liikkeissä upeita avajaistarjouksia

    Koko päivän ajan, klo 12–18
    PS4 VR
    Tapiola Short Golf
    Espoon Telinetaitureiden touhupiste
    Ilmapallojen tuunauspaja

    Päälavalla
    klo 13 Musiikista vastaa DJ Lenno
    klo 14 Tubettajat Meet&Greet; Deata ja Pernilla

    klo 15 Musiikista vastaa DJ Lenno

    Tervetuloa! Ohjelma maksutonta. Ohjelmamuutokset mahdollisia.

    Saapuminen

    - Jalkaisin suuntaa askeleesi Länsituulenkujalle

    - Bussilla Tapiolaan, suunnista AINOAan.

    - Autolla Tapiola Park -pysäköintilaitokseen, valitse mieluinen parkkipaikka. Suosittelemme AINOAn hissiaulojen läheisyyttä. Valitse yksi 11 AINOAan nousevasta hissistä.

    • sisäänajot: 1. Tapiolantien liikenneympyrä 2. Etelätuulentie 1

    Tutustu AINOAn laajennukseen ja uusiin liikkeisiin: http://www.ainoatapiola.fi/rakentuu

    Lue lisää
  • 11.3.2017Jazz for Kids - Koko perheen jazztuokioJazz for Kids on tasokkaiden jazzkonserttien sarja, johon kaikki vauvasta vaariin ovat tervetulleita.Johanna Iivanaisen (laulu) ja Mikko Iivanaisen (kitara) duo esiintyy koko perheen Jazz for Kids -konsertissa. Lempeä, luonnollinen ja soljuvan lyyrinen äänimaisema odottaa kuulijaa, kun tämä kahden huippumuusikon duo loihtii Johannan omista sävellyksistä ja duon suosikkilainabiiseistä koostuvan kokonaisuuden.

    Jazz for Kids on tasokkaiden jazzkonserttien sarja, johon kaikki vauvasta vaariin ovat tervetulleita. Ammattimuusikot tarjoilevat täysipainoisen jazzkonsertin, jonka ohjelmisto koostuu kunkin taiteilijan oman tuotannon parhaista paloista taidokkaina ja volyymiltaan lapsiystävällisinä duoversioina.

    Flyygeliaulaan pääsee helposti lasten kanssa ja tarvittaessa vaikka kesken konsertin.

    Jazz for Kids -konserttisarja keväällä 2017:
    la 11.3. klo 11.00 Johanna Iivanainen - laulu, Mikko Iivanainen - kitara
    la 22.4. klo 11.00 Panu Savolainen - vibrafoni

    Aika

    la 11.3.2017 klo 11.00 - 11.45

    Paikka

    Espoon kulttuurikeskus, flyygeliaula (1.krs)

    Hinta

    Vapaa pääsy

    Lue lisää
  • 9.3.2017STAND UP! – tv:stä tutut koomikot kiertueellaTo 9.3. Espoon kulttuurikeskus täytyy stand upista!Syksyllä Nelosella nähtiin suomalaisittain historiallinen komiikkateko, kun yhdeksänosainen STAND UP! -sarja toi viihteen kuninkuuslajin suomalaisiin olohuoneisiin Hangosta Utsjoelle! Nyt keväällä STAND UP! -ohjelmassa nähtyjä esiintyjiä voi yhyttää myös konserttisaleista. Keikalla esiintyy ohjelman isäntä ja suomalaisen stand upin supersankari Mika Eirtovaara. Hänen vierainaan ovat koomikot Ilari Johansson, Anitta Ahola ja Ali Jahangiri.

    Mika Eirtovaara on yksi maamme komiikkakentän arvostetuimmista ja ahkerimmin keikkailevista koomikoista. Eirtovaaran “kohkatessa ympäri lavaa” kohtaavat arkirealismi ja surrealismi; tämä fyysinen ja psyykkinen esiintyjä harrastaa keikoillaan nopeita käännöksiä, tunteenpurkauksia sekä piruetteja.

    Ilari Johansson on kiistatta yksi maan tunnetuimmista stand up -kasvoista. Arvostetussa fyysisen teatterin opinahjossa (Copenhagen Comedy School) näyttelijän koulutuksen saanutta Johanssonia kutsutaan usein Suomen fyysisimmäksi koomikoksi. Lisäksi tämä herra on harvinaisen suorasanainen, joten klubeille kannattaa suunnata kravatti löysällä.

    Anitta Ahosen huumori, joskus musta, on kroonisen itseironista, mutta itsepintaisen elämänmyönteistä. Hän on yhtä lahjakas kuin Pavarotti, nimittäin syömään. Mikki pysyy kädessä, mutta lavaliikunta rajoittuu huulten liikkeeseen. Ehdottomasti naisten sarjan paras esiintyjä!

    Ali Jahangiri tekee komiikkaa muun muassa ennakkoluuloista maahanmuuttajia kohtaan. Hän on mm. vetänyt Yle Puheessa Ali ja Husu -radio-ohjelmaa yhdessä Abdirahim Husseinin kanssa sekä pitänyt omaa keskusteluohjelmaasa Ali Showta.

    Kesto avoin.

    Aika

    to 9.3.2017 klo 19.00 - 21.00

    Paikka

    Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali

    Liput
    Lippupiste

    Lue lisää
  • 11.2.2017TALVIRIEHA 10v.Perinteinen Talvirieha järjestetään jo 10. kertaa yhdessä lähialueen Lions-clubien kanssa helmikuussa!

    Tervetuloa Talviriehaan Tapiolaan! Jo 10. kertaa järjestettävä Talvirieha tarjoaa talvista puuhaa koko perheelle lauantaina 11.2.2017. Tapahtumaan on vapaa pääsy!

    Ohjelma:

    Keskustornin juurella ja Jääpuutarhassa
    12–13 Espoon Ringeten tapahtumapiste Jääpuutarhassa
    13–13.15 Espoon Taitoluisteluklubin muodostelmaluistelun edustusjoukkue Revolutions esiintyy
    13.30–14 Taitoluistelun alkeisopetusta lapsille
    11–15 Kauniaisten VPK paloautoineen ja Tapiolan SPR esittäytyvät
    11–15 Herkkubuffetista mm. grillimakkaraa ja mehua.
    Lisäksi Otavaeltajien letunpaistopiste
    Jääpuutarha avoinna koko päivän! Luistimet mukaan ja jäälle!

    Heikintorilla
    10 -> Ilmapallojen jakoa
    10–16 Suomen suurin pienoisrautatie esittäytyy (ratojen yhteispituus lähes 500 m!)
    10-15 Pomppulinna pomputtaa lapsia
    10–14 Ongintaa ja kasvomaalausta lapsille
    12 ja 13.00 Emon harmonikkaryhmä esiintyy Fratellon edustalla
    10–16 Karjalan Apu –vaatekeräyspiste (ulkona, sisäänkäynnin edustalla)
    10–16 Taidelainaamopäivä Heikintorin Taidelainaamossa, voita lahjakortti ja saa grafiikanteos lainan yhteydessä!

    AINOAssa
    10–15 Showhau: sirkuskoiraesityksiä, valokuvausta, lasten oma radio ja muuta tapahtumaa, 3. krs. Luvassa 'Lapsi ja Lelukoira' sekä 'Lapsi ja koira' Match Show lapsille! Kaikki osallistuneet palkitaan!
    10–15 Non-stop-askartelupaja, 3. kerroksen leikkihuoneessa
    - Ystävänpäiväkortti-puuhapaja
    - Tuuna pipo -piste
    11–16 Kaakaotarjoilua K-Supermarketissa, M-tasolla
    14–16 Poniajelua ja -ratsastusta Fazer kahvilan edustalla

    Nooa Säästöpankin edustalla
    11–14 Poniajelua ja -ratsastusta
    11–14 Nooa Säästöpankin avoimet ovet tapahtuma: Osmo-tatuointeja lapsille, sekä tarjolla mehua ja pullaa
    11–14 My Fit avoimet ovet -tapahtumassa mm. maksutonta kehonkoostumusmittausta
    11–14 Hodaripiste

    Maksuton pysäköinti 11.2. klo 10–16 Tapiola Parkissa. Nouda maksuton ulosajolippu Delux Clean pesulasta AINOAn M-tasolta!

    Ohjeet:
    1. Mene maksuautomaatille ennen ajoa. Laita pysäköintilippusi maksuautomaattiin.
    2. Kuittaa pysäköintimaksusi Delux Clean -pesulasta saadulla arvolipulla syöttämällä arvolippu maksuautomaattiin.
    3. Ota pysäköintilippu automaatista.
    4. Aja ulosajoportille. Portti aukeaa automaattisesti. Mikäli portti ei aukea, syötä automaatista saatu lippu portilla olevaan automaattiin.

    Tervetuloa!

    Liikkeiden tarjouksia la 11.2.

     

    Fazer Leipomomyymälä, Tapionaukio      
    Puolikas Grand Blanc leipä 5 € (norm. 6,40 €)
    Fazer Leipomomyymälä, Tapionaukio 
    Kaakao+laskiaispulla tarjoushintaan 5 € (norm. 6,40 €)
    Silmäasema, AINOA 1. krs Talviriehan kunniaksi kaikki lasten aurinkolasit -15 %
    Silmäasema, AINOA 1. krs Ekaluokkalaisille silmälasit maksutta! Silmäasema tarjoaa kaikille kealuokkalaisille silmälasit veloituksetta silmälääkärin reseptiä vastaan.
    Silmäasema, AINOA 1. krs Kaikille alle 18-vuotiaille Silmäasemalta kaikki silmälasit -50 %. Etu voimassa 31.12.2017 asti
    The Body Shop, AINOA 2. krs Saat nyt kanta-asiakaskortilla tai maksutta kanta-asiakkaaksi liittymällä kaikista normaalihintaisista tuotteista 20 % alennuksen
    Hemtex, AINOA 1. krs Tarjolla valikoima lämpimiä ja pörröisiä torkkupeittoja hintaan 7,95 €

    Lue lisää
  • 10.2.2017Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!Vuonna 2007 perustetun Ammuu!-orkesterin akustinen sointi, upea stemmalaulu, pedagoginen ote sekä taidokas esiintyminen ovat tehneet vaikutuksen niin Emma-palkintoraatiin, musiikkikasvatusväkeen kuin kymmeniin tuhansiin lapsiin kautta maan.

    Vuonna 2007 perustetun Ammuu!-orkesterin akustinen sointi, upea stemmalaulu, pedagoginen ote sekä taidokas esiintyminen ovat tehneet vaikutuksen niin Emma-palkintoraatiin, musiikkikasvatusväkeen kuin kymmeniin tuhansiin lapsiin kautta maan.

    Lastenmusiikkiorkesti Ammuu! esiintyy Espoon kulttuurikeskuksella pe 10.2. kolmen esityksen voimin.

    Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!: Traktori klo 9.30–10
    Piippolan Vaari on hankkinut uuden traktorin. Ennen kuin traktori pääsee varsinaisiin töihinsä, matkassa on kuitenkin monta mutkaa, joiden selvittelyssä tarvitaan niin Piippolan eläinten kuin lastenkin apua. Työkalujakin tarvitaan ja niillähän soi myös samba. Tule mukaan laulamaan ja leikkimään – tähän konserttiin voivat osallistua kaikki, vauvasta vaariin!
    Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille

    Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!: Metsään klo 10.45–11.30
    Juonellisessa konserttikokonaisuudessa Piippolan väki ryhtyy etsimään aarretta ja päätyy jännittävään seikkailuun taianomaisessa metsässä. Tämän mukaansatempaavan matkan aikana tutustutaan monenkirjaviin metsän asukkaisiin. Luvassa on riemukkaita hetkiä, lauluja ja leikkejä metsän siimeksessä sekä ripaus taikaa. Miten puut soivat? Entä löytyykö aarre? Tule mukaan selvittämään! Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille.

    Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!: Pieni ja Soma klo 12–12.35
    Myös kaikkein pienimmät pennut ja poikaset pääsevät omaan Ammuu!-konserttiin. Tässä moniaistillisessa konsertissa vauvat ja taaperot pääsevät kuuntelemaan, köröttelemään, jumppaamaan, tanssimaan ja keinuttelemaan. Tule tutustumaan Piippolan vaariin ja eläimiin sekä leikkimään heidän kanssaan kaikkein pienimpien leikkejä! Lapset istuvat ja leikkivät konsertissa aikuisen sylissä. Ikäsuositus: 0-3-vuotiaille.

    Lisätiedot: ammuu.fi

    Liput: lippu.fi
     
    Lue lisää
  • 6.2.2017Kaartin soittokunta ja Kaartin Big Band: Kaarti viihteelläKaartin soittokunta ja Kaartin Big Band: Kaarti viihteellä Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa 6.2.2017 klo 19.00–21.00Konsertissa iloitellaan viihdemusiikin maailmassa! Lavalle nousevat Kaartin soittokunta ja Kaartin Big Band solisteinaan nuoret Voice of Finland -tähdet Iina ja Roosa Hietanen. Lipputulot käytetään veteraanikeräyksen hyväksi.

    Konsertti järjestetään yhteistyössä Espoon sotaveteraanit ry:n kanssa.

    Lisätietoja: Kaartin Soittokunta

    Liput tulevat myyntiin 1.1.2017.

    Lue lisää
  • 14.1.2017Ystäväluistelu, Espoon Suomi 100 -avajaiset

    Tapiola Sinfonietta avaa Espoon Suomi 100 -juhlavuoden upealla wieniläiskonsertillaan, josta pääsee nauttimaan samanaikaisesti myös jääpuutarhassa klo 18 alkaen.

    Suomi 100 -luistelujuhla alkaa lauantaina 14.1.2017 klo 18. Tapiola Sinfoniettan upea wieniläiskonsertti avaa juhlavuoden Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa. Konsertissa kuullaan lennokkaita wieniläisvalsseja ja rakastettuja operettisävelmiä, joissa solistina on sopraano Vilja Riutamaa. Orkesteria johtaa kapellimestari Ralf Kircher.

    Konsertista voi salin lisäksi nauttia samanaikaisesti myös Tapiolan Jääpuutarhassa, jossa konsertti esitetään samanaikaisesti suorana. Kaikki on kutsuttu luistelemaan jäälle sekä seuraamaan espoolaisten luisteluseurojen Espoon Jäätaitureiden, Espoon Taitoluisteluklubin sekä Olarin voimistelijoiden  sykähdyttäviä esityksiä orkesterin soittaessa taustalla isolla screenillä. Tapahtuman juontaa Anna-Liisa Tilus.

    Jääpuutarhaan on vapaa pääsy ja Kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa olevan wieniläiskonsertin hinta on 2 €. Lippuja myydään Lippupisteessä 1.12.2016 alkaen. Konsertti esitetään suorana lähtetyksenä osoitteessa espoo.fi/livetapahtumat

    Tapahtuman tekevät yhdessä
    Espoon liikuntapalvelut
    Espoon kulttuuripalvelut
    Suomi 100 Espoo

    Lue lisää
  • 21.12.2016 Nukketeatteri Sampo: Joulu tulla jollottaaSuosittu nukketeatteri luo joulumieltä Espoon kulttuurikeskuksella.”Joulu tulla jollottaa, hyvän mielen hyrinässä” Mukaansatempaava jouluinen nukketeatterikonsertti, joka on täyttänyt katsomot ja luonut joulumieltä jo 18 vuoden ajan! Yhdessä hellyttävän Duppaduulix-koiran, tonttuystävien ja muusikoiden seurassa valmistaudutaan joulun tunnelmaan. Saa laulaa mukana!

    Esiintyjät: Susan Aho, Iivo Barić ja Antero Reinistö
    Käsikirjoitus, ohjaus, nuket, laulut: Maija Barić
    Lavastus ja puvut: Suvi Ylinen

    21.12.2016 klo 10. Kesto n. 45 min. Esitys sopii kaikenikäisille.

    Liput ja lisätietoa: nukketeatterisampo.fi

    Lue lisää
  • 20.12.2016 Club For Five: Jouluna 2016 EspooClub For Five tuo joulumieltä myös Espoon kulttuurikeskukselle 20.12.2016llmiömäinen lauluyhtye Club For Five tuo joulun suomalaisille jo kymmenettä kertaa, kun ”Jouluna" kiertää jälleen ympäri maata. Monelle jo perinteeksi muodostunut konsertti on tulvillaan rakkaita vanhoja ja ihania uusia joululauluja - verratonta ääni-iloittelua ja levollista harmoniaa. Jouluna 2016 -konsertissa kuullaan myös upouutta jouluohjelmistoa ja juhlistetaan uuden tuplakokoelma-albumin julkaisua.

    20.12.2016 klo 19. Kesto 2 h 15 min (väliaika)

    Liput: ticketmaster.fi

    Lue lisää
  • 17.12.2016Tapiolan JouluJoulun taika jatkuu Tapiolassa aina jouluun saakka!Lauantaina 17.12. Tapiolassa

    11–14 Rehndahlin kotieläinpihan asukit rapsuteltavina 
    11–14 Poniratsastusta
    11–15 Puhu pukille! Tapaa joulupukki AINOAssa, uudessa leikkihuoneessa 3. kerroksessa
    11–15 Maksuton heppakaruselli avoinna AINOAn edustalla
    11–16 Pienoisrautatie Heikintorin 1. kerroksessa
    12–14 Tapiolan koulun 8B-luokan Tiernapojat ja Ebelin lauluyhtye kiertävät Heikintorilla, AINOAssa sekä Sampokujalla esiintymässä
    12–16 Pomppulinna Heikintorilla

    Lue lisää joulunajan tapahtumista ja joulun parhaista lahjavinkeistä: tapiolankeskus.fi/joulu

    Lue lisää
  • 10.12.2016Tapiolan JouluJoulun taika jatkuu Tapiolassa aina jouluun saakka!Lauantaina 10.12. Tapiolassa

    10–14 Alpakat ja minilampaat ihastuttavat ulkoalueella
    11–15 Puhu pukille! Tapaa joulupukki AINOAssa, uudessa leikkihuoneessa 3. kerroksessa
    11–15 Maksuton heppakaruselli avoinna AINOAn edustalla
    11–16 Pienoisrautatie Heikintorin 1. kerroksessa
    12–14 Tapiolan koulun 8B-luokan Tiernapojat kiertävät Heikintorilla, AINOAssa sekä Sampokujalla esiintymässä
    13–16 Emon sellistit soittavat jouluista musiikkia Heikintorilla
    13.30 Dominante-kuoron flashmob AINOAssa

     

    Lue lisää joulunajan tapahtumista ja joulun parhaista lahjavinkeistä: tapiolankeskus.fi/joulu

    Lue lisää
  • 29.11.2016Olavi UusivirtaOlavi Uusivirta syksyn ainoalla ikärajattomalla keikalla Espoon kulttuurikeskuksessa.Olavi Uusivirta on suomalaisen rockin kirkkaimpia tähtiä. Kuusi studioalbumia ja yhden kokoelman julkaissut Uusivirta on tunnettu lukuisista hiteistään, joihin lukeutuvat muun muassa On niin helppoo olla onnellinen, Salmisaaren Salome, Ukonlintu ja virvaliekki, Nukketalo palaa, Tiet etäisyyksiin, Kauneus sekoittaa mun pään, sekä Anna Järvisen kanssa levytetty Nuori ja kaunis -duetto.

    Uusin levy Olavi ilmestyi helmikuussa ja sen ensimmäinen sinkku Tanssit vaikka et osaa meni suoraan kolmen valtakunnallisen radiokanavan soittolistalle. Albumi taasen meni suoraan Suomen virallisen listan ykköseksi. Olavi-levyn kiertueella useat keikat ovat olleet jo ennakkoon loppuunmyytyjä. Syksyn ainoa ikärajaton keikka kuullaan Louhisalissa tiistai-iltana 29. marraskuuta.

    29.11.2016 klo 19. Kesto n. 1 h 15 min (ei väliaikaa)
    Cafe Louhen ovet avataan klo 18.30. Esteetön sisäänkäynti Louhisaliin. Salissa kahvilapalvelut.

    Tapahtuma kuuluu Kaikukortin piiriin.
    Lue lisää
  • 26.11.2016Tapiolan JoulunavausTapiolan Joulunavausta vietetään lauantaina 26.11. Tervetuloa mukaan joulun taikaan!

    Kaikki yhdestä paikasta, joulun taika löytyy Tapiolasta.

    Tapiolan perinteistä Joulunavausta vietetään lauantaina 26.11. klo 10–17. Ohjelmaa ja tapahtumia AINOAssa, Stockmannilla, Heikintorilla sekä myös muissa keskuksen liikkeissä. Ohjelmalavan löydät AINOAn edustalta.

    Ohjelma:

    OHJELMALAVALLA:
    10.30 IPANAPA-liveshow, lasten räppiä, poppia ja kaikkea siltä väliltä
    11.00 Joulupukin ja tonttujen laskeutuminen katolta
    11.15 Joulupukin tervehdys lavalla
    11.20 Ebelin jazzahtava joulumusiikkiesitys: Joulupukin jazzlinja, Iina Johanson (laulu) & Tuukka Dunkel (keys)
    11.40 Sirkus Selkon taikashow
    12.00 IPANAPA-liveshow
    12.30 Ebelin jazzahtava joulumusiikkiesitys: Joulupukin jazzlinja, Iina Johanson (laulu) & Tuukka Dunkel (keys)
    12.50 Tapiolan Kuoron joulutervehdys

    Jouluinen heppakaruselli avautuu klo 13 AINOAn edustalla. Maksuton karuselli avoinna klo 17 asti.

    Tapiolan koulun 7 A -luokan Tiernapojat esiintyvät: Heikintorilla klo 12, AINOAssa klo 13 ja Sampokujalla klo 14.

    Jouluista askartelua Original Sokos Hotel Tapiola Gardenissa klo10–14. Lisäksi Onni Orava kiertelee keskuksen alueella klo 11–14.

    Ilotulitus klo 17, hyvä katselupaikka AINOAn viereltä, katselusuunta Leimuniitylle päin.

    AINOASSA:
    Lasten leikkihuone on nyt avoinna!
    Joulupukki vierailee uudessa leikkihuoneessa klo 12–13 ja 16 17, 3. krs
    9–17 Joulupukin toivelahjakirja Cafe Latte Lifestyle -myymälässä, 2. krs
    9–18 Tyynyliinan koristelupiste Hemtex-myymälässä, 1. krs. Lisäksi arvonta.
    10–14 Nooa Säästöpankin pisteellä jaossa Osmo-tatuointeja sekä arvonta, 2. krs.
    11–14 Marimekon askartelupiste lasten leikkihuoneessa, 3. krs
    11–15 BR-hahmo kiertelee AINOAssa
    11–15 Jätä lahjatoiveesi BR-Lelumyymälään ja saat BR-heliumpallon, 1. krs
    12–18 Glögiä tarjolla K-Supermarketissa, M-taso
    12.30 Sirkus Selkon jouluinen taikashow, 1. krs
    13–16 Ilmapallohahmoja lapsille, 1. krs
    14–17 Poniratsastusta Fazerin edustalla
    18–21 YES YOU CAN -talent show, 3. krs  Järjestäjänä Tapiolan nuorisotila, osana Nuori Espoo -kiertuetta 2016

    HEIKINTORILLA:
    Suklaakalentereita jaossa perheen pienimmille Heikintorin erikoisliikkeissä.
    11–16 Pienoisrautatienäyttely, 1. krs
    12 alk. Joulupuuroa tarjolla, 1. krs
    12–16 Pomppulinna, 1. krs
    15–16 Joulupukki tavattavissa, 1. krs

    STOCKMANNILLA:
    Kuvaa lapsesi Joulukorttikuvaamossa, urheiluosastolla.
    9.00 Jouluikkunan avaus
    11–19 Glögitarjoilua Herkussa
    11–18 Piparkakkupaja, kodinosastolla
    12–16 Haribo-nalle kiertelee Sampokujalla
    13–14 Joulupukki tavattavissa Sampokujalla
    11–18 Piparkakkupaja, kodinosastolla 

    GLÖGIPANNUT KUUMANA:
    Forexilla, K-Supermarketissa, Marimekossa, Silmäasemalla, Otso Apteekissa ja Stockmann Herkussa. Paahdettuja kanelimanteleita maisteltavana Punnitse & Säästä –myymälässä

    Maksuton pysäköinti uudessa Tapiola Parkissa joulunavauksen ajan la 26.11.Vaihda pysäköintilippu maksuttomaan ulosajo-lipukkeeseen Delux Clean –pesulassa (klo 9-18), AINOAn M-tasolla.

    Tervetuloa joulun taikaan!

     

    Lue lisää
  • 25.11.2016Black FridayPimeitä hintoja ja huikeita tarjouksia!

    Black Friday valtaa Tapiolan keskuksen perjantaina 25.11. klo 16–22. Pimeitä hintoja, toinen toistaan mahtavampia tarjouksia ja osa liikkeistä auki jopa klo 22 asti!

    Liikkeiden Black Friday -tarjoukset julkaistaan keskiviikkona 23.11. sivulla tapiolankeskus.fi/blackfriday

    Pidennetyt aukioloajat mm. AINOAssa, Stockmannilla ja monilla muilla liikkeillä!

    Lue lisää
  • 21.11.2016EMOn puhallinorkesterien konserttiMaksuton puhallinorkesterien konsertti Espoon kulttuurikeskuksella.Espoon musiikkiopiston puhallinorkesterit esiintyvät Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa. Vapaa pääsy!

    21.11.2016 klo 18. Kesto 1 h 15 min (ei väliaikaa)

    Lisätietoja: emo.fi

    Lue lisää
  • 20.11.2016Lapsen oikeuksien päivän konserttiLapsen oikeuksien päivän klassisen musiikin konsertti Espoon kulttuurikeskuksella.Espoon Pelastakaa Lapset ry juhlistaa Lapsen oikeuksien päivää klassisen musiikin konsertilla, jonka tuotto käytetään Eväitä elämälle -ohjelman kautta tukemaan paikallisten lasten harrastamista ja opiskelua.

    Konsertissa kuullaan useita esiintyjiä, mm. Rabbe Österholmia (baritoni), Åsa Gustavssonia (huilu), Jonas Franzonia (sello) ja Johan von Schantzia (piano).

    20.11.2016 klo 13. Kesto n. 1 h (ei väliaikaa)

    Espoon Pelastakaa Lapset ry on perustettu vuonna 2002 ja se on valtakunnallisen Pelastakaa Lapset ry:n jäsen. Yhdistyksen yhtenä päämääränä on edistää erityisesti vähävaraisten lasten hyvinvointia. Yhdistyksen toiminnan painopiste on Espoon lasten tukitoiminnassa.

    Lisätietoja: espoo.pelastakaalapset.fi
    Liput ovelta 15 € (alle 12-vuotiaat ilmaiseksi)

    Lue lisää
  • 19.11.2016 Tapiolan koulun ja lukion Marrasmarkkinat
    Tapiolan koulun ja lukion Marrasmarkkinat lauantaina 19.11.2016 klo 11-14. 
    Tapiolan koulun ja lukion Marrasmarkkinat lauantaina 19.11.2016 klo 11-14. 
    Tervetuloa tekemään syksyisiä ja jouluisia ostoksia Marrasmarkkinoille Tapiolan koululle (Opintie 1).

    Koulussa on klo 11-13 avoimet ovet jolloin kaikki ovat tervetulleita tutustumaan kouluun, osallistumaan oppilaiden järjestämään ohjelmaan ja tapaamaan opettajia.
    Lue lisää
  • 18.11.2016-19.11.2016Up With People - The JourneyMaailmaa kiertänyt Up With People saapuu myös Espooseen! Energinen esitys nähdään Espoon kulttuurikeskuksella pe 18.11. ja la 19.11.Up With People –  ”The Journey” show vie sinut matkalle täynnä musiikkia, tanssia, energiaa ja asennetta. 100 lahjakasta nuorta 20 eri maasta panevat lavalla parastaan! Uudet biisit ja tanssiesitykset nivoutuvat historian tunnetuimpiin hitteihin. Shown teema “bringing the world together” ei jätä ketään kylmäksi.

    Tapahtuma sopii koko perheelle.
    Esitys englanniksi, suomenkielinen tekstitys.
    Kesto 2 h 20 min (väliaika)

    Esitykset:
    pe 18.11. klo 19.00

    la 19.11. klo 19.00

    Lisätietoja: upwithpeople.org
    Liput: lippu.fi

    Lue lisää
  • 8.11.2016Voi hyvin -yleisöluento: Parisuhteen huikeat mahdollisuudetVoi hyvin -yhteisöluento Espoon kulttuurikeskuksella 8.11.2016. Vapaa pääsy!

    Nyt on hyvä aika rakastaa! Älä anna kiireen ja turhien huolien estää lämmintä läheisyyttä, kiehtovaa vetovoimaa ja elämänvoimaista seksuaalisuutta.

    Voi hyvin -yhteisöluento Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa 8.11.2016 klo 17–19. Luentoon vapaa pääsy!

    Luennoitsijana psykologi, tietokirjailija Tony Dunderfelt.

    Tilaisuuden avaa perusturvajohtaja Juha Metso.

    Lisätietoja saat Facebook-tapahtumasta >>

    Lue lisää
  • 5.11.2016Ricky-Tick Big Band & Julkinen SanaRicky-Tick Big Band & Julkinen Sana Espoon kulttuurikeskuksella marraskuussa.

    Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana on genrerajoja rikkova 20-henkinen spektaakkeli, joka yhdistää jazzia ja hiphoppia ennennäkemättömällä tavalla. Maailmanlaajuisestikin uniikki kokoonpano on muutaman vuoden olemassaolonsa aikana pyyhkäissyt myrskyn lailla yli Suomen valloittaen musadiggareiden ja -kriitikoiden sydämet.

    Nyt Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana valloittaa myös Tapiolan! Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa 5.11.2016 klo 19. Kesto n. 2h.

    Konsertin järjestää Lions Club Tapiola, lisätietoja >>
    Liput: tiketti.fi

    Valtteri Laurell Pöyhönen, kapellimestari, kitara, sähköpiano
    Karri "Paleface" Miettinen, laulu
    Tommy Lindgren, laulu
    Lasse "Redrama” Mellberg, laulu
    Jukka Eskola, lead-trumpetti, flyygelitorvi
    Kalevi Louhivuori, 2. trumpetti, flyygelitorvi
    Mikko "Gunu" Karjalainen, 3. trumpetti, flyygelitorvi
    Janne Toivonen, 4. trumpetti, flyygelitorvi
    Petri "Pope" Puolitaival, 1. alttosaksofoni, huilu, pikkolohuilu
    Ari Jokelainen, 2. alttosaksofoni
    Jussi Kannaste, 1. tenorisaksofoni
    Antti Hynninen, 2. tenorisaksofoni, huilu
    Linda Fredriksson, baritonisaksofoni
    Kasperi Sarikoski, 1. pasuuna
    Juha "Jay" Kortehisto, 2. pasuuna
    Heikki Tuhkanen, 3. pasuuna
    Juho Viljanen, bassopasuuna, tuuba
    Antti Lötjönen, kontrabasso
    Sami Koskela, lyömäsoittimet
    Jaska Lukkarinen, rummut

    Lue lisää
  • 1.11.2016Mimmit: muskariMimmit Espoon kulttuurikeskuksella!Mimmien Muskari-konsertissa vieraillaan Vaarin saarella, opitaan liikennesääntöjä ja rytmejä, tavataan hurja Kapteeni Koukku ja Peppi Pitkätossu sekä tiikeriäiti Himalajan rinteiltä. 

    Mukaansatempaavassa konsertissa lapset ja aikuiset pääsevät mukaan osallistumaan laulaen ja leikkien livemuskariin. Mimmien uudet raikkaat sovitukset päivittävät kaikille tutut lastenlauluklassikot 2010-luvulle. Tuttujen laulujen lisäksi mukana on Mimmien omia, uusia lauluja. Mimmit tanssivat ja leikittävät myös yleisöä. 

    Kokoonpano: Pauliina LercheHannamari Luukkanen, Tuomas Logren, Antti Halmetoja ja Jukka Kyllönen

    Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille

    Paikka: Espoon kulttuurikeskus, Louhisali
    Aika: 1.11.2016 klo 10
    Kesto: 1h
    Liput: Liput toimituskuluineen alk. 6,50 €, Lippupiste

    Lue lisää
  • 21.10.2016-22.10.2016AINOAn 3-vuotissynttäritKauppakeskus AINOA on jo 3-vuotias! Tervetuloa juhlimaan kanssamme AINOAn synttäreitä 21.-22.10.2016, jolloin Kauppakeskus AINOA täyttyy synttärijuhlinnasta ja mahtavista tarjouksista.

    Tervetuloa juhlimaan 21.–22.10.!



    Mukana synttärijuhlinnassa liikkeiden lisäksi Espoo United, Esport Oilers, Pokemon Go Finland sekä pääesiintyjinä perjantaina Evelina ja lauantaina Mimi ja Kuku! Koko synttäreiden ohjelma luettavissa alla:

    Pe 21.10.2016
    Klo 12–18 RAY Pelaamossa kakkukahvit asiakkaille
    Klo 15–19 Graffitipiste Tervetuloa maalaamaan graffiteja ja tekemään Tapiolaan katutaidetta. AINOAn pääsisäänkäynnin edustalla klo 15–19.
    Klo 15–17 Espoo Unitedin pelaajat AINOAssa Pöytälätkää, nimmareita ja lippuarvontaa AINOAn 3. kerroksessa Funky Burgerin edustalla.
    Klo 15–17 Esport Oilersin pelaajat AINOAssa Säbätutka ja nimmareiden jakoa AINOAn 3. kerroksessa.
    Klo 16–20 Scoodeck-rata Testaa tasapainoskootteria AINOAn 3. kerroksessa! Paikalla ohjaaja.

    Pääesiintyjä Evelina, 2. krs klo 18.

    Lisäksi perjantaina koko päivän ajan Silmäasemalla maksuttomia silmäleikkausten hoitoarvioita!
    Hemtexillä koristetyynykisa - valitse suosikkisi liikkeessä, 3 onnekasta voittaa valitsemansa tyynyn!
     
    La 22.10.2016
    Klo 10–16 Hemtexillä piirustuskilpailu lapsille! Kilpailun aiheena "Minun unelmahuoneeni". Osallistujien kesken arvotaan lasten kylpytakki.
    Klo 10–16 Scoodeck-rata Testaa tasapaino skootteria AINOAn 3. kerroksessa! Paikalla ohjaaja.
    Klo 10–16 Pallomeri lapsille 1. krs
    Klo 10–16 Kasvomaalausta 3. krs

    Pääesiintyjä Mimi ja Kuku, 2. krs klo 11

    Espoo Unitedin korisjengit AINOAn 3. kerroksessa. Minikoriskisa, nimmareiden jakoa ja lippupakettien arvontaa klo 12 alkaen.
    Klo 12–16 Onnenpyörä. Tule pyörittämään AINOAn onnenpyörää 2. kerrokseen. Palkintoina lahjakortteja, etuja sekä liikkeiden tuotepalkintoja.
    Klo 12–18 AINOA tarjoaa pelaajille Pokémon luret Tapiolan alueella. Pokémon Go Finland -vinkkipiste ja miitti 3. kerroksessa klo 12 alkaen.
    AINOAn 3. kerroksessa mahdollisuus lisäksi puhelimien lataamiseen ja hengailuun koko päivän ajan.
    Klo 18–15 Ilotulitus

    Lisäksi lauantaina koko päivän ajan Silmäasemalla ilmainen silmänpaineenmittaus!
    Cafe Latte Lifestyle liikkeessä ilmapallojen jakoa!

    Tervetuloa!

    Lue lisää
  • 15.10.2016Samuli EdelmannSamuli Edelmann Espoon kultuurikeskuksen Tapiolasalissa 15.10.2016Suomalaisten rakastama laulaja-näyttelijä Samuli Edelmann tekee syksyllä 2016 konserttisalikiertueen, joka vierailee loka-marraskuussa viidellätoista paikkakunnalla ympäri maata.

    Illan aikana konsertissa kuullaan koskettavia lauluja Vaiheet –albumilta, Samulin isoimmat pop-hitit lähes 25 vuoden ajalta sekä myös tuoretta materiaalia loppuvuodesta julkaistavalta uudelta albumilta. Samulin jäljittelemätön tulkinta ja voimakas läsnäolo lavalla luovat konserttiin ainutlaatuisen tunnelman.

    Paikka: Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali
    Aika: 15.10.2016 klo 19
    Kesto: n. 2h 20min (väliaika)
    Lisätiedot: warnermusiclive.fi
    Liput: lippu.fi

    Lue lisää
  • 10.10.2016EMO soi!

    Espoon musiikkiopiston oppilaskonsertissa kuullaan solisteja ja kamarimusiikkia.

    Kesto n. 1 h 30 min (väliaika)



    Aika 10.10.2016 klo 18.30 - 20.00
    Paikka Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali

    Kulttuuriaukio 2 02100 Espoo
    Järjestäjä Espoon musiikkiopisto
    Verkko-osoite Espoon musiikkiopisto
    Hinta Vapaa pääsy
    Lue lisää
  • 10.10.2016-16.10.2016WeeGee 10wee-juhlaviikkoWeeGee täyttää 10 vuotta, ja sitähän sopii juhlia!

    TIISTAI

    Klo 9 – 13 AULA
    Tiistain teemana on keho ja kulttuuri. Tanssitaiteilija Hanna Brotherus pitää Johannes Brotheruksen säestämänä Herätysliikettä -kehon avauksen. Virkistävän ja piristävän herätysliikkeen jälkeen WeeGeen valtaa Novellikoukku, jossa kirjailija-muusikko Claes Andersson ilahduttaa yleisöään runoillaan ja pianon soitollaan. Juhlavieraiden on mahdollista tehdä omia neuletöitä tai ihan vain kuunnella ääneen luettuja runoja. Aamupäivän kruunaa WeeGee tarjoamat iltapäiväkahvit.
    Vapaa pääsy aulan ohjelmaan.

    Klo 9 – 18 KELLOMUSEO
    Hetki lyö!
     Kellomuseon perusnäyttely täydentyy WeeGee 10-vuotisjuhlaviikon kunniaksi uudella äänimaailmalla. Miltä kuulostaa tornikello, käkikello tai vaikkapa vanha herätyskello? Tule kokemaan näyttely uudella tavalla! Hetki lyö -avoinna koko viikon.
    Vapaa pääsy Kellomuseoon.

    Klo 10 -12 KAMU
    Käsitöitä ajalta ennen virkkuukoukkuja

    Lasin aika -näyttelyssä pääsee tutustumaan maalattuun lasiin ja kokeilemaan koristelua Kauklahden lasin mallien mukaan.
    Vapaa pääsy KAMUun klo 10 -12.

    Klo 11 – 13 LELUMUSEO
    Nostalgiset paperilelut -työpaja

    Tule askartelemaan unelmien leninki paperinukelle tai taittelemaan se lapsuuden paras lennokkimalli.
    Työpaja sisältyy pääsylipun hintaan

    Klo 13
    WeeGee Highlights Tour

    Kierros vie sinut jokaiseen museoon kurkistukselle suomeksi tai englanniksi, osallistujien mukaan.
    Sisältyy pääsylipun hintaan.

    Klo 13 EMMA-klubilaisten kokemusopastukset

    Klo 14 KAMU
    Yleisöopastus Lasin aika -näyttelyyn.

    Sisältyy pääsylipun hintaan.

    KESKIVIIKKO

    Klo 11 – 18 KELLOMUSEO
    Hetki lyö!
     Kellomuseon perusnäyttely täydentyy WeeGee 10-vuotisjuhlaviikon kunniaksi uudella äänimaailmalla. Miltä kuulostaa tornikello, käkikello tai vaikkapa vanha herätyskello? Tule kokemaan näyttely uudella tavalla! Hetki lyö -avoinna koko viikon.
    Vapaa pääsy Kellomuseoon.

    Klo 12 – 14 KAMU
    Lasin taika -perheiden työharjoittelu Kauklahden lasitehtaalla

    Kuka tehtaalainen sinä olisit?

    Klo 13 WeeGee Highlights Tour
    Kierros vie sinut jokaiseen museoon kurkistukselle suomeksi tai englanniksi, osallistujien mukaan.

    Klo 16 – 19 LELUMUSEO 
    Synttärikakkutyöpaja

    Lelumuseon pajassa on käynnissä kakkutehdas! Tule askartelemaan hauska synttärikakku Pippuridinon tyyliin.

    Klo 16 – 19 WEEGEE
    Teatteri Hevosenkengän näytelmistä tutut hahmot kiertelevät WeeGeellä. Tule jututtamaan, halaamaan tai vaikka vain moikkaamaan!

    Klo 17 KAMU 
    Lasin aika -yleisöopastus

    Klo 17.30 – 18.15 AULA 
    Teatteri Hevosenkenkä esittää: Pippuridino
    Teatteri Hevosenkengän klassikko Pippuridino kertoo ystävyydestä ja ennakkoluuloista. Erja AlanderinEero Ahreen ja Patrik Draken käsikirjoittamassa ja Ahreen ohjaamassa tarinassa on luvassa iloisia lauluja sekä naurua kaikenikäisille kolmesta vuodesta ylöspäin. Esitykseen mahtuu mukaan paikan päälle ensiksi saapuneet.
    Vapaa pääsy Pippuridino esitykseen.

    TORSTAI

    Vapaa pääsy WeeGeelle koko päivän!
    Klo 18 – 20 ohjelmaa koko perheelle.
    Klo 20 – 23 kaikenikäisille aikuisille.

    Näyttelykeskus WeeGeen virallisena syntymäpäivänä juhlahumu on huipussaan. Alkuillasta Salsanamia viihdyttää salsarytmeillä, ja museoissa on lapsille suunnattua ohjelmaa. Klo 20 Elias Gould keinuttaa yleisöä sulosoinnuillaan. EMMAssa koko illan Silent Disco – nappaa luurit päähän ja anna nostalgisten ysärihittien ottaa valta. Musiikista vastaa D.R.E.A.M -kollektiivin DJ Taija Mannila. Juhlavierailla mahdollisuus katsella popcornin tuoksuisessa salakinossa kotimaisia lyhytelokuvia, herkutella Salados -baarissa tai käydä koristautumassa Ruffle  Armyn glittertatuointipajassa.

    Klo 11 – 18 KELLOMUSEO
    Hetki lyö!
     Kellomuseon perusnäyttely täydentyy WeeGee 10-vuotisjuhlaviikon kunniaksi uudella äänimaailmalla. Miltä kuulostaa tornikello, käkikello tai vaikkapa vanha herätyskello? Tule kokemaan näyttely uudella tavalla!
    Hetki lyö -avoinna koko viikon.

    Klo 13
    WeeGee Highlights Tour

    Kierros vie sinut jokaiseen museoon kurkistukselle suomeksi tai englanniksi, osallistujien mukaan.

    Klo 18 – 20 EMMA
    Makumaisemat avoin taidepaja

    Miltä taide maistuu? EMMAn kokoelmia yhdistävää uudistunutta Makumaisemat -konseptia pääsee kokeilemaan avoimessa taidepajassa.

    Klo 17.30, 18 ja 18.30 EMMA-klubilaisten kokemusopastukset

    Klo 18 – 20 KAMU
    Kivikauden onginta

    Klo 18 – 20 KAMU
    Lasin taika -perheiden työharjoittelu Kauklahden lasitehtaalla.

    Kuka tehtaalainen sinä olisit?

    Klo 18 – 23 KAMU
    Maalaamo työpaja KAMUn aula

    Työpajassa suunnitellaan, sommitellaan ja maalataan oma lasikoristelu. Työpaja sopii kaikenikäisille. Pienimmät vieraat aikuisten seurassa.

    Klo 20 – 23 EMMA
    Silent disco

    Näyttelytilassa on täysin hiljaista, mutta kaikki tanssivat kuulokkeista kuuluvan musiikin tahtiin. Ainutlaatuinen tilaisuus juhlia taiteen keskellä!

    Klo 21 ja 22 LELUMUSEO
    Retropoimintoja

    Kurkistetaan 1980- ja 1990-luvun lastenhuoneisiin ja fiilistellään lapsuudesta tuttuja leluja ja ilmiöitä. Kesto 20 minuuttia.

    PERJANTAI

    #Nykytreffit BigLove@Arts
    Sokkotreffiläiset vastaanottaa saksofonisti Manuel Dunkel. Illan aikana tutustutaan uusiin ihmisiin ja keskustellaan Kosketus -näyttelyn lempiteoksista ja suhteesta taiteeseen. Tapahtuman juontaa Radio Helsingistä tuttu DJ Aleksi Pahkala. Suomen somen suosituimmaksi sinkuksi useasti nimetty, huippusuositun Mielikuvituspoikaystävän kirjailija,  Henriikka Rönkkönen live-bloggaa tapahtumassa. Lavalla Iida Niinin flirttailevat folksävelet sekä ote Valtteri Raekallion duetosta Mihin valoa katoaa? WeeGee toivottaa kaikki sinkut lämpimästi tervetulleiksi kohtaamaan mielenkiintoisia ihmisiä taiteen äärellä!

    Klo 11 – 19 KELLOMUSEO
    Hetki lyö!
     Kellomuseon perusnäyttely täydentyy WeeGee 10-vuotisjuhlaviikon kunniaksi uudella äänimaailmalla. Miltä kuulostaa tornikello, käkikello tai vaikkapa vanha herätyskello? Tule kokemaan näyttely uudella tavalla!
    Hetki lyö -avoinna koko viikon.
    Vapaa pääsy Kellomuseoon.

    Klo 13
    WeeGee Highlights Tour

    Kierros vie sinut jokaiseen museoon kurkistukselle suomeksi tai englanniksi, osallistujien mukaan.

    Klo 17 – 20 LELUMUSEO
    Ysäridisco

    Lelumuseon discossa soivat parhaat ysäribiisit Macarenasta ja Ricky Martiniin ja SNAP!ista Scatmaniin. Klo 19.30 – 20 luvassa sinkkuillan romanttisimmat ysäri-hitaat.

    Klo 18 & 20 KAMU
    Toisenlaisia tarinoita

    K-18 Kaipaatko romantiikkaa? Uskallatko kuulla Espoon menneisyyden hirvittävimmät tarinat?

    Klo 18 – 21 KAMU
    Maalaamo työpaja

    Katso mallia Kauklahden lasin 1930 – 40-luvun muotiesineistä ja koristele tuikkukippo pimeneviin syysiltoihin joko itselle tai kaverille.

    LAUANTAI

    Simpanssi Anssin sirkusseikkailu – museoteatteriesitys klo 12. Ilo on irti, kun vatsastapuhuja Sari Aaltonukkeystävineen valtaa Lelumuseon Sirkuksen magiaa -näyttelyn. Soveltuu lapsille 3-vuotiaasta ylöspäin. Istumapaikkoja noin 30:lle ensin saapuneelle.
    Sisältyy pääsylipun hintaan.

    Play It Again! – pelitapahtuma
    Juhlaviikon lauantaina Näyttelykeskuksen aulassa avautuu 1980-luvun suositut elektroniikkapelit ja konsolipelien maailma! Anna älypuhelimellesi päivä lepoa ja hyppää Super Marion, Donkey Kongin ja kumppaneiden kanssa seikkailulle! Tervetuloa pelaamaan ja tekemään löytöjä peli- ja lelumyyjäisiin. Voit tuoda myös omat pelisi mukaan tapahtumaan. Vapaa pääsy aulan tapahtumaan.

    Klo 11 – 17 KELLOMUSEO
    Hetki lyö!
     Kellomuseon perusnäyttely täydentyy WeeGee 10-vuotisjuhlaviikon kunniaksi uudella äänimaailmalla. Miltä kuulostaa tornikello, käkikello tai vaikkapa vanha herätyskello? Tule kokemaan näyttely uudella tavalla!
    Hetki lyö -avoinna koko viikon.
    Vapaa pääsy Kellomuseoon.

    Klo 13
    WeeGee Highlights Tour

    Kierros vie sinut jokaiseen museoon kurkistukselle suomeksi tai englanniksi, osallistujien mukaan.

    Klo 13 – 15 EMMA
    Taiteen värit -reitti

    Reitin kuudella toiminnallisella väripisteellä tutustutaan eri taiteen muotoihin ja taiteen kokemiseen omakohtaisesti EMMAn Kosketus-näyttelyssä. Sisältyy pääsylipun hintaan.

    Klo 11.30 ja 14.30 EMMA-klubilaisten kokemusopastukset

    Klo 12 – 14 KAMU
    Perheiden museotunti

    Lasin aika -työharjoittelu Kauklahden lasitehtaalla, kuka tehtaalainen sinä olisit? Sisältyy pääsylipun hintaan.

    SUNNUNTAI

    Klo 11 – 17 KELLOMUSEO
    Hetki lyö!
     Kellomuseon perusnäyttely täydentyy WeeGee 10-vuotisjuhlaviikon kunniaksi uudella äänimaailmalla. Miltä kuulostaa tornikello, käkikello tai vaikkapa vanha herätyskello? Tule kokemaan näyttely uudella tavalla!
    Hetki lyö -avoinna koko viikon.
    Vapaa pääsy Kellomuseoon.

    Klo 12 & 14 KAMU
    Lasin aika -yleisöopastus

    Klo 13 EMMA
    Taidevartti

    Syvennä näyttelykokemustasi vartin kestävällä yleisöopastuksella EMMAn näyttelyistä.

    Klo 12, 13, 14, 15 ja 16 EMMA-klubilaisten kokemusopastukset

    Klo 13 AULA
    WeeGee Highlights Tour

    Kierros vie sinut jokaiseen museoon kurkistukselle suomeksi tai englanniksi, osallistujien mukaan.

    Klo 13 – 15 EMMA
    Taiteen värit -reitti

    Reitin kuudella toiminnallisella väripisteellä tutustutaan eri taiteen muotoihin ja taiteen kokemiseen omakohtaisesti EMMAn Kosketus-näyttelyssä.

    Klo 13 – 15 LELUMUSEO
    Synttärikakkutyöpaja

    Lelumuseon pajassa on käynnissä kakkutehdas! Tule askartelemaan hauska synttärikakku Pippuridinon tyyliin.

    Lue lisää
  • 8.10.2016Tapiolan maalaismarkkinatTapiolan maalaismarkkinat Tapiolan keskuksessa 8.10.2016.

    TMK Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus järjestää jälleen Tapiolan Maalaismarkkinat lauantaina 8.10. Tapiolan keskuksessa klo 9-17. Maalaismarkkinoilla on etusija itsevalmistetuilla tai -kasvatetuilla tuotteilla.

    Maalaismarkkinat sijaitsevat Kulttuuriaukiolla sekä Keskustornin ympäristössä. Tervetuloa!

    Tiedustelut ja varaukset: 020 749 8700 (ma-pe klo 9-16)

    Lisätietoja: www.markkina.net

    Lue lisää
  • 7.10.2016Sibelius tapiolan kuorossa -levyn julkaisukonserttiSibelius Tapiolan kuorossa -levyn julkaisukonsertti 7.10.2016 klo 19 Tapiolan kirkossa.

    Tapiolan kuoro julkaisee ensimmäisenä kuorona maailmassa levyllisen Sibeliuksen rakkaimpia mies- ja sekakuoroteoksia lapsikuorolle sovitettuina!

    Sibelius Tapiolan kuorossa -levyn julkaisukonsertti 7.10.2016 klo 19 Tapiolan kirkossa.

    Lisätiedot: tapiolankuoro.fi
    Liput: lippu.fi

    Lue lisää
  • 5.10.2016-9.10.2016Kutitus-festivaaliLasten oma Kutitus-festivaali järjestetään 5.-9.10.2016 Espoon kulttuurikeskuksessa.

    Maassa, vedessä ja ilmassa.. Ihminen on keksinyt ja keksii koko ajan uusia tapoja liikkua nopeammin ja pidemmälle - kohti uusia seikkailuja! Tule Kutitus-festivaalille 2016 kokemaan erilaisten liikkumisvälineiden kutkuttavia tunnelmia lentokoneen ohjaamosta hevoskärryttelyyn! Teatteri ja konsertit vievät sinut lisäksi mielikuvituksellisille lennoille ja liidoille!

    Lasten oma Kutitus-festivaali järjestetään 5.-9.10.2016 Espoon kulttuurikeskuksessa.

    Lisätiedot ja ohjelmisto: kutitus.fi
    Lue lisää
  • 20.9.2016Helsingin poliisisoittokunta: Ella & Frank ShowHelsingin poliisisoittokunta: Ella & Frank Show yhdessä Sami Pitkämön ja Aili Ikosen kanssa Espoon kulttuurikeskuksella 20.9. klo 19.Ella Fitzgeraldin ja Frank Sinatran ajattomista musiikkikappaleista koostuva Show, jossa Helsingin Police Bandin solisteiksi asettuvat kyseisen aikakauden musiikin tunnetut kotimaiset taitajat Sami Pitkämö ja Aili Ikonen. Shown visuaalisuudesta saapuu vastamaan valotehosteiden tunnettu taitaja Valo Virtanen. Helsingin Police Bandin kapellimestarina on Sami Ruusuvuori.

    20.9. klo 19 Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa. Kesto n. 2 h.

    Lisätiedot: poliisisoittokunta.fi

    Liput: lippu.fi

    Lue lisää
  • 17.9.2016Jazz for Kids - Koko perheen jazztuokioSyksyn ensimmäisessä Jazz For Kids -konsertissa kuullaan Varre Vartiaisen (kitara) ja Timo Hirvosen (basso) duoa. Jazz for kids 17.9. klo 11-11.45 Espoon kulttuurikeskuksen flyygeliaulassa. Vapaa pääsy!Syksyn ensimmäisessä Jazz For Kids -konsertissa kuullaan Varre Vartiaisen (kitara) ja Timo Hirvosen (basso) duoa.

    Jazz for kids on tasokkaiden jazzkonserttien sarja, johon kaikki vauvasta vaariin ovat tervetulleita. Ammattimuusikot tarjoilevat täysipainoisen jazzkonsertin, jonka ohjelmisto koostuu kunkin taiteilijan oman tuotannon parhaista paloista taidokkaina ja volyymiltaan lapsiystävällisinä duoversioina.

    17.9. klo 11. Kesto 45 min. Espoon kulttuurikeskuksen flyygeliaulaan pääsee helposti lasten kanssa ja tarvittaessa vaikka kesken konsertin.

    Jazz for Kids -konserttisarja syksyllä 2016:
    la 17.9. klo 11.00 Varre Vartiainen - kitara, Timo Hirvonen - basso
    la 15.10. klo 11.00 Jenny Robson - laulu, Sampo Tiittanen - basso
    la 12.11. klo 11.00 Heikki Tuhkanen - pasuuna, Markus Niittynen - piano
    la 3.12. klo 11.00 Petri Krzywacki - kitara, Lassi Kouvo - piano
    Lue lisää
  • 10.9.2016UNICEF-kirpputoriUNICEF-kirpputori järjestetään lauantaina 10.9. klo 10-15. Tervetuloa myymään ja ostamaan!

    UNICEF-kirpputoreja järjestetään lauantaina 10.9. klo 10-15. Tervetuloa myymään ja ostamaan!  

    Espoon UNICEF-ryhmä järjestää kirpputorin Tapiolan keskuksessa kesälauantaisin 13.8. ja 10.9. klo 10-15.

    Tuotto paikkamaksuista UNICEFin hätäapuun!

    Paikkamaksu 15 € (sis. päivän paikoituksen Kaupinkallion parkkihallissa, Kaupinkalliontie 7).
    Paikat jaetaan Stockmannin edessä klo 9 lähtien, ei varauksia etukäteen. Oma paikka on siivottava pois lähtiessä. Parkkilipuke vaihdetaan maksuttomaan paikkamaksun yhteydessä. Jos tarvitset pöydän, ota oma mukaan.

    Tervetuloa myymään ja ostamaan!

    Lisätietoja:
    unicef.fi

    Espoon UNICEF-ryhmä: Elisabet.Likki@gmail.com, p. 040 763 4546

    Lue lisää
  • 27.8.2016Yhteinen Illallinen Tapiolassa (Espoo-päivä)

    Yhteinen Illallinen Tapiolassa päättää Espoo-päivän sekä koko Makujen Tapiola -viikon lauantaina 27.8 klo 18-21. Varaa paikat netistä tai tule viheriölle omalle viltille nauttimaan eväistä ja tunnelmasta ilman ennakkovarausta!

     Ilmoittaudu mukaan täällä >>

    YHTEINEN ILLALLINEN TAPIOLASSA KLO 18-21

    Salonkiorkesterin sävelet soivat ja puutarhavalot syttyvät. On aika illastaa ystävien kanssa! Pakkaa koriin ruuat, juomat ja astiat, pöydät ovat jo liinoitettu. Varaa paikat netistä tai tule viheriölle omalle viltille.

    Valkoisin liinoin katetut pöydät odottavat illallistajia lauantaina 27.8.2016 klo 18 alkaen Tapiolan perinteisissä maisemissa, Keskustornin juurella, josta avautuvat näkymät myös keskusaltaalle sekä Espoon kulttuurikeskukselle.

    Tulkaa perheen kesken, ystävien seurassa tai missä porukassa tahansa, ottakaa ruoat ja juomat mukaan tai hakekaa syötävät illalliselle Street Food Carnivalin ruokarekoista AINOAn ja Stockmannin edustalta. Nautitaan yhdessä illallista Tapiolassa!

    Pöytävaraus alkoi sunnuntaina 14.8., jolloin 200 paikkaa varattiin loppuun. 100 lisäpaikkaa tulee varattavaksi lauantaina 20.8. klo 12 osoitteessa https://ssl.eventilla.com/yhteinen-illallinen-tapiolassa.

    Mahdollisia lisä- ja peruutuspaikkojen vapautumista kannattaa seurata Tapiolan keskuksen Facebook-sivuilta.

    Yhteinen Illallinen Tapiolassa järjestetään Makujen Tapiola -tapahtuman yhteydessä yhdessä Tapiola Toimii ry:n sekä Espoon tapahtuma- ja kulttuuripalveluiden kanssa osana vuoden 2016 Espoo-päivää.

     

    Illallisen etiketti

    Saapuminen illalliselle
    Illallisaika: la 27.8.2016 klo 18-21.  
    Osoite: Tapiontori 1, 02100 Espoo           

    Saavuttehan paikalle seuralaisten kanssa klo 18.30 mennessä. Tämän jälkeen lunastamattomat pöytäpaikat luovutetaan muille. Saapuminen tapahtuu Tapionaukion puolelta. Ilmoitattehan varauksen tehneen henkilön nimen saapuessanne illalliselle.

    Ethän jätä varaamiasi paikkoja käyttämättä. Tarvittaessa varauksen voi perua lähettämällä viestin osoitteeseen info@tapiolankeskus.fi. Mahdollisia peruutus- tai lisäpaikkojen vapautumista kannattaa seurata Tapiolan keskuksen Facebook-sivuilta.    

    Liikennöinti
    Tapiolaan saavut helposti niin omalla autolla kuin julkisilla liikennevälineilläkin, unohtamatta jalankulkua ja pyöräilyä. Tarkemmat saapumisohjeet löydät kätevästi osoitteesta www.tapiolankeskus.fi/fi/Saapuminen.   

    Uudessa Tapiola Parkissa lauantaina ilmainen pysäköinti illallistajille (sisäänajo Tapiolantien liikenneympyrä sekä Etelätuulentie 1). Ilmaisen ulosajolipun saat pyytämällä tarjoilijoilta.    

    Istumajärjestys
    Pöydät täytetään ilman rakoja saapumisjärjestyksessä. Mikäli seurueestanne joku saapuu myöhässä, varaattehan hänelle tilaa muun seurueenne vierestä. Paikan päällä on henkilökuntaa opastamassa pöytiin, jotta jokainen illallistaja mahtuu seurueineen istumaan.          

    Pukeutuminen   
    Pukukoodia ei ole, mutta siisti pukeutuminen on aina iloksi silmälle. Ulkoilmatilaisuuksiin on hyvä varata myös jotain lämmintä.

    Ruoka ja juoma
    Pakatkaa mukaan ruuat, juomat ja astiat. Voitte valmistaa omat herkkunne tai hankkia ruoat ja juomat ennen illallista Street Food Carnivalin ruokarekoista AINOAn ja Stockmannin edustalta. Ruokarekat ovat avoinna klo 18 saakka (tai niin kauan kuin ruokaa ja syöjiä riittää).            

    Siisteys ja puuterointi
    Illallistajien oletetaan vastaavan siisteydestä Illallisen hengen mukaisesti ja vievän roskat kotiin tai roska-astioihin. Roska-astioita on varattu illallistajien käyttöön.     

    Nenänne voitte tarvittaessa puuteroida Espoon kulttuurikeskuksen WC-tiloissa.  

    Yllätysvieraat ja turvallisuus
    Yllätysvieraat ovat tervetulleita illalliselle, mikäli toimitte heidän isäntinään ja teette heille tilaa omalla varausalueellanne.  

    Odottamattomat ja häiritsevät vieraat voitte ohjata kohteliaasti matkoihinsa.  

    Pöytien ollessa täynnä, voi ilman varausta nauttia tunnelmasta piknik-vilteillä. Lainavilttejä löytyy illalliselta.       

    Illallisen jälkeen 
    Lauantaina Espoo Ciné -elokuvafestivaali järjestää ilmaisen ulkoilmanäytöksen klo 22 Tapiolan aurinkoterassilla. Illan elokuvana nähdään Aki Kaurismäen ”Kauas pilvet karkaavat”.      

    Illallisen päätyttyä on mahdollista myös siirtyä Grill it! Tapiola Gardeniin nauttimaan jälkitunnelmista.      

    Espoo-päivä on Espoon suurin vuosittainen kaupunkijuhla ja kaikkien espoolaisten yhteinen tapahtumapäivä. Kaupungin nimikkopäivää vietetään lauantaina 27.8.2016.

    Tarjolla on paljon ohjelmaa aamusta iltaan ympäri kaupunkia. Mukana on reippaasti yli sata pientä ja isoa tapahtumaa. Kaikkiin on vapaa pääsy.


    Lue lisää
  • 26.8.2016-27.8.2016Street Food CarnivalTapiola täyttyy hyvistä mauista ja maukkaasta tunnelmasta! Street Food Carnival -ruokarekat valtaavat keskuksen osana Makujen Tapiolaa 26.-27.8.

    Tervetuloa nauttimaan hyvästä ruuasta elokuussa! Street Food Carnival -ruokarekat valtaavat Tapiolan keskuksen perjantaina ja lauantaina 26.-27.8. Ruokarekat ovat avoinna pe klo 11-20 ja la 11-18.

    Katuruokaherkkuja tarjoavat mm.
    - BBQ On Wheels
    - Street Gastro
    - Thai Papaya
    - The Alexander's
    - Social Food
    - Fisu&Ranet
    - Bel Gaufres
    - Levant
    - Kimchi Wagon
    - Richie's Gourmet Hot Dogs

    Lisäksi Stockmann Herkun paellateltta Stockmannin pääoven edustalla sekä Punnitse & Säästä -jäätelöteltta myymälän edustalla.

    Sampokujan Stockmann Delin Viini&Juustobaari avoinna pe 26.8. klo 14-20

    Lisäksi viikonlopun aikana luvassa paljon ohjelmaa koko perheelle! Katso ohjelma täältä >>

    Lauantaina juhlitaan Espoo-päivää ja koko viikko huipentuu Yhteiseen Illalliseen Tapiolassa.

    Tervetuloa!

    Lue lisää
  • 25.8.2016-27.8.2016MAKUJEN TAPIOLA

    Hyvät maut ja maukas tunnelma valtaavat Tapiolan keskuksen jälleen elokuussa! Tutut tasahintatarjoukset, Street Food Carnivalin ruokarekat, Tapiolan paikalliset ravintolat sekä ohjelmaa koko perheelle Tapiolassa 25.-27.8.2016. Tervetuloa mukaan Makujen Tapiolaan!

     

    5 € ja 10 € tasahintatarjoukset valtaavat Tapiolan keskuksen kahvilat ja ravintolat torstaista lauantaihin 25.-27.8.2016. Lisäksi liikkeissä tarjouksia viikonlopun ajan. Katso kaikki tarjoukset täältä >>

    Street Food Carnival -ruokarekat valtaavat Tapiolan keskuksen jälleen perjantaina ja lauantaina 26.-27.8. Katuruokaa on tarjolla pe klo 11-20 ja la 11-18 tai niin kauan kuin ruokaa ja syöjiä riittää! Tuttuun tapaan ulkoalueelle katetaan myös ruokapöytiä, joihin pääsee istahtamaan ja nauttimaan katuruuasta. Lisäksi lauantaina vietetään ravintolapäivää, jolloin toivotamme kaikki oman elämänsä leipurit ja kondiittorit tervetulleeksi Tapiolaan! Tervetuloa myymään ja nauttimaan jälkiruoka-herkuista Heikintorin edustalle! lue lisää >>

    Katuruokaherkkuja tarjoavat mm.
    - BBQ On Wheels
    - Street Gastro
    - Thai Papaya
    - The Alexander's
    - Social Food
    - Fisu&Ranet
    - Bel Gaufres
    - Levant
    - Kimchi Wagon
    - Richie's Gourmet Hot Dogs
    - Stockmann Deli Street Food

    Espoo-päivä ja Yhteinen Illallinen Tapiolassa huipentavat koko Makujen Tapiolan lauantaina 27.8. Salonkiorkesterin sävelet soivat ja puutarhavalot syttyvät. On aika illastaa ystävien kanssa! Pakkaa koriin ruuat, juomat ja astiat, pöydät ovat jo liinoitettu. Varaa paikat netistä tai tule nauttimaan eväistä ja tunnelmasta omalle viltille ilman ennakkovarausta. lue lisää >>

    Ohjelma:

    Perjantai 26.7.

    10-16           
    Nooa Säästöpankissa jaossa herkullisia suukkoja!
    11-20 Street Food Carnivalin ruokarekat avoinna
    Omnian ammattiopiston opiskelijat huolehtivat siisteydestä ja tarjoilusta Street Food -alueella.
    11-19
    Stockmann Herkun demokeittiössä Annu Wahlroos maistattaa kalaherkkuja
    12-19
    Pomppulinna miniTapiolan kupeessa perheen pienimmille
    14-20
    Stockmann Delin Juusto&Viinibaari Sampokujalla
    15-18 PokéStopeilla Lure-houkuttimia tarjolla aina 30min. välein. Tule ja etsi oikea PokéStoppi!
    15-18        
    Lasten Karkkibingo puolen tunnin välein Heikintorilla
    15-19
    Fillaritapahtuma Tapiolan Kulttuurikeskuksen edustalla.
    16-18 Ebeliläiset viihdyttävät katumusiikilla (Henrik Noponen: kitara, laulu. Tuukka Mattlar: cojon)
    17-20 Live Jazz-ilta ravintola Fratellossa Heikintorin 1. krs

     

    Lauantai 27.8.

    10 alk.
    Ilmapalloja jaossa AINOAssa, 2. krs
    10-13
    Tapiolan Seurakunnan askartelupiste Heikintorin edustalla.
      Tapiolan kirkolla myös kirkkoseikkailuja koko perheelle.
    10-16
    Pomppulinna miniTapiolan kupeessa perheen pienimmille
    11-18         
    Street Food Carnivalin ruokarekat avoinna
    Omnian ammattiopiston opiskelijat huolehtivat siisteydestä ja tarjoilusta Street Food -alueella.
    11-15 Lasten herkkukierros: kierroksen jokaisella pisteellä puuhaa tai herkkuja tarjolla perheen pienimmille!
    1. Mummon lihapullia, rapsakoita porkkanatikkuja ja miniluumitomaatti -maistatuksia Stockmann Herkussa.
    2. Herkkuaskartelua karkeista Heikintorilla
    3. Luomu-hedelmäkarkki -maistatusta sekä ilmapalloja jaossa Punnitse & Säästä -liikkeessä
    4. Poksahtelevia poppareita AINOAssa, 1.krs
    5. Pantterin ja Haribo-nallen karkkimaistiaisia Stockmann Herkun edustalla
    10-17 Kynsien pikalakkauksia The Body Shop AINOAssa, 2. krs
    10-18 Stockmann Herkun demokeittiössä Rötisseur-kokki Janne Back kokkaa ja maistattaa kanttarellikeittoa sekä karitsan fileetä ja Mojo Rojo -perunoita
    11, 11.30 ja 12 Tapiolan Voimistelijoiden taukojumppa JYSKn edustalla
    11 ja 12 Jokeri Pokeri Box esiintyy AINOAssa, 1. krs
    11-12 Yhteislaulua altaan äärellä Kulttuurikeskuksen amfilla
    11-15 Esirippu auki -tapahtuma Espoon Kaupunginteatterilla
    11-15 BR-hahmo vierailee AINOAssa
    11-15 Puhdistamon Kookosvesi-maistatusta Punnitse & Säästä liikkeessä
    11-15 Tapiolan Keilahallilla Avoimet ovet -tapahtuma: radat maksutta käytössä! Lisäksi klo 11-14 herkullinen Keilabrunssi tarjolla kahdelle yhden hinnalla (norm. 17 €/hlö)
    12-14
    Musiikkia tarjoilee Tapiolan koulun 9B-musiikkiluokka street food -alueella.
    Laulu, kitara ja saksofoni: Kiira Karimaa, Ulrika Repokari, Emma Ahlgren, Sofia Sinishin 
    Cajon: Markus Misukka
    12 ja 13 Tapiolan Sinfoniettan Pop up -konsertti. Kesto n. 15 min.
    12-16 Glitter kampauspiste myymälän edessä, AINOA, 2. krs
    14.00 Katusirkusteatteria miniTapiolan vieressä
    14-15.30 Sing&Shine Singers JYSKn edustalla
    14-18 PokéStopeilla Lure-houkuttimia tarjolla aina 30 min. välein. Tule ja etsi oikea PokéStoppi!
    16-18 Ebeliläiset viihdyttävät katumusiikilla (Ilmari Rönkä: saxofoni, Tuukka Dunkel: rummut)
    18-21 Yhteinen Illallinen Tapiolassa, Keskustornin juurella, torialueella
    Varaa paikat netistä tai tule nauttimaan eväistä ja tunnelmasta piknik-vilteille!
    22.00 Espoo Cinén ulkoilmanäytös aurinkoterassilla, Keskusaltaan äärellä. Illan elokuvana nähdään Aki Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat

     

    Tapahtuman ajan maksuton pysäköinti uudessa Tapiola Parkissa, sisäänajo-ohje: länsipuolelta Etelätuulentie 1 ja itäpuolelta Tapiolantien liikenneympyrä. Hae JohtoCafeesta arvolippu sen aukioloaikoina: pe 10-20, la 10-17. Ohje: mene maksuautomaatille. Syötä pysäköintilippusi ennen ajoa maksuautomaattiin ja kuittaa maksu arvolipulla. Tämän jälkeen voit ajaa autosi ulos hallista.

    Tervetuloa mukaan Makujen Tapiolaan!

    #makujentapiola #tapiola
    Lue lisää
  • 19.8.2016-28.8.2016Espoo CinéSeuraava, järjestyksessään 27. Espoo Ciné -festivaali pidetään 19.–28. elokuuta 2016.Seuraava, järjestyksessään 27. Espoo Ciné -festivaali pidetään 19.–28. elokuuta 2016. Vuosien mittaan Espoo Cinéstä on muodostunut keskeinen uuden eurooppalaisen elokuvan esittäjä Suomessa. Festivaalilla nähdään mm. HLBT -teemasarja, laaja valikoima Pohjoismaisia uutuuksia, dokumentteja sekä lapsille ja nuorille suunnattuja päivänäytöksiä. Espoo Cinén tapahtumapaikkoina ovat festivaalin oma elokuvateatteri Kino Tapiola ja Espoon Kulttuurikeskus Tapiolassa, Finnkino Sello Leppävaarassa sekä Kannusali Espoon keskuksessa.

    Espoo Ciné on yksi Suomen suurimmista elokuvafestivaaleista. Kymmenpäiväisen festivaalin aikana esitetään yhteensä noin sata pitkää elokuvaa. Runsasta elokuvatarjontaa täydentää myös yhtä rikas tapahtumatarjonta. Kävijämäärät ovat kasvaneet tasaisesti; festivaalilla vierailee vuosittain noin 25 000 katsojaa.

     

    Lue lisää
  • 8.7.2016Espoo Block Party vol. 3Espoo Block Party vol 3 perjantaina 8.7.2016 klo 15-22 Bada Bingin piha-alueella, ulkoilmatapahtuma on ikärajaton ja maksuton.Espoo Block Party on kolmatta kertaa järjestettävä katutapahtuma Tapiolan keskuksessa.
    Tapahtuma pyörii graffitikisan ympärillä, jossa Suomen parhaat maalaajat kilpailevat hyvässä hengessä ja ennen kaikkea rennolla meiningillä. 20 malaajaa/joukkuetta pääsee tänä vuonna toteuttamaan omaa taiteellista näkemystään suureen työmaa-aitaan. Päivätapahtumassa on mm. katuruokaa, Dj sekä muuta kivaa.

    Tänä vuonna tapahtuman jatkoilla esiintyy vuoden tulokas artistin ja parhaan levyn Emmat napannut Paperi-T, seuranaan Mäkki sekä mahdollisesti muutama muu!

    Espoo Block Party vol. 3 Bada Bingin piha-alueella perjantaina 8.7. klo 15-22. Tervetuloa mukaan, ulkoilmatapahtuma on ikärajaton ja maksuton!

    Lue lisää
  • 21.6.2016Kaupunkitanssit TapiolassaEdes pikkusade ei haittaa! Tapiolassa tanssitaan myös tänä kesänä! Tiistaina 21.6. luvassa sambaa. Kaupunkitansseihin on vapaa pääsy.

    Kesästä 2015 alkaen Tanssiteatteri Tsuumi on ottanut hoitaakseen kesäisin pääkaupunkiseudulla vuodesta 2000 alkaen toteutetut maksuttomat paritanssituokiot, jotka kantavat nimeä Kaupunkitanssit. Mukaan tanssimaan voi tulla ilman ennakkotaitoja, ennakkoilmoittautumista tai paria.

    Opetuksesta vastaavat koulutetut tanssinopettajat. Kesällä 2016 opettajina toimivat muun muassa tanssinopettajat Hilppa Herd, Anna-Kristiina Oja, Riina Hosio, Reetta-Kaisa Iles, Timo Saari ja Salla Korja-Paloniemi.

    Opetusohjelma Espoon kulttuurikeskuksen ulkoilmanäyttämö Amfilla, Tapiolan Keskusaltaan äärellä:

    ti 21.6. klo 19.00-19.45 samba

    ti 9.8. klo 19.00-19.45 humppa
    ti 16.8. klo 19.00-19.45 jenkka
    ti 23.8. klo 19.00-19.45 foksi
    ti 30.8. klo 19.00-19.45 cha-cha

    Mahdollisen kaatosateen sattuessa opetustuokio saattaa peruuntua. Pikkusateessa tanssitaan kyllä.

    Kaupunkitansseihin on vapaa pääsy. Tervetuloa!
    Lue lisää
  • 15.6.2016Rokotebussi HeikintorillaYksi punkinpurema voi riittää. Suojaa itsesi puutiaisaivotulehdukselta - ota rokote! Rokotebussi Heikintorilla keskiviikkona 15.6. klo 12-19.

    Yksi punkinpurema voi riittää. Suojaa itsesi puutiaisaivotulehdukselta - ota rokote! Rokotebussi Heikintorilla keskiviikkona 15.6 klo 12-19.

    Lue lisää
  • 11.6.2016UNICEF-kirpputoriUNICEF-kirpputoreja järjestetään taas kesälauantaisin 11.6., 13.8., ja 10.9. klo 10-15. Tervetuloa myymään ja ostamaan! Espoon UNICEF-ryhmä järjestää kirpputorin Tapiolan keskuksessa kesälauantaisin 11.6., 13.8., ja 10.9. klo 10-15.

    Tuotto paikkamaksuista UNICEFin hätäapuun!

    Paikkamaksu 15 € (sis. päivän paikoituksen Kaupinkallion parkkihallissa, Kaupinkalliontie 7).
    Paikat jaetaan Stockmannin edessä klo 9 lähtien, ei varauksia etukäteen. Oma paikka on siivottava pois lähtiessä. Parkkilipuke vaihdetaan maksuttomaan paikkamaksun yhteydessä. Jos tarvitset pöydän, ota oma mukaan.

    Tervetuloa myymään ja ostamaan!

    Lisätietoja:
    unicef.fi

    Espoon UNICEF-ryhmä: Elisabet.Likki@gmail.com, p. 040 763 4546

    Lue lisää
  • 5.6.2016-11.6.2016VocalEspooInternational Vocal Festival 5-11.6.2015 Tapiolassa.VocalEspoo-festivaali kutsuu kaikki vokaalimusiikin ystävät, harrastajat ja ammattilaiset mukaan viikon mittaiseen festivaalikaruselliin. Luvassa on monipuolisia kursseja, kilpailuja ja konsertteja laajalti vokaalimusiikin eri alueilta. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii kuoronjohtaja Pasi Hyökki. Tervetuloa nauttimaan alkukesän ainutlaatuisesta festivaalitunnelmasta Espoon Tapiolaan 5.-11.kesäkuuta 2016.Lue lisää
  • 22.5.2016Ebeli@Amfi22.5. kokoontuu Ebelin oppilaat ulkoilmakonserttiin Kulttuurikeskuksen Amfi-teatterille klo 13-15. Vapaa pääsy!Espoon musiikkiopiston pop/jazzlinja Ebelin oppilaat esiintyvät keväisessä ulkoilmakonsertissa Espoon kulttuurikeskuksen Amfi-teatterilla 22.5. klo 13-15.

    Kesto 2 h

    Huom. Sateen sattuessa konsertti pidetään kulttuurikeskuksen flyygeliaulassa.
    Lue lisää
  • 21.5.2016Ravintolapäivä TapiolassaKansainvälistä Ravintolapäivää vietetään jälleen lauantaina 21.5. ja haluamme toivottaa kaikki oman elämänsä ravintoloitsijat tervetulleeksi Tapiolaan! Varaa oma myyntipisteesi osoitteesta eveliina@tapiolatoimii.fi.

    Ravintolapäivänä kuka tahansa voi perustaa oman ravintolansa päiväksi. Ensimmäistä Ravintolapäivää vietettiin Suomessa toukokuussa 2011. Nykyisin tapahtuma on maailman suurin ruokafestivaali, jota vietetään sadoissa kaupungeissa ympäri maailmaa.

    Me haluamme kutsua kaikki oman elämänsä ravintoloitsijat tervetulleeksi Tapiolaan! Perusta oma ravintolasi Tapiolan keskukseen yhdessä muiden ruuan ystävien kanssa. Olemme varanneet tietyt paikat alueelta Ravintolapäivään osallistuville, jolloin on mahdollista saada pöytä lainaksi sekä sähköä ennakkoon varatuille paikoille. Näitä paikkoja on rajoitetusti, jotka jaetaan ennakkoon ilmoittautuneille: varaa oma myyntipisteesi Ravintolapäivään la 21.5. Tapiolan keskuksen alueelle osoitteesta eveliina@tapiolatoimii.fi.

    Perjantaina ja lauantaina vietetään myös Tapiolan kesänavausta, jolloin muun muassa Street Food Carnival ruokarekat saapuvat Tapiolaan!

    Lue lisää Ravintolapäivästä >>

    Tervetuloa herkuttelemaan Tapiolaan!
    Lue lisää
  • 20.5.2016-21.5.2016Tapiolan kesänavaus: Food & FlowerTapiolan kesänavausta juhlitaan tänä vuonna teemalla Food & Flower! Viime kesänä ensimmäistä kertaa Espoossa vierailleet Street Food Carnival ruokarekat, paikalliset ravintolat sekä valtakunnallinen ravintolapäivä valtavat keskuksen 20.-21.5. Lisäksi paljon muuta ohjelmaa kaikenikäisille!

     

    Tapiolan keskus täyttyy kesäisestä tunnelmasta sekä hyvästä ruuasta toukokuussa!

    Keskus on myös täynnä toinen toistaan parempia tarjouksia! Kurkkaa liikkeiden tarjoukset täältä >>
    (tarjoukset voimassa kesänavauksen ajan 20.-21.5. ellei toisin mainita.)

    Street Food Carnival

    Viime kesänä ensimmäistä kertaa Espoossa vierailleet Street Food Carnivalin ruokarekat sekä Tapiolan omien ravintoloiden ruokakojut avoinna Stockmannin ja AINOAn välisellä ulkoalueella perjantaina klo 12-19 ja lauantaina klo 11-18. Voit nauttia Street Food –herkut ulkoalueelle katettujen ruokapöytien äärellä.

    Tapiolassa nähdään mm. BBQ on Wheels, Bel Gaufres, Fisu & Ranet, Sandro’s, Käpylän majakan Sushimobiili, Kimchi Wagon, Street Gastro, Thai Papaya, Fat Tomato - Nordic Twist ja The Alexander’s.

    Paikallisista ravintoloista kadulla nähdään Stockmann Meals Street Food, Ravintola Grill it!, Funky Burger ja Sumo Sushi!

    Lue menu täältä >>

    Ravintolapäivä

    Kansallista Ravintolapäivää vietetään lauantaina 21.5. ja kutsumme kaikki oman elämänsä ravintoloitsijat tervetulleeksi Tapiolaan! Ravintolapäivän myyjille on varattu oma alueensa Heikintorin edustalla, jossa pääsee maistelemaan mahtavien kotikokkien herkkuja.

    Ohjelma

    Heikintori kukittaa asiakkaitaan perjantaina ja lauantaina! Asioi kampanjassa mukana olevissa liikkeissä ja saat kukkayllätyksen kesänavauksen kunniaksi. Tarkemmat tiedot Heikintorin liikkeissä, tunnistat mukana olevat liikkeet keltaisista kukista!

    Perjantai 20.5.

    10-13.30 Espoon liikuntatoimen Kiipeilyseinä Heikintorin edustalla
    12-19 Street Food Carnival ja paikallisten ravintoloiden ruokakojut auki
    12-18 Kukita katu! Lasten katuliitupiste miniTapiolan vieressä.
    12-19 Pomppulinna miniTapiolan vieressä
    12-16 Nooa Säästöpankissa suukkoja jaossa sekä ravintola-lahjakortin arvonta
    13 Pohjois-Tapiolan päiväkodin lapset pääsevät istuttamaan kukkia miniTapiolan vierellä
    14-17 Nuorisotilan Vohvelinpaistopisteellä voit tuunata omat herkkusi Heikintorin edustalla
    14-19 Testaa kesän hauskin menopeli – tasapainoskootteri Huuv – ja hanki samalla omaksi! Heikintorin 1. krs
    16-19 Kasvomaalausta Heikintorilla
    Ebelin oppilaat luovat tunnelmaa streetmusiikilla.

    Lauantaina 21.5.

    10-18 Pomppulinna miniTapiolan vierustalla
    10-18 Kukita katu! Lasten katuliitupiste miniTapiolan vieressä
    10, 11 ja 12 Muumihahmot esiintyvät, menossa mukana Muumipeikko ja Pikku Myy! AINOAn 3. krs
    11-18 Street Food Carnival ja paikallisten ravintoloiden ruokakojut auki
    11-18 Ravintolapäivän myyjät Heikintorin edustalla: tarjolla kuppikakkuja, hodareita, kakkubaari sekä muita kotikokkien herkkuja!
    11-13 Tapiolan Voimistelijoiden Pupujumppaa miniTapiolan kupeessa
    11-15 Musti ja Mirri jakaa ilmaisia kissanruokanäytteitä AINOAssa
    11-15 Ilmapallotaikuri Taija Sirkus Selkosta tekee ilmapallohahmoja lapsille, AINOA 1. krs
    11-15 Kesälelujen kokeilua BR-Lelujen puuhapisteellä, AINOA 1. krs
    11-15 Tyynynkeittokisa Hemtexillä, jaossa mahtavia palkintoja! AINOA 1. krs
    11-15 Frisbeegolf-kisa sekä putteritestausta Stadiumilla, voit voittaa lahjakortin! AINOA 1. krs
    11-15 Maksutonta kynsilakkausta The Body Shopissa, AINOA 2. krs
    11-15 Silmänpainemittausta Silmäasemalla, AINOA 1. krs
    11-15 Omnian Puutarhapiste Heikintorilla: Omnian puutarhaneuvontapisteessä ammattilaiset vastaavat sinua askarruttaviin kysymyksiin. Tule myös askartelemaan itsellesi kukkakoru kierrätysmateriaaleista ja kylvämään auringonkukkia sanomalehtipotteihin. Kylvetyt kasvit voit viedä mukanasi ja seurata kasvien kasvua kotonasi.
    11-16 Testaa kesän hauskin menopeli – Tasapainoskootteri Huuv – ja hanki samalla omaksi! Heikintori 1. krs
    13 ja 15 EMMAn Taidesuunnistus Tapiontorilta WeeGeelle. Oppaan johdolla tutustutaan viiteen taideteokseen Tapiolan alueella. Lähtö Tapio Junnon Häikäistynyt-veistoksen luota (kesto 45-60 min.)
    14 EMMAn Taidevartti Häikäistynyt-veistoksen luona, Tapiontorilla. Tutustutaan Tapio Junnon veistokseen, jonka innoittajana on ollut Heikki von Hertzen, Tapiolan puutarhakaupungin isä.
    Ebelin oppilaat luovat tunnelmaa streetmusiikilla.

    MAKSUTON PYSÄKÖINTI uudessa Tapiola Parkissa kesänavauksen ajan! Vaihda parkkilippusi maksuttomaan ulosajolippuun K-Supermarketin Take Away –pisteellä AINOAn M-tasolla pe klo 7-20 ja la 8-18. Tapiola Parkiin pääset ajamaan länsipuolelta osoitteesta Etelätuulentie 1, sekä itäpuolelta Tapiolantien liikenneympyrästä.

    Tervetuloa Tapiolan kesänavaukseen!

    #tapiola #tapiolankesänavaus

     

     

    Lue lisää
  • 14.5.2016UNICEF-kirpputoriUNICEF-kirpputoreja järjestetään taas kesälauantaisin 14.5., 11.6., 13.8., ja 10.9. klo 10-15. Tervetuloa myymään ja ostamaan!

    Espoon UNICEF-ryhmä järjestää kirpputorin Tapiolan keskuksessa kesälauantaisin 14.5., 11.6., 13.8., ja 10.9. klo 10-15.

    Tuotto paikkamaksuista UNICEFin hätäapuun!

    Paikkamaksu 15 € (sis. päivän paikoituksen Kaupinkallion parkkihallissa, Kaupinkalliontie 7).
    Paikat jaetaan Stockmannin edessä klo 9 lähtien, ei varauksia etukäteen. Oma paikka on siivottava pois lähtiessä. Parkkilipuke vaihdetaan maksuttomaan paikkamaksun yhteydessä. Jos tarvitset pöydän, ota oma mukaan.

    Tervetuloa myymään ja ostamaan!

    Lisätietoja:
    unicef.fi

    Espoon UNICEF-ryhmä: Elisabet.Likki@gmail.com, p. 040 763 4546

    Lue lisää
  • 7.5.2016LänsimetropyöräilyHSL ja Helsingin Polkupyöräilijät ry järjestävät länsimetropyöräilyn lauantaina 7.5. klo 10-14. Mukana menossa myös Espoon kaupunki, Lauttasaari-seura ja Ilmasto-info.

    Länsimetropyöräilyssä polkaistaan Matinkylästä Lauttasaareen merkittyä noin 10 km pituista reittiä. Pyöräillä voi klo 10-14, jonka välillä jokainen voi startata oman aikataulunsa mukaisesti yksin tai porukalla.

    Osallistujien kesken arvotaan HSL:n lippupalkintoja. Kaikki etukäteen ilmoittautuneet saavat paikan päällä pyöräilyliivin. Tapahtuma on maksuton.

    Lue lisää ja ilmoittaudu 2.5. mennessä osoitteessa lyyti.in/lansimetropyoraily. Pyöräilyreitti julkaistaan 29.4. tapahtuman Facebook-sivuilla.

    Lue lisää
  • 4.5.2016Espoon Askelmerkit - ympäristötaidenäyttelyn avajaiset

    Espoon Askelmerkit – ympäristötaidenäyttely on Espoon Kuvataiteilijat Ry:n (EKT) järjestämä näyttely Tapiolan keskuksessa. Avajaisia vietetään Heikintorin Galleria AARNIssa keskiviikkona 4.5. klo 18-20.

    Espoon Askelmerkit – ympäristötaidenäyttelyn avajaisia vietetään Heikintorin Galleria AARNIssa keskiviikkona 4.5. klo 18-20. Avajaisiin on vapaa pääsy! Teokset sijaitsevat eri puolilla Tapiolan keskusta ja niitä pääse ihailemaan koko kesän ajan.

    Lue lisää espoonkuvataiteilijat.fi/askelmerkit

    Lue lisää
  • 20.4.2016-26.4.2016April JazzJärjestyksessään 30. April Jazz festivaali järjestetään Espoossa 20.-26.4.2016.

    30. April Jazz –festivaali on julkaissut juhlavuoden ohjelmansa. Tunnetuimpia kansainvälisiä artisteja ovat yhdysvaltalainen lauluyhtye Take 6 sekä R&B:n, neo-soulin, hip-hopin ja jazzin elementtejä sekoittava pianisti Robert Glasper, Hammond-urkuri Joey DeFrancesco, laulaja Jose James sekä saksofonisti Chris Potter.

    Kotimaisten artistien levyjulkaisukeikkoja ohjelmassa on neljä ja ilmaistapahtumissa tarjolla on konsertteja, yleisölle avoimia maailmantähtien pitämiä klinikoita, jamisessioita, lastentapahtuma sekä Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnoista koottu taidenäyttely ja April Jazz 30v –julistenäyttely. Konserttipaikkoina toimivat Espoon kulttuurikeskus Tapiolassa sekä Leppävaaran Sellosali.

    Järjestyksessään 30. April Jazz –festivaali järjestetään Espoossa 20.–26.4.2016.

    Vuodesta 1987 lähtien järjestetty April Jazz on pääkaupunkiseudun suurin kansainvälinen jazzfestivaali, joka esittelee koti- ja ulkomaisten rytmimusiikin huippujen lisäksi nousussa olevia, tuoreita ja kiinnostavia artisteja. Festivaalin järjestää Espoo Big Band ry.

    Lisätietoja: apriljazz.fi
    Liput: lippu.fi/apriljazz

    Lue lisää
  • 9.4.2016JuuriJuhla-RotFest: Lasten pilpatuskonsertti

    Lasten pilpatuskonsertti Espoon kulttuurikeskuksen lämpiössä 9.4.2016 klo 12-14. Vapaa pääsy!

    Koko perheelle suunnatussa Espoon kansanmusiikkikillan järjestämässä tapahtumassa kansantanssiesityksiä, lasten soittoryhmiä ja mukavan mutkatonta menoa. Esiintyjinä nähdään nuorten kansantanssi- ja kansanmusiikkiryhmiä.

    Lasten pilpatuskonsertti Espoon kulttuurikeskuksen lämpiössä 9.4.2016 klo 12-14.

    Vapaa pääsy!

    Lisätiedot: juurijuhla.fi

    Lue lisää
  • 4.4.2016Ebeli Big Band: kevätkonserttiEbelin ja EMOn kevätkonsertti Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa 4.4. klo 19 alkaen.Ebelin ja EMOn yhteisen nuoriso-big bandin jo perinteeksi muodostunut kevätkonsertti tarjoilee piristävän sekoituksen mainstream-jazzia sekä uudempaa suomalaista big band-musiikkia. Mukana myös Ebelin laulusolisteja! Kapellimestarina Rasmus Soini.

    Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa 4.4.2016 klo 19.

    Kesto n. 50 min

    Konserttiin on vapaa pääsy!

    Lisätiedot: emo.fi/ebeli

    Lue lisää
  • 19.3.2016Tapiola Parkin avajaisetUuden pysäköintihallin, Tapiola Parkin, avajaisia juhlitaan lauantaina 19.3. klo 1015 yhdessä mm. Anssi Kelan, Hevisauruksen ja Maltin ja Valtin kanssa. Avajaisiin on vapaa pääsy, tervetuloa!

    Tapiolan keskuksen alle louhitun uuden parkkihallin, Tapiola Parkin, avajaisia juhlitaan lauantaina 19.3. klo 10–15. Luvassa on riemukasta ohjelmaa kaikille Tapiolan asiakkaille ja asukkaille! Esiintymässä mm. Anssi Kela, Lenni-Kalle Taipale Trio, HeviSaurus sekä Maltti ja Valtti!

    Tapahtuma starttaa Pikku Kakkosesta tuttujen leikkiliikennepoliisien Maltin ja Valtin show’lla klo 10.30. Iloisten liikennepoliisien esiintymisen jälkeen klo 11 Espoon Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja LähiTapiolan Sijoitusjohtaja Samu Anttila lausuvat avajaistervehdykset. Klo 11.20 rokataan koko perheen voimin, kun elokuvastakin tuttu HeviSaurus nousee lavalle. Klo 12.30 nautitaan kauniista Tapiolan Voimistelijoiden esityksistä. Anssi Kela bändeineen saapastelee parkkihallin esiintymislavalle klo 13 ja Tapiolan oma poika Lenni-Kalle Taipale jatkaa jammailua trionsa kanssa klo 14 alkaen. Iltapäivällä on tarjolla lohikeittoa ja kakkukahvit. Ohjelman juontaa Lorenz Backman. 

    Lasten miniTapiolaParkissa pääsee harjoittelemaan liikennesääntöjä ja suorittamaan ikioman miniTapiola ajokortin! Maltti ja Valtti opastavat pieniä kuskeja klo 12.30–13.30. Isommille kuskeille vauhdin hurmaa tarjoavat Segway-menopelit ja RC-autot, joilla pääsee itse suhailemaan. Kuperkeikkoja pääsee harjoittelemaan Tapiolan Voimistelijoiden johdolla ja Kino Tapiolan Lasten Kino -katselunurkkauksessa Heikki Prepulan Kössi Kenguru ja muut ystävämme -lastenanimaatioita koko tapahtuman ajan. Lisäksi tapahtumassa on autonäyttely, jossa on esillä Espoon kaupunginmuseon autoja ja modernimpia esittelyautoja. ”Tapiolan historia kohtaa tulevaisuuden” -valokuvanäyttelyssä voi tutustua keskuksen historia- ja havainnekuviin. HSL esittelee Tapiolan tulevia bussilinjoja sekä alkavaa metroliikennettä.  HSL:n pisteellä voi myös osallistua arvontaan, jossa palkintona ennakkovisiitti Tapiolan metroasemalle maaliskuun lopulla.

    Tapahtuman ajan maksuton pysäköinti Tapiola Parkin tasolla P2. Tapiola Parkin autopesu tarjoaa ilmaisen autopesun 50 ensimmäiselle tasolla P2! Tasolla P2 pääsee myös tarkastamaan autonsa renkaiden turvallisuuden Vianorin urasyvyysmittauksessa. 

    Vapaa pääsy, tervetuloa!

    Tapahtuman ohjelma klo 10–15

    Ohjelmalava, tasolla P1
    10.30 Leikkiliikennepoliisit Maltti ja Valtti
    11.00 Avajaispuheet: Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä sekä LähiTapiolan sijoitusjohtaja Samu Anttila
    11.20 Hevisaurus rokkaa
    12.30 Tapiolan voimistelijoiden esitykset
    13.00 Anssi Kela bändeineen esiintyy
    14.00 Lenni-Kalle Taipale -trio ja kakkukahvit

    Tapahtuman juontaa Lorenz Backman.

    Koko tapahtuman ajan parkkihallissa tasolla P1
    9 alkaen Maksuton autopesu 50 ensimmäiselle, tasolla P2. Tasolla P2 pääsee myös tarkastamaan autonsa renkaiden turvallisuuden Vianorin urasyvyysmittauksessa. 
    10-15 miniTapiolaPark pyöräilyparkki avoinna. Perheen pienimmät pääsevät suorittamaan oman miniTapiolaPark ajokortin!
    10-15 Tapiolan Voimistelijoiden kuperkeikkanurkkaus lapsille - tule kokeilemaan kuperkeikkoja ja muita temppuja voimistelijoiden opastuksella.

    10-15 Kino Tapiola tarjoaa Lasten Kino -katselunurkkauksessa Heikki Prepulan Kössi Kenguru ja muut ystävämme -lastenanimaatioita
    10-15 Autonäyttelyssä esillä Espoon automuseon autot
    10-15 Segway -kokeilua
    10-15 Tapiolan historia kohtaa tulevaisuuden -valokuvanäyttelyssä
    10-15 RC -autojen näytösajot tasatunnein. Pääset myös itse testaamaan suhailua radio-ohjattavilla autoilla!
    10-15 HSL infopiste: tutustu Tapiolan tuleviin bussilinjoihin ja osallistu arvontaan, jossa voit voittaa ennakkovisiitin Tapiolan metroasemalle ti 22.3.
    11 alkaen Ilmapalloja jaossa kauppakeskus AINOAssa
    12.30–13.30 Maltti ja Valtti -liikennekoulu miniTapiola Parkissa
    13 alkaen Lohikeittoa 400 ensimmäiselle
    14 alkaen Kakkukahvit 400 ensimmäiselle 

    Tapiolan Stockmannilla pääsee ihastelemaan oikeita tipuja ja hakemaan pääsiäisaiheiset koristeet ja kukat kotiin! Sampokujalla klo 13-16 lapsille kasvomaalausta ja värityskilpailu sekä jaossa lakuja ja karkkeja herkkusuille. Herkussa paistellaan makoisia hampurilaisia, tule siis hakemaan tarvikkeet ja makoisat reseptit viikonlopulle! Stockmannilta myös lauantain ajan kanta-asiakkaille BEL, CUBE ja BOGI merkkien lasten ulkoiluvaatteista -20 % alennusta!  

    Tapahtumaan vapaa pääsy!

    Tapahtumaohjelma tasolla P1. Koko päivän ajan maksuton pysäköinti tasolla P2. Ajoyhteydet parkkiin ovat Tapiolantien suuresta liikenneympyrästä sekä Tennispuiston vierestä Etelätuulentie 1.

    #tapiola #tapiolapark
    Lue lisää
  • 18.3.2016Kahvia ja jazzia: Juhani Aaltonen & Sointi Jazz OrchestraJuhani Aaltonen & Sointi Jazz Orchestra esiintyvät Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa 18.3.2016 klo 14.Konsertissa kantaesitettävä teos Saarnaaja on Rasmus Soinin Juhani Aaltoselle ja Sointi Jazz Orchestralle säveltämä uusi kokonaisuus, joka tekee kunniaa 80-vuotiaalle Aaltoselle ja hänen sielukkaalle soittotyylilleen. Moniosaisen teoksen nimi viitaakin siihen kuinka Aaltosen soittoa on verrattu saarnaajien puheeseen. Saarnaajassa nuoret muusikot kohtaavat kokeneen improvisoijan ja suuren yhtyeen tuottamat äänenvärit väkevän solistisen tulkinnan.

    Väliajan jälkeen Sointi Jazz Orchestra esittää Aaltosen kanssa kantaohjelmistoaan sekä yhteiskonserttia varten sovitettuja sävellyksiä.

    Juhani “Junnu” Aaltonen on yksi suomalaisen jazzmusiikin merkittävimmistä tenorisaksofonisteista ja huilisteista. Monipuolisuus on aina ollut Aaltosen musiikillisen ilmaisun ydin, mikä yhdistyessään voimakkaaseen ja puhuttelevaan lataukseen sekä intensiiviseen soittotyyliin on vanginnut kuulijoita vuodesta toiseen.

    Klassisen musiikin vaikutteita jazziin yhdistävä Sointi Jazz Orchestra on syksyllä 2013 perustettu yhtye, jonka soundi syntyy laajasta soitinten kirjosta. Yhtyeen musiikillisena lähtökohtana on pyrkimys uudistaa, monipuolistaa ja elävöittää big band -kulttuuria akustisista lähtökohdista. Yhtyeen elokuvamaisessa musiikissa yhdistyvät klassisen musiikin ainekset rytmiseen svengiin, jolloin yksiselitteinen tyylilajin tuntu hämärtyy.

    Juhani Aaltonen & Sointi Jazz Orchestra esiintyvät Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa 18.3.2016 klo 14.
    Kesto 1 h 40 min, väliaika

    Tapahtuma kuuluu Kaikukortin piiriin.

    Liput: lippu.fi
    Lue lisää
  • 13.3.2016Kuukauden leffa: Kaiken teoriaEspoon kulttuurikeskuksessa nähdään kuukauden elokuvana Kaiken teoria (The Theory of Everything) 13.3.2016 klo 15.

    Kaiken teoria kertoo maailman kuuluisimpiin tiedemiehiin kuuluvasta astrofyysikko Stephen Hawkingista. Samalla se on tarina kahdesta ihmisestä, joiden rakkaus oli kyllin väkevää uhmaamaan kovintakin kohtaloa. Cambridgen yliopiston lahjakas kosmologian opiskelija Stephen etenee tiedemaailmassa pitkin harppauksin. Hänen maailmansa kuitenkin mullistuu hänen tavatessaan kirjallisuustieteitä opiskelevan Jane Wilden. Pian Stephen saa järkytyksekseen kuulla kärsivänsä harvinaisesta sairaudesta, joka tulee vääjäämättä lamauttamaan hänen raajansa ja viemään puhekyvyn. Elinaikaa nuorelle nerolle annetaan korkeintaan kaksi vuotta. Janen rakkaus ja määrätietoisuus eivät järky, vaan pari menee vihille ja perustaa perheen. Stephen käynnistää kunnianhimoisimman tutkimushankkeensa, jossa keskitytään juuri siihen, mitä hänellä on kovin vähän jäljellä – aikaan.

    Kaiken teoria (The Theory of Everything) nähdään kuukauden elokuvana Espoon kulttuurikeskuksessa 13.3.2016 klo 15.

    Liput: lippu.fi

    Lue lisää
  • 10.3.2016Tapiolan kuoron UNICEF-konserttiTapiolan kuoro esiintyy Tapiolan kirkossa torstaina 10.3. klo 19. Konsertin järjestää Espoon UNICEF-ryhmä yhteistyössä Tapiolan seurakunnan kanssa.

    SIBELIUS TAPIOLAN KUOROSSA

    Pasi Hyökin johtama Tapiolan kuoro esiintyy Tapiolan kirkossa torstaina 10.3. klo 19. Konsertin tuotto lahjoitetaan UNICEFin hätäapuun.

    Liput 20 €, alle 10-vuotiaat ilmaiseksi

    Konsertin järjestää Espoon UNICEF-ryhmä yhteistyössä Tapiolan seurakunnan kanssa.

    Tervetuloa!

    Lue lisää
  • 5.3.2016Jazz for Kids - Koko perheen jazztuokioJazz for kids on tasokkaiden jazzkonserttien sarja, johon kaikki vauvasta vaariin ovat tervetulleita. Tervetuloa jazzailemaan Espoon kulttuurikeskukseen 5.3. klo 11-11.45.Pianisti Henri Mäntylä ja saksofonisti Max Zenger ovat nuoresta iästään huolimatta ehtineet vaikuttaa lukuisissa kotimaisissa jazzkokoonpanoissa. Turkulaislähtöinen kaksikko toimii säveltäjinä Aura Flow -yhtyeessä, joka julkaisee toisen pitkäsoittonsa tänä keväänä. Jazz For Kids-keikalla kuullaan näitä sävellyksiä duo-kokoonpanolle sovitettuna.

    Kesto 45 min

    Jazz for kids on tasokkaiden jazzkonserttien sarja, johon kaikki vauvasta vaariin ovat tervetulleita. Ammattimuusikot tarjoilevat täysipainoisen jazzkonsertin, jonka ohjelmisto koostuu kunkin taiteilijan oman tuotannon parhaista paloista taidokkaina ja volyymiltaan lapsiystävällisinä duoversioina.

    Flyygeliaulaan pääsee helposti lasten kanssa ja tarvittaessa vaikka kesken konsertin. 

    Jazz For Kids Espoon kulttuurikeskuksessa 5.3. klo 11-11.45. Vapaa pääsy!

    Lue lisää
  • 5.3.2016Maija Vilkkumaa: Aja! -showMaija Vilkkumaan Aja!-show saapuu viihdyttämään Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasaliin 5.3.2016 klo 19.Maija Vilkkumaa yhtyeineen tuo Aja!-show'n aivan uudenlaisessa muodossa konserttisaleihin. Show on riemukas ja haikeansuloinen rock'n'roll-karnevaali, ja se sisältää biisejä Vilkkumaan uran varrelta vuodesta 1999 tähän päivään. Maija ja kuusihenkinen yhtye luovat konserttisaliin rinnakkaistodellisuuden eli ns. Vilkku-maan, jossa kaikki on mahdollista. Tule mukaan laulamaan ja nauramaan, itkemään ja tanssimaan, muistamaan ja unelmoimaan!

    Maija Vilkkumaa: Aja!-show Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa 5.3.2016 klo 19
    Kesto n. 2 h 15 min (väliaika)

    Liput: tiketti.fi
    Lue lisää
  • 3.3.2016Voi hyvin -yleisöluento: Yksinäisyyden vähentäminenNiina Junttila sekä vapaaehtoistoimijat pitävät Voi hyvin -yleisöluennon Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa. Luennon teemana on yksinäisyyden vähentäminen. Luentoon on vapaa pääsy.Voi hyvin -yleisöluennon teemana on yksinäisyyden vähentäminen. Luennon pitävät kasvatuspsykologian dosentti Niina Junttila ja vapaaehtoistoimijat.

    Yksinäisyydellä on vakavia ja kalliita seurauksia. Yksinäisyys ei katso ikää: sitä voivat kokea niin lapset, aikuiset kuin vanhuksetkin. Yksinäisyys voi myös periytyä. Onneksi yksinäisyyden vähentämiseen on keinoja. Tule tutustumaan!

    Ei ikärajaa, vapaa pääsy.

    Voi hyvin -yleisöluento Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa 3.3.2016 klo 17.
    Kesto 2 h, ei väliaikaa.

    Lisätietoja: espoo.fi/hyvinvointi

    Lue lisää
  • 20.2.2016Anna Puu: Rakkaudella, Anna PuuAnna Puu esiintyy Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa 20.2.2016 klo 19, keikka on ikärajaton!Anna Puun pitkään odotettu neljäs albumi Rakkaudella, Anna Puu, julkaistiin 9.10.2015. Tämän albumin tekoa varten Anna, tuottaja Jukka Immonen sekä bändin neljä jäsentä pakkasivat soittokamppeensa ja matkasivat Muscle Shoalsiin, Pohjois-Alabamaan nauhoittaakseen albumin legendaarisessa FAME-studiossa. Samaisessa studiossa ikivihreitään on äänittänyt muun muassa Aretha Franklin.

    Anna Puu esiintyy Espoon kulttuurikeskun Tapiolasalissa 20.2.2016 klo 19.
    Kesto n. 2h (väliaika)

    Ei ikärajaa!

    Lisätietoja: warnermusiclive.fi
    Liput: lippu.fi
    Lue lisää
  • 18.2.2016Jukka Puotila & 60 kutsumatonta vierastaJukka Puotilan 60-vuotisjuhlakiertue ”Jukka Puotila & 60 kutsumatonta vierasta” Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa 18.2.2016 klo 19.

    Jukka Puotilan 60-vuotisjuhlakiertue ”Jukka Puotila & 60 kutsumatonta vierasta” käynnistyy Tapiolasalista helmikuussa 2016. Esityksen 60 kutsumatonta vierasta koostuvat kaikille suomalaisille tutuiksi tulleista julkisuuden henkilöistä, joita Puotila imitoi ilmiömäisellä tavallaan ketään säästelemättä ja säälimättä. Esityksen aikana pohditaan ikääntymisen merkitystä ja sen syvintä olemusta oivaltavan huumorin keinoin. Arkea piristävä esitys muistuttaakin katsojia siitä, että ikä on vain numeroita ja elämän ei aina tulisi olla niin haudanvakavaa!

    Jukka Puotila & 60 kutsumatonta vierasta Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa 18.2. klo 19. Kesto 2 h, väliaika.

    Lisätietoja: jukkapuotila.fi
    Liput: lippupalvelu.fi

    Lue lisää
  • 13.2.2016Jääpuutarhan ystäväluistelu

    Liikunta ja kulttuuri kohtaavat lauantaina 13.2.2016 klo 18 Jääpuutarhassa, kun Tapiola Sinfoniettan konsertti lähetetään suorana Tapiolasalista Jääpuutarhaan.

    Lauantaina 13.2.2016 Tapiolan Talviriehan jälkeen alkaa Jääpuutarhan ystäväluistelu, jossa kohtaavat sekä liikunta että kulttuuri. Tapiolasalin ilmaiskonsertissa esiintyy Tapiola Sinfonietta yhdessä muiden artistien kanssa ja koko konsertti lähetetään suorana Jääpuutarhaan, jossa voi luistella salimusiikin tahdissa ja seurata konserttia suorana led-valoseinältä. Tapahtuman juontajana jäällä toimii Anni Hautala.

    Jääpuutarhassa esiintyvät Espoon Jäätaiturit, Espoon Taitoluisteluklubi ja Olarin Voimistelijat.

    Konserttiliput Tapiolasaliin tulevat jakoon Espoon yhteispalvelupisteisiin maanantaina 18.1.

    Tapiolasalin ilmaiskonsertissa esiintyvät:
    Tapiola Sinfonietta
    Janne Nisonen
    , viulisti-johtaja
    Kreeta-Maria Kentala
    , viulisti-johtaja
    Tomi Metsäketo
    , tenori

     Ohjelma Jääpuutarhassa:

    - Juonto
    - Händel: Vesimusiikkia, sarja nro 2 (kesto n. 10 min)
    - Lyhyt juonto

    - Potpuri, sov. Jarkko Kiiski (kesto 15 min):
    Waldteufel: Luistelijat-valssi

    Musiikkia elokuvasta Mulan
    Laaksonen: Täällä pohjantähden alla, laulusolisti Tomi Metsäketo

    Newley/Bricusse: Feeling Good, laulusolisti Tomi Metsäketo
    - Lyhyt juonto

    - Vivaldi: Neljä vuodenaikaa

    - Taustamusiikkia levyltä

    Jääpuutarhan Ystäväluistelun tuottavat yhteistyössä Espoon kulttuurikeskus, Espoon liikuntapalvelut, KulttuuriEspoo ja Tapiola Sinfonietta.

     

    Lue lisää
  • 13.2.2016Talvirieha 2016Tapiolan Tarvirieha järjestetään lauantaina 13.2.2016 Tapiolan keskuksen alueella yhdessä Lions-klubien kanssa.

    Tule viettämään talvipäivää Tapiolaan! Talviriehassa tarjolla paljon erilaista ohjelmaa lapsille sekä aikuisille, tule mukaan viihtymään ja pitämään hauskaa!

    Poimi mukaasi vielä parhaimmat Ystävänpäivä-tarjoukset sivun lopusta! Tarjoukset ovat voimassa 13.-14.2.

    Ohjelma la 13.2.

    Keskustornin juurella:
    10-15 Espoon Ringeten laukaisupiste
    10-18 Lumiliukumäki (sään salliessa) Ota oma liukuri tai pulkka mukaan!
    alk. 11 Herkkupisteestä grillimakkaraa ja kuumaa mehua
    11-15 Malamutti-koiravaljakkoajelua (HUOM. siirretty Tapiontorilta Keskustornin juurelle)
    11-14 Lumileikkejä tasatunnein Tapiolan voimistelijoiden opastuksella (sään salliessa)
    11-15 Otavaeltajien lettupiste
    11-15 Tapiolan SPR ja Espoon pelastuskoirat esittäytyvät. Lisäksi Kauniaisten VPK paloautoineen ja poliisipartio paikalla (hälytysvarauksella)
    n. 14-16 Poniajelua ja -ratsastusta (Ponit siirtyvät Keskustornin juurelle Nooa Säästöpankin edustalta noin kello 14)

    Heikintorilla:
    10-13 Ajosimulaattori Tapiolan autokoululla, 2. krs
    10-14 Kasvomaalausta ja ongintaa, 1.krs

    10-18 Suomen suurin Pienoisrautatie, 2. krs
    Suomen suurimman pienoisrautatien löydät myös su 14.2. klo 11-16, la-su 20-21 ja 27.-28.2. klo 11-16
    10-18 Karjalan Apu –vaatekeräyspiste Heikintorin edustalla


    AINOAssa:
    alk. 9 Peuran uuden liikkeen avajaiset, Fazer Leipomomyymälän vieressä
    alk. 10 Ilmapallojen jakoa, 3. krs
    10-14 BR-hahmo paikalla, 1. krs
    10-15 Ystävänpäiväkorttipaja, 1. krs.
    10-16 Tutustu sirkuslajeihin ohjaajien opastuksella: 10.30 Taikashow, 12.30 Jongleeraus, 13.30 Sirkusesitys, 14.30 Tasapainoilu, 3. krs
    11-16 Kaakaotarjoilua K-Supermarketissa, M-tasolla
    13 ja 14 EMO:n Kamut esiintyy, 3.krs
    13-16 Espoon Voimistelu- ja liikuntayhdistyksen (Esvoli) ja Suomalainen Voimisteluseura Espoon (SVSE) voimistelunäytöksiä sekä mahdollisuus voittaa liput 26.-28.2. järjestettävään World Cupiin, M-tasolla

    Muualla tapahtuma-alueella:
    10-14 Nooa Säästöpankin avoimet ovet -tapahtuma & Osmo-hahmo paikalla: tarjolla mehua ja pullaa
    10-14 Onni Orava vierailee alueella
    10-14 Intian niemimaan hopearahoja (v. 499-1947) -näyttely Nooa Säästöpankissa
    11-14 Hodaripiste, Nooa Säästöpankin edustalla
    11-15 Malamutti- koiravaljakkoajelua Tapiontorilla
    11-15 Ginger Peoplen inkivääriherkku-maistiaisia, Punnitse & Säästä- myymälässä
    12-14 Poniajelua ja -ratsastusta Nooa Säästöpankin edustalla
    (Ponit siirtyvät klo 14 Keskustornin juurelle)

    Jääpuutarha/Tapiolasali:
    18–20 JÄÄPUUTARHAN YSTÄVÄLUISTELU
    Liikunta ja kulttuuri kohtaavat, kun Tapiola Sinfoniettan konsertti streamataan suorana Tapiolan Jääpuutarhaan, jossa voi luistella salimusiikin tahdissa ja seurata konserttia suorana led-valoseinältä.

    Tapiolasalin ilmaiskonsertissa esiintyvät:
    Tapiola Sinfonietta
    Janne Nisonen, viulisti-johtaja
    Kreeta-Maria Kentala, viulisti-johtaja
    Tomi Metsäketo, tenori

    Potpurin aikana jäällä esiintyvät: Espoon Jäätaiturit, Espoon Taitoluisteluklubi ja Olarin Voimistelijat.

    Tapahtuman ajan MAKSUTON PYSÄKÖINTI klo 10–21 ajan Tapiola Parkin hallissa. Vaihda pysäköintilippusi Original Sokos Hotel Gardenin vastaanotossa maksuttomaan ulosajolipukkeeseen.

    Lämpimästi tervetuloa mukaan koko perheen voimin!

     

    Lue lisää
  • 7.2.2016Nukketeatteri Sampo: Kolme pientä porsastaNukketeatteri Sampo Espoon kulttuurikeskuksessa tiistaina 7.2.2017 klo 10.Kolme pientä porsasta on pohjimmiltaan tuttu satu, jossa on uusia yllätyksellisiä juonen käänteitä. Sadun kantavana teemana on erilaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen sekä yhdessä toimimisen merkitys ja ilo. Esityksessä on elävä musiikki ja lauluissa saa yleisö laulaa mukana.

    Esiintyjät: Antero Reinistö ja Paula Kannisto
    Ohjaus, nuket, lavastus: Maija Barić
    Käsikirjoitus trad. / Maija Barić

    Esitys sopii kaikenikäisille, kesto 30 min
    Ennakkoliput: nukketeatterisampo.fi,
    lippuvaraukset ja tiedustelut p. 020 735 2235, toimisto@nukketeatterisampo.fi 

    Lue lisää
  • 4.2.2016Tapiola Sinfonietta: Marzin parhaatTapiola Sinfonietta: Marzin parhaat Espoon kulttuurikeskuksessa 4.2.2016 klo 19.Marzi Nymanin biittiboxi on ehtymätön. Kolmen viiden vuoden Marzi-musaa -konserttien keitoksessa on ollut pelimusiikkia, animaatioita, populaarimusiikin artisteja ja Nymanin omaa tuotantoa. Nyt kuullaan näiden konserttien parhaita paloja Espoon kulttuurikeskuksessa 4.2.2016 klo 19.

    Marzi Nyman, kitara
    Felix Zenger, beatboxaus
    Mariska, laulu

    Kesto n. 2 h (väliaika)

    Lisätietoja: tapiolasinfonietta.fi
    Liput: lippu.fi

    Lue lisää
  • 28.1.2016Eva & Manu: Acoustic Tour 2016Suomais-ranskalais duo Eva & Manu Espoon kulttuurikeskuksessa 28.1.2016 klo 19.uomalais-ranskalainen duo Eva & Manu siirtyi viimeisimmällä levyllään (Cinnamon Hearts) ilmaisussaan alkuaikojen folk-henkisestä maailmasta lähemmäs poppia ja levyn kappaleissa on paikoitellen kuultavissa myös elektro-vaikutteita. Cinnamon Hearts -levyn tiimoilta tehdyissä konserteissa ja viime kesän festivaaleilla Eva & Manun mukana kiersivät kosketinsoittaja ja rumpali.

    Eva & Manu tekee alkuvuodesta 2016 akustisen kiertueen, jonka konserteissa yhtye palaa hetkeksi uransa alkuaikojen herkempään ja akustisempaan tulkintaan. Kiertue alkaa konsertilla Espoon kulttuurikeskuksen Café Louhessa 28.1.2018 klo 19. Tässä konsertissa kuullaan ensimmäisen levyn kappaleita pitkästä aikaa lähes alkuperäisessä muodossaan sekä uusia, riisutumpia versioita toisen levyn kappaleista. Luvassa on intiimi ja mielenkiintoinen ilta upeiden laulujen parissa!

    Kesto n. 1 h 15 min (ei väliaikaa)

    Lisätietoja: evamanu.com
    Liput: lippu.fi

    Lue lisää
  • 17.1.2016Ti-Ti Nalle & Merenalainen maailmaSukella mukaan Riitan ja koko nalleperheen kanssa korallin väriseen, merenalaiseen musiikkimaailmaan sunnuntaina 17.1.2016 klo 15 ja klo 18!”Sataa, sataa ihanaa…” lauleskelee pikku Ti-Ti Nalle hyppiessään iloisena syvälle kuralätäkköön! Sateenkaaren värinen kala hyppii myös innoissaan isommassa lätäkössä; mitä ihmettä? Ti-Ti Nalle polvistuu lätäkön reunalle laittaen kuononsa ihan kiinni kuraveden pintaa ja ihmettelee, mihin kala hävisi… Pikkunalle jähmettyy ja tuijottaa lätäkön pohjalle! Siellä kuraisen lätäkön pohjalla aukeaa huiman hieno merenalainen maailma, joka voi olla olemassa vain saduissa.

    Sukella mukaan Riitan ja koko nalleperheen kanssa korallin väriseen, merenalaiseen musiikkimaailmaan sunnuntaina 17.1.2016. Esityksiä on kaksi, klo 15 sekä klo 18.

    Paikka: Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali.

    Esitys kestää 1 h 10 min.

    Liput: lippupalvelu.fi
    Lisätietoja: titinalle.fi

    Lue lisää
  • 21.12.2015Club For Five - Jouluna 2015Club Fro Five saapuu Espoon kulttuurikeskukseen 21.12.2015 joulukiertueensa merkeissä.Ilmiömäisen Club For Fiven joulukiertue on taas täällä!

    Kultaa myyneen Jouluna-albumin laulujen lisäksi konsertissa kuullaan maistiaisia syksyllä 2015 ilmestyvältä yhtyeen uudelta albumilta. Lauluyhtyeen omaa luokkaansa oleva vauhdikas ääni-iloittelu kohtaa perinteisen rauhallisen suomalaisen joulun.

    Club For Five Espoon kulttuurikeskuksessa 21.12.2015 klo 19-21.

    Lisätietoja: clubforfive.fi

    Liput: lippu.fi

    Lue lisää
  • 19.12.2015-20.12.2015Tapiolan Joulu: Hyvänmielen alpakatLauantaina Hyvänmielen alpakat sekä minilampaat vierailevat Tapiolan keskuksessa! Viikonloppuna mukana joulutunnelmassa myös joulupukki sekä Tiernapojat ja Ebelin lauluyhtye Queens of Anything!Tule joulun tunnelmaan Tapiolaan!

    La 19.12.
     klo 10 – 14.00  Bonita ja Solena- alpakat sekä minilampaat Otto, Hilda ja Barbie tulevat ihastuttamaan Tapiolan keskukseen, AINOAn ja Stockmannin välisellä ulkoalueella.


    La 19.12.
    klo 11–15 Joulupukki kiertelee ja välittää lasten lahjatoiveita Korvatunturille, Tapiolan keskuksen alueella.

    La 19.12. klo 12-14 Tapiolan koulun 8B – luokan Tiernapojat esiintyvät alueella (Heikintorilla, Sampokujalla ja AINOAssa) ja lisäksi Ebelin Lauluyhtye Queens Of Anything kiertävät keskuksen alueella laulamassa akustisesti. 

    Su 20.12. klo 12–16 Joulupukki kiertelee ja välittää lasten lahjatoiveita Korvatunturille, Tapiolan keskuksen alueella.

    Lue lisää
  • 11.12.2015-20.12.2015Tapiolan Joulu: heppakaruselli Tunnelmallinen heppakaruselli hauskuuttaa perheen pienimpiä 11.-20.12. AINOAn edustalla!

    Maksuton heppakaruselli on tarkoitettu perheen pienimmille, alle 8-vuotiaille. Karusellin löydät AINOAn edustalta 11.-20.12.

    Karusellin aukioloajat:
    pe 11.12. klo 15-19
    la 12.12. klo 11-15
    su 13.12. klo 12-15
    ma 14.12. klo 16-19
    ti 15.12. klo 16-19
    ke 16.12. klo 16-19
    to 17.12. klo 12-19
    pe 18.12. klo 15-19
    la 19.12. klo 11-15
    su 20.12. klo 12-15

    Karuselli vain alle 8-vuotiaille, max 20 asiakasta kerrallaan. Pienimpiä lapsia aikuiset voivat pitää kiinni seisomalla karusellin keskellä (max 4 aikuista kerrallaan).

    Tervetuloa joulun tunnelmaan!

    Lue lisää
  • 11.12.2015Lenni-Kalle Taipale: Louhisalista Louhisaliin 20 vuottaLenni-Kalle Taipaleen virtuoosimainen ura lähti käyntiin Louhisalista 12.12.1995. Nyt hän palaa juurilleen Espoon kulttuurikeskukseen 20 vuotta myöhemmin, 11.12.2015 yhdessä
    viihteellisemmän puolen muusikoiden ja artistien kanssa.
    TV:stäkin tuttu Lenni-Kalle Taipale pitkästä aikaa omassa illassaan Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa, Café Louhessa.

    Lenni-Kalle Taipaleen virtuoosimainen ura lähti käyntiin Louhisalista 12.12.1995. Nyt, tasan 20 vuotta myöhemmin hän palaa lähtöpisteeseen juhlistamaan melkoisen huikeaa uraansa. Tiiviin musiikillisen illan aikana Lenni-Kallen kera nousevat lavalle sekä jazzin että viihteellisemmän puolen muusikoita ja artisteja, joiden kanssa hän on vuosien varrella tehnyt hommia. Vahvoja nimiä, tulkitsijoita ja lisää virtuooseja on siis luvassa tässä pirskahtelevassa ilotulituksessa!

    Lenni-Kalle Taipale: Louhisalista Louhisaliin 20 vuotta Espoon kulttuurikeskuksessa 11.12.2015 klo 18-21.

    Liput: lippupalvelu.fi

    Lue lisää
  • 9.12.2015Sointi Jazz Orchestra esittää: TiernapojatViime jouluna loistavan vastaanoton saanut Tiernapojat saapuu Espoon kulttuurikeskukseen 9.12.2015. Uudelleensovitetussa versiossa neljä laulusolistia saavat taustalleen 17-henkisen yhtyeen, Sointi Jazz Orchestran. Viime jouluna loistavan vastaanoton saanut Tiernapojat saapuu Louhisaliin! Perinteisen, yli 200-vuotiaan kuvaelman uudelleensovitetussa versiossa neljä laulusolistia saavat taustalleen 17-henkisen yhtyeen, Sointi Jazz Orchestran. Kokonaisuus koostuu tutuista tyylitellyistä melodioista, orkestraalisista välisoitoista sekä huumaavista improvisaatioista, jotka kuljettavat tuttua tarinaa. Uusi sovitus kaikkien tuntemasta musiikkitarinasta rauhoittaa koko perheen joulutunnelmaan – kuin 2000-luvun Lumiukko.

    Tiernapojat on koko perheelle sopiva musiikintäyteinen kokonaisuus, joka uudistaa kuvaelman tyylillä antaen sille uutta arvoa ja kiinnostavuutta. Musiikillisesti toimiva ja visuaalisesti näyttävä kokonaisuus nostaa perinteisen kuvaelman profiilia ja on innostava kokemus myös niille, jotka eivät ole kuvaelmaa ennen nähneet. Teos on sovitettu täysin uudestaan, minkä lisäksi siihen on sävelletty uusia välikkeitä ja lisätty improvisointia.

    Sointi Jazz Orchestra on syksyllä 2013 perustettu 17-henkinen big band -pohjainen kokoonpano, jonka vahvuutena ovat monipuolinen instrumenttivalikoima ja taitavat soittajat. Yhtyettä voi kuulla tänä jouluna myös jouluradiossa, missä he vastaavat mm. tämän vuoden Hoosianna sovituksesta Jukka Perkon kanssa.

    Sävellys ja sovitus: Siiri Partanen ja Rasmus Soini
    Musiikin johto: Rasmus Soini

    Laulajat:
    Kalle Ruusukallio (Herodes)
    Lauri Mikkola (Murjaanien kuningas)
    Juuso Waris (Knihti) 

    Minna Tuuliainen (Mänkki)

    Sointi Jazz Orchestra esittää: Tiernapojat Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa 9.12.2015 klo 14-15.

    Liput: lippu.fi

    Lue lisää
  • 7.12.2015Ebelin hulvattomat joulujazzit!Ebelin hulvattomat joulujazzit Espoon kulttuurikeskuksessa 7.12.2015. Vapaa pääsy.

    Monipuolinen kattaus Espoon musiikkiopiston pop/jazzlinja Ebelin bändejä, lauluyhtyeitä ja solisteja, mukana myös Ebelin kuoro.

    Hulvattomat joulujazzit Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa 7.12.2015 klo 19-20.30.

    Jazzeille on vapaa pääsy!

    Lisätietoja: emo.fi

    Lue lisää
  • 28.11.2015Tapiolan Joulunavaus28.11. vietetään Tapiolan Joulunavausta ympäri keskuksen aluetta. Tule mukaan nauttimaan ohjelmasta sekä jouluisesta tunnelmasta!

     

    Joulunavauksen ohjelma 28.11.

    Ohjelmalava (AINOAn edustalla)
    10.30 Mimmien muskari -konsertti
    11.00 TAPIOLAN JOULUNAVAUS, JOULUPUKIN JA TONTTUJEN LASKEUTUMINEN KATOLTA
    11.20  Maltti ja Valtti -liveshow
    12.00 Lauluyhtye St. Notesin esitys
    12.20 Tanssikoulu DCA:n esitys
    12.30 Mimmien Muskari -konsertti
    13.00 Tapiolan Kuoron joulutervehdys

    Puhu pukille
    11-12 Ohjelmalavalla
    12-13 Heikintorilla
    14-15 Sampokujalla
    15-17 AINOAssa

    Muu keskuksen alue
    10.00
    Stockmannin Joulusatuikkunan avaus ja joululauluja
    alk. 10 Kirjoita Joulupukille. AINOA toteuttaa lahjatoiveita joulun alla, BR-Lelut, AINOA 1. krs
    11-14 Kokeile ajosimulaattoria Tapiolan autokoululla. Tarjolla myös herkkuja! Heikintori 2. krs
    11-15 Lämmintä glögiä, Funky Burger, AINOA 3. krs
    11-15 Onni Oravan ja Tonttu Tomeran askartelupaja, Original Sokos Hotel Tapiola Garden
    11-15 Tonttujen piparinkoristelupaja, AINOA 1. krs
    12.00 Maltti ja Valtti tapaavat fanejaan ja antavat liikenneohjeita, AINOA 1. krs
    alk. 12 Puurotarjoilua, Heikintori 2. krs
    12-14 Tapiolan koulun Tiernapojat esiintyvät alueella
    13-17 Poniratsastusta, Fazer Leipomomyymälän edustalla
    15.00 Joulupukki lähettää BR-lahjatoivepallot matkaan ohjelmalavalta
    17.00 Ilotulitus Kulttuuriaukiolla

    Joulunavauksessa mukana myös:

    Omenapihan myyntiteltassa maistellaan jouluisissa tunnelmissa omenatuoremehua sekä omenaglögiä ja pipareita jaossa halukkaille, Heikintorin edusta.
    Ristorante il Fratellossa lohi-medaljonki yrttikastikkeella tai pippuripihvi, jälkiruuaksi Crema Catalana+kahvi yhteishintaan 13,90e (norm. 25.90e).
    Cafe Latte lifestyle -puodilta löytyy nyt joululahjatoivekirja, johon voit käydä kirjoitamassa nimelläsi tai nimimerkillä joululahjatoiveitasi. Vinkatessasi kotiväelle listasta, Cafe Latte lifestyle auttaa kotiväkeä toiveiden toteutumisessa parhaansa mukaan!
    11.30, 12, 12.30 ja 13 Tapiolan Voimistelijoiden Tonttujumppa miniTapiolan kupeessa
    12-13 Pienten ja rauhallisten pentujen pentutreffit Mustissa ja Mirrissä, AINOA 1. krs. Ota mukaan rokotustodistus ja paljon iloista mieltä
    13-14 Isojen ja villien pentujen pentutreffit Mustissa ja Mirrissä, AINOA 1. krs. Ota mukaan rokotustodistus ja paljon iloista mieltä
    10-13 Tarjolla kahvia ja pipareita, Cubus, AINOA 2. krs
    14.00 Kino Tapiolassa aikuinen&lapsi Hotel Transylvania 2 3D (puhumme suomea) -elokuvaan yhteishintaan 11 € sekä glögitarjoilu
    WeeGeen Joulumarkkinat 28.11.-29.11.2015 klo 11-17

    Lue lisää
  • 26.11.2015Rajaton JoulukonserttiLauluyhtye Rajaton esiintyy Lions Club Tapiolan perinteisessä hyväntekeväisyyskonsertissa Espoon kulttuurikeskuksessa 26.11.2015.Rajaton tuo hyvän joulumielen ja hellii sinua ja ystäviäsi rakastetuilla joululauluilla. Lauluyhtye Rajaton esiintyy taas Lions Club Tapiolan perinteisessä hyväntekeväisyyskonsertissa. Rajaton tuo hyvän joulumielen ja hellii sinua ja ystäviäsi rakastetuilla joululauluilla.

    Palkitse itsesi, kaverisi, lasten luokan vanhemmat tai yrityksesi henkilökunta viemällä heidät Rajaton Joulukonserttiin antamaan joululahja valitsemallesi tukikohteelle.

    Rajaton Joulukonsertti - Lions Club Tapiolan hyväntekeväisyyskonsertti Espoon kulttuurikeskuksessa 26.11.2015 klo 18.30-20.30.

    Lisätietoja: Facebook-tapahtumasta
    Liput: tiketti.fi
    Lue lisää
  • 20.11.2015UMO feat. Cæcilie NorbyVahvaääninen, monialainen jazz-, rock- ja popvokalisti, tanskalainen Cæcilie Norby saapuu UMOn vieraaksi Espoon kulttuurikeskukseen 20.11.2015.Mitäpä muutakaan voi syntyä säveltäjäisän ja oopperalaulajaäidin tyttärestä kuin musiikillinen monilahjakkuus. Kun aviomieheksi osuu vielä yksi Euroopan lahjakkaimmista basisteista, Lars Danielsson, on sävelsoppa valmis!

    Sujuvasti eri musiikkityylien välillä sukkuloivan ja stereotypioita karttavan Cæcilie Norbyn yli 30-vuotiselle uralle on mahtunut paljon: jazzia, bluesia, soulia, rockia ja klassista, useiden pophittien jazzversioita... Hän on julkaissut neljä levyä legendaarisen Blue Noten tallissa ensimmäisenä pohjoismaisena laulajana ja myynyt lähes puoli miljoonaa levyä. Kaikki tämä yhdessä tekee Norbystä yhden menestyneimmistä eurooppalaisista jazzmuusikoista ja varsinaisen sillanrakentajan popin ja jazzin välille.

    Aretha Franklinin ja Monica Zetterlundin kaltaisiin laulajattariin verrattu Norby on tehnyt yhteistyötä mm. Chick Corean, Kurt Ellingin ja Michel Legrandin kanssa.

    Vahvaääninen, monialainen jazz-, rock- ja popvokalisti, tanskalainen Cæcilie Norby saapuu marraskuun lopussa UMOn vieraaksi Espoon kulttuurikeskukseen 20.11.2015 klo 19-20. Vahvoja melodioita arvostavalta Cæcilie Norbyltä kuullaan marraskuisessa konsertissa läpileikkaus viime vuosien tuotannosta. Orkesteria johtaa kapellimestari Kirmo Lintinen.

    Lisätietoja: umo.fi
    Liput: lippu.fi

    Lue lisää
  • 18.11.2015Sami Hedberg 365: Maailmanennätyskiertue 2015Tule mukaan tekemään ennätystä! 10 vuotta stand up –komiikkaa tehnyt Sami Hedberg aikoo rikkoa Guinnessin maailmanennätyksen tekemällä enemmän keikkoja kuin kukaan koskaan ennen. Maailmanennätyskiertue pysähtyy Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa 18.11.2015 klo 18 ja klo 21.
    Kymmenen vuotta stand up –komiikkaa tehnyt Sami Hedberg tekee vuonna 2015 ennätyksellisen suuren kiertueen. Suosikkikoomikon kalenterissa on keikkoja yhtä paljon kuin vuodessa päiviä – 365! Sami aikoo rikkoa Guinnessin maailmanennätyksen tekemällä enemmän keikkoja kuin kukaan koskaan ennen!

    Samin hauskimpien hahmojen ja rakastetuimpien juttujen lisäksi 365-kiertueella on mukana uusia koomisia tarinoita ja ainutkertaista improvisaatiota. 10-vuotisjuhlakiertue on täynnä ilmiömäisiä hetkiä, pikkuhiljaa hoikistuvan pullukan täyteläistä vartaloa ja tietysti tunnetta täynnä olevaa huumoria!

    Sami Hedberg 365: Maailmanennätyskiertue 2015 Espoon kulttuurikeskuksessa ke 18.11.2015 kahdella esityksellä klo 18 ja klo 21.

    Lisätietoa: samihedberg.com

    Liput: lippu.fi
    Lue lisää
  • 17.11.2015Espoo Big Band & Tapiola Sinfonietta: Ola, Topi & Tapsa 300 vuottaOlavi Virta, Toivo Kärki ja Tapio Rautavaara ovat jättäneet lähtemättömän jäljen suomalaisten sielunmaisemaan. Heidän syntymäänsä juhlitaan Tapiola Sinfoniettan ja Espoo Big Bandin näyttävässä konsertissa 17.11.2015.Espoo Big Band & Tapiola Sinfonietta, joht. Marzi Nyman
    Paula Koivuniemi, laulu
    Tuure Kilpeläinen, laulu
    Maria Ylipää, laulu

    Olavi Virta, Toivo Kärki ja Tapio Rautavaara ovat jättäneet lähtemättömän jäljen suomalaisten sielunmaisemaan. Heidän syntymäänsä juhlitaan Tapiola Sinfoniettan ja Espoo Big Bandin näyttävässä konsertissa. Kaikilla illan solisteilla on yhtymäkohtia Olaan, Topiin ja Tapsaan. Paula Koivuniemi on Topi Kärjen löytö ja Tuure Kilpeläinen laulaja-lauluntekijä kuten Ola ja Tapsa. Syntymäpäiväsankareiden tapaan Maria Ylipää työskentelee sekä muusikkona että näyttelijänä.

    Espoo Big Band & Tapiola Sinfonietta: Ola, Topi & Tapsa 300 vuotta Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa 17.11.2015 klo 19-21.

    Lisätietoja: tapiolasinfonietta.fi
    Liput: lippu.fi

    YLE TV1 taltioi konsertin.
    Lue lisää
  • 7.11.2015-8.11.2015Pellehyppyjen SM-kisatPellehyppyjen SM-kisat järjestetään Tapiolan uimahallissa 7.-8.11.2015. Esiintyjänä mainetta niittänyt pellehyppyryhmä Jerobeam Salakyttä Team!

    Jerobeam Salakyttä Team on kansainvälisesti tunnettu suomalainen pellehyppyryhmä, johon kuuluu joukko toinen toistaan naurettavampia pellejä. Ryhmän esitykset koostuvat hauskoista ja hurjannäköisistä tempuista maalla, vedessä ja ilmassa.

    Tule mukaan seuraamaan huikeaa pellehyppynäytöstä Tapiolan uimahalliin 7.-8.11.2015 klo 18 alkaen!

    Lue lisää
  • 5.11.2015St. Petersburg Ballet: JoutsenlampiRomanttinen asetelma, majesteettinen koreografia ja unohtumaton tarina tuomitusta rakkaudesta tekevät Joutsenlammesta yhdessä täydellisen klassisen baletin, joka on yleisön rakastama kaikkialla maailmassa. Esitys on ajaton klassikko, joka vetoaa kaikkiin sukupolviin. Joutsenlampi Espoon kulttuurikeskuksessa 5.11.2015 klo 19.00.
    Prinssi Siegfried löytää syrjässä olevalta järveltä kuninkaan palatsin läheltä Odetten, kauniin tytön, jonka ilkeä Von Rohtbart on muuntanut joutseneksi. Loitsu voidaan rikkoa vain, kun mies lupaa ikuisen rakkauden. Siegfried, joka rakastuu välittömästi Odetteen, vannoo vapauttavansa Odetten vankeudesta. Von Rothbart narraa Siegfriedin kuitenkin tämän syntymäpäivävastaanotolla vannomaan rakkautensa velhon tytölle Odilelle, joka oli naamioituneena Odetten peilikuvaksi.

    Liian myöhäistä, prinssi näkee ilmestyksen todellisesta rakkaastaan; hän kiirehtii hakemaan Odeten järvenrannalta, jossa paha velho Rothbar seisoo hänen tiellään. Prinssi taistelee Rothbarin kanssa ja kukistaa hänet. Rakkaus voittaa paholaisen taian. Nouseva aurinko paistaa Siegfridille ja Odettelle.

    Odetten/Odilen virtuoosi kaksoisrooli, Tšaikovskin voimakas esitys ja yksi upeimmista koko baletin repertuaarin pas de deuxeista yhdistyvät Joutsenlammeksi, jota ei pitäisi ohittaa. Saint Petersburg Ballet pyydystää kaiken kauneuden ja draaman täydelliseksi romanttiseksi baletiksi, ajattomaksi klassikoksi, joka vetoaa kaikkiin sukupolviin.

    Joutsenlampi on klassikko, joka on yleisön ja kaikkien sukupolvien rakastama kaikkialla maailmassa. Tämä unohtumaton tarina tuomitusta rakkaudesta nähdään Espoon kulttuurikeskuksessa 5.11.2015 kello 19-21.30.

    Liput: lippu.fi
    Lue lisää
  • 23.10.2015-24.10.2015AINOAn 2-vuotissynttäritKauppakeskus AINOAn 2-vuotissyntymäpäiviä vieteään 23.-24.10. teemalla Fashion Weekend. Perjantaina 23.10. luvassa VIP-ilta ja lauantaina 24.10. koko kauppakeskus täyttyy synttärihulinasta!

     

    Kauppakeskus AINOA täyttää tänä vuonna 2 vuotta ja sitä sopii juhlia kunnolla!

    Perjantaina 23.10. on luvassa VIP-ilta kello 18-21. 3. kerroksessa tarjolla kuplivaa sekä elävää musiikkia ja K-Supermarket tarjoaa illallis-buffetin M-tasolla klo 18 alkaen. Lisäksi koko kauppakeskus täynnä mahtavia VIP-tarjouksia, jotka ovat voimassa vain perjantai-iltana! Katso liikkeiden tarjoukset täältä ja tule VIP-ostoksille sekä nauttimaan juhlatunnelmasta.

    Lauantaina 24.10. koko kauppakeskus täyttyy synttärihulinasta ja luvassa muun muassa ilmapalloja, lemmikkien muotinäytös, pehmolelujen tuunausta ja paljon muuta! Juontajana toimii radio Voiceltakin tuttu Niina Backman ja ilta huipentuu ilotulitukseen klo 17.30 Tapionaukiolla.

    Lauantain ohjelma:

    klo 9 alkaen Liikkeet avautuvat
    klo 9-17 Hiuspannanlennätyskisa ja pikakampauksia, Glitter 2. krs
    klo 9-18 Lasten piirustuskilpailu, K-Supermarket M-taso
    klo 10 alkaen Ilmapallojen jakoa, AINOA 2. krs
    klo 11 alkaen Kultajousi-liikkeessä My Imenso -korusarjan esittelyä, 2. krs
    klo 11-15 by the way -myymälässä La puella -korujen esittelyä, 2. krs
    klo 11-15 Kasvomaalausta lapsille, AINOA 2.krs
    klo 11 ja 12 Hemtexin tarkkuuskisa, Hemtex 1. krs
    klo 12 alkaen Neulontakisailua, Kivaputiikki 1. krs
    klo 12-14 Tuotemaistatuksia, Fazer leipomomyymälä, Tapionaukio
    klo 13 alkaen Jalkapallon tutkakisa, Stadium 1.krs
    klo 14 alkaen Lemmikkien muotinäytös, Musti ja Mirri 1. krs
    klo 16 alkaen Wingsien syöntikisa, Funky Burger 1. krs
    klo 17.30 alkaen Ilotulitus Tapionaukiolla

    Lisätietoja: ainoatapiola.fi/synttärit

    Tule mukaan juhlimaan 2-vuotista AINOAa!

    Lue lisää
  • 10.10.2015Tapiolan maalaismarkkinatSuositut Tapiolan maalaismarkkinat järjestetään jälleen 10.10.2015. Etusija on itsetehdyillä ja itsekasvatetuilla tuotteilla. Tervetuloa maalaismarkkinoille!

    Varaa oma paikkasi varauslomakkeella osoitteessa www.markkina.net tai soittamalla numeroon 020 749 8700 (ma-pe klo 9-16)

    Suositut Tapiolan maalaismarkkinat järjesteään Tapiolan keskuksessa, kultturiaukion ympäristössä 10.10.2015. Rajoitetusti katettuja käsityöläispaikkoja. Etusija itsetehdyillä tai -kasvatetuilla tuotteilla! 

    Lisätietoja: markkina.net, mpt@markkina.net

    Lue lisää
  • 5.10.2015-7.10.2015PianoEspoo: Tapiola-pianokilpailuPianoEspoo-festivaali kutsuu nuoret pianonsoiton harrastajat ensimmäistä kertaa järjestettävään Tapiola-pianokilpailuun. Kilpailu on suunnattu pääkaupunkiseudun musiikkioppilaitoksissa opiskeleville korkeintaan 15-vuotiaille pianisteille ja se käydään 5.-7.10.2015 klo 10 alkaen PianoEspoo-festivaalin yhteydessä Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa. Vapaa pääsy.
    30.9.-25.10.2015 järjestettävä PianoEspoo-festivaali esittelee pianomusiikkia sen kaikessa rikkaudessaan – konserteissa soivat sekä historialliset että tulevaisuuden klassikot. Uusi taiteellinen johtaja Paavali Jumppanen on suunnitellut monipuolisen ohjelman ja esiintyjinä kuullaan musiikkiopistojen nuoria pianisteja, kotimaisia mestareita sekä maailman huippuja. Säveltäjistä fokuksessa ovat Jean Sibelius ja Pierre Boulez. Festivaalin yhteydessä käydään myös ensimmäistä kertaa järjestettävä Tapiola-pianokilpailu.

    PianoEspoo-festivaali kutsuu pääkaupunkiseudun nuoret pianonsoiton harrastajat ensimmäistä kertaa järjestettävään Tapiola-pianokilpailuun 5.-7.10.2015. 15-vuotiaille ja sitä nuoremmille pääkaupunkiseudun musiikkioppilaitoksissa opiskeleville pianisteille suunnattu kilpailu käydään PianoEspoo-festivaalin yhteydessä Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa.

    Tuomariston jäseninä toimivat maamme eturivin pianopedagogit ja PianoEspoon taiteilijat. Kilpailun päätukija on LähiTapiola. Tapiola-pianokilpailuun on vapaa pääsy.

    Lisätietoa: pianoespoo.fi/pianokilpailu
    Lue lisää
  • 4.10.2015Muumiperheen lauluretkiTove Janssonin luomat, suomalaisten rakastamat Muumit täyttävät tänä vuonna 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Muumiperhe tekee lauluretken Kutitus-festivaalille! Muumiperheen lauluretki nähdään Espoon kulttuurikeskuksessa 4.10.2015 kello 11.00Konsertti perustuu Muumiperheen lauluretki -kirjan ja -levyn sisältämään musiikkiin. Mukana on 7-henkinen orkesteri, jonka orkesterinjohtaja ja CD:n tuottaja Matti Kallio kuvailee produktiota seuraavasti: ”Albumin johtoajatuksena oli tehdä mukavaa, innostavaa ja mielenkiintoista muumimusiikkia lapsille. Lapset ovat tunnetusti vaativa yleisö, ja mielestäni lastenkulttuuria tulisi tehdä rehellisesti ja kunnianhimoisesti - Tove Janssonin Muumi-tuotanto on tässä mielessä paras mahdollinen esikuva.”

    Muumiperheen lauluretki -CD palkittiin tänä vuonna lastenalbumi-Emmalla!

    Mukana kiertueella ovat elävän orkesterin lisäksi tähtisolistit Eija Ahvo ja Markus Bäckman. Konserttien visuaalisesta ilmeestä vastaavat Muumiperheen lauluretken kuvittaneet ansioituneet muumikuvittajat Riina ja Sami Kaarla.

    Muumiperheen lauluretki Espoon kulttuurikeskuksessa sunnuntaina 4.10.2015 kello 11.00
    Esitys on osa KUTITUS 2015 - Lasten ja nuorten taidefestivaalin ohjelmaa. Esitys sopii kaikenikäisille.

    Liput: lippu.fi
    Lue lisää
  • 30.9.2015-4.10.2015Lasten ja nuorten taidefestivaali Kutitus

    Syksyn 2015 Kutitus-festivaalilla kissat Viksu ja Viiksi seikkailevat pohjoismaisen kirjallisuuden maailmassa! Esityksiä ja hahmoja nähdään Espoon kulttuurikeskuksen lavoilla sekä aulatiloissa ke 30.9.- su 4.10.2015

    Tämän vuoden Kutitus-festivaali vie lapset ja aikuiset H. C. Andersenin, Sakari Topeliuksen, Astrid Lingrenin ja Tove Janssonin maailmoihin. Lisäksi Festivaalia tähdittää 150-vuotisjuhliaan viettävä säveltäjämestari Jean Sibelius, joka lapsena teki satunäytelmiä Andersenin ja Topeliuksen saduista!

    Kutistus-festivaaleja vietetään Espoon kulttuurikeskuksen lavoilla ja aulatiloissa ke 30.9- su 4.10.2015



    Kutituksen mainoksissa monena vuonna esiintyneet maskottikissat Viksu ja Viiksi ovat nyt myös ensi kertaa tavattavissa festivaalilla!


    Arkisin lumoudu näyttelyistä  ke 30.9. - pe 2.10. klo 8-21
    Lisäksi työpajoja klo 9-12.30 ja 16-18, salinäytöksiä aamuisin ja Espoon musiikkiopiston Sibelius-esityksiä Soiva metsä -näyttelyn keskellä klo 16-18.

    Sibeliuksen maailmoihin voi uppoutua kuvittaja Katri Kirkkopellon rakentamassa Soiva metsä -näyttelyssä, joka pohjautuu hänen kuvittamaansa samannimiseen kirjaan, sekä Salla Savolaisen humorististen kuvien näyttelyssä Hämeenlinnan Janne, joka avaa Sibeliuksen lapsuutta ja nuoruutta. Risto Suomen tuoreet kuvitukset  ja Alexander Reichsteinin elämyksellisen näyttely jättikokoisen kirjan aukeaman keskellä vievät puolestaan Topeliuksen satujen keskelle. Työpajat syventävät näyttelykokemuksia. Näyttelyihin ja työpajoihin on vapaa pääsy.

    Viikonloppuna festivaalihumua  la 3.10. - su 4.10. klo 10-15
    Viikonloppu on täynnä saliesityksiä, ilmaisia lämpiökonsertteja, sadunkerrontaa, työpajoja, näyttelyitä ja myös kirjasto on auki sunnuntaina!

    Poimintoja ohjelmistosta:
    * Pieni tulitikkutyttö - Tapiola Sinfonietta ja Unga Teatern la 3.10. klo 11 (esityksiä myös arkisin)
    * Peukalo-Liisa - Tanssiteatteri Hurjaruuth, la 3.10. klo 12 (esityksiä myös arkisin)
    * Muumiperheen lauluretki live! - Eija Ahvo & orkesteri, su 4.10. klo 11
    * Vaahteramäen Eemeli, Peppi Pitkätossu, Kalle Mestarietsivä - Astrid Lindgrenin kirjojen alkuperäiselokuvat, su klo 10, 12 ja 14 (vapaa pääsy)
    * Sinikka Sokka lukee Topeliuksen satuja la 3.10. klo 10.00, 11.15 (vapaa pääsy)
    * Muumilauluja – Alkuperäiset Muumilaulut 1960-luvulta jazzsovituksin, Mirja Mäkelä, Eeppi Ursin ja Mika Pohjola, la klo 14 suomeksi (vapaa pääsy)
    * Muminröster - Mirja Mäkelä, Eeppi Ursin och Mika Pohjola, sön kl. 14 (fritt inträde)

    Lisätietoja: kutitus.fi

    Liput: lippu.fi
    Lue lisää
  • 16.9.2015Joshua JamesSuomeen rakastunut Joshua tulee maahamme jo kolmatta kertaa ja tuo mukanaan soitto- ja lauluvoimaisen yhtyeensä. James tunnetaan intiimistä laulutyylistään ja voimakkaista teksteistään sekä hänen kappaleensa ovat tulleet tutuksi myös Sons of Anarchy –televisiosarjassa. Joshua James yhtyeineen Espoon kulttuurikeskuksessa 16.9.2015 klo 19.

    Lahjakasta folk-laulajaa ja kansainvälistä huomiota saanutta Joshua Jamesia on usein verrattu muun muassa Bob Dylaniin, Neil Youngiin ja Ray LaMontagneen. Neljä koskettavaa albumia julkaissut amerikkalainen laulaja-lauluntekijä Joshua James tunnetaan hyvin intiimistä laulutyylistään sekä voimakkaista teksteistään. Hänen kappaleensa ovat tulleet myös tunnetuksi Suomenkin televisiossa esitettävässä Sons of Anarchy -sarjassa.

    Suomeen rakastunut Joshua tulee maahamme jo kolmatta kertaa keskiviikkona 16.9.2015 ja tuo mukanaan soitto- ja lauluvoimaisen yhtyeensä.

    Kokoonpano:
    Joshua James, laulu, kitara, huuliharppu
    Evan Coulombe, kitara, laulu
    David Isaac Russell, basso, laulu
    Timothy George, rummut, laulu

    "With a hoarse, sweet voice that can fly from tremulous fragility to soulful roar, James brings a kind of grunge rock drive to rootsy folk, fueled by a gloomy existentialism and political rage."
    - The Telegraph (UK)

    Louhisalissa illan avaavat Joshuan ystävät Ninni Poijärvi ja Mika Kuokkanen, jotka esittävät omassa osuudessaan mm. kappaleita tulevalta Amerikassa ja Suomessa äänitetyltä All them pretty things -levyltä.

    Liput: lippu.fi

    Lue lisää
  • 12.9.2015Jukka Puotila & 60 kutsumatonta vierastaNäyttelijä Jukka Puotila saavuttaa kunnioitettavan 60-vuoden iän syyskuussa 2015, jonka kunniaksi Puotila lähtee 60-vuotisjuhlakiertueelle. ”Jukka Puotila & 60 kutsumatonta vierasta” nähdään Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa lauantaina 12.9.2015 klo 19-21.
    Jukka Puotila on kuulunut Suomen eturivin näyttelijöihin, koomikoihin ja imitaattoreihin jo lähes 40 vuotta. 60 vuotta syyskuussa 2015 täyttävä Puotila lähtee juhlakiertueelle ympäri Suomen esityksellään ”Jukka Puotila & 60 kutsumatonta vierasta”.

    Esityksen 60 kutsumatonta vierasta koostuvat kaikille suomalaisille tutuiksi tulleista julkisuuden henkilöistä, joita Puotila imitoi ilmiömäisellä tavallaan ketään säästelemättä ja säälimättä.

    Esityksen aikana pohditaan ikääntymisen merkitystä ja sen syvintä olemusta oivaltavan huumorin keinoin. Arkea piristävä esitys muistuttaakin katsojia siitä, että ikä on vain numeroita ja elämän ei aina tulisi olla niin haudanvakavaa!

    Kiertue saapuu Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasaliin lauantaina 12.9. kello 19-21.

    Liput: lippupalvelu.fi

    Lisätietoa: jukkapuotila.fi
            
    Lue lisää
  • 5.9.2015Meripelastusseuran meripelastustaitokilpailutMeripelastusseuran valtakunnalliset meripelastustaitokilpailut kokoavat meripelastajien parhaimmistoa eri puolilta Suomea Tapiolan keskusaltaalle lauantaina 5.9. Kilpailu on meripelastusalan merkittävin vuotuinen tapahtuma ja toimii myös meripelastajien yhteishengen kohottajana. Tapahtumaan on vapaa pääsy.SMPS Espoon Meripelastajat ry järjestää 30. valtakunnalliset meripelastustaitokilpailut Espoossa, Tapiolan keskusaltaalla 5.9.2015. Kilpailut toteutetaan vapaaehtoisvoimin yhteistyössä Suomen Meripelastusseuran kanssa. Meripelastus-taitokilpailuja on järjestetty jo vuodesta 1986 asti, jolloin ensimmäiset kilpailut pidettiin Espoossa.

    Kilpailussa arvioidaan joukkueen tietoja ja taitoja, jotka ovat keskeisiä vesillä pelastettaessa sekä ihmisiä autettaessa. Tarkoituksena on lisätä miehistöjen pelastustaitoja, oppimishalua ja motivaatiota sekä verrata pelastustoimen eri toimijoiden osaamista keskenään.

    Joukkueet muodostuvat vapaaehtoisista meri- ja järvipelastajista sekä meripelastustyötä tekevistä viranomaisista. Aikuisten kisojen kanssa samaan aikaan järjestetään myös 13-16-vuotiaille nuorille omat meripelastustaitokisat.

    Ohjelma:
    07:30 Kisojen avajaiset Tapiolan uimahallin ulkoaltaan katsomossa
    08:00 Kisojen yleisörasti Tapiolan keskusaltaan ympäristössä n. klo 13:00 asti
    08:30 Kisojen meritaival Haukilahden merialueella n. klo 17:00 asti

    Meripelastustaitokilpailuiden teemana vuonna 2015 on Puhdas Itämeri. Espoon Meripelastajat haluavat tuoda kisojen yhteydessä esiin tietoutta Itämeren huolestuttavasta tilasta. Tietoa ovat jakamassa Meripelastajien lisäksi mm. Espoon kaupunki ja John Nurmisen Säätiö.

    Tapahtumaan on vapaa pääsy.

    lisätietoja:
    espoonmeripelastajat.fi
    meripelastus.fi

    sähköposti: mptk15.empy@gmail.com

    Lue lisää
  • 5.9.2015UNICEF-KirpputoriEspoon UNICEF-ryhmä järjestää kirpputorin Tapiolan Keskuksessa Lauantaina 5.9. kello 10-15. Tuotto paikkamaksuista UNICEFin hätäapuun!Paikkamaksu 15 € (sis. päivän paikoituksen Kaupinkallion parkkihallissa, Kaupinkalliontie 7).


    Paikat jaetaan Stockmannin edessä klo 9 lähtien, ei varauksia etukäteen. Oma paikka on siivottava pois lähtiessä. Parkkilipuke vaihdetaan maksuttomaan paikkamaksun yhteydessä. Jos tarvitset pöydän, ota oma mukaan.

    Lisätietoja:
    Espoon UNICEF-ryhmä / Elisabet.Likki@gmail.com, puh. 040 763 4546 

     
    Lue lisää
  • 1.9.2015Maltti ja ValttiMaltti ja Valtti ovat Pikku Kakkosestakin tutut liikennepuistokonstaapelit. Leikkisät Maltti ja Valtti ratkovat innolla elämisen pikku koukeroita ja musisoivat. Maltti ja Valtti saapuvat Espoon kulttuurikeskukselle ti 1.9. kello 9.15.
    Maltti ja Valtti –sarjaa on esitetty televisiossa vuodesta 2008 jo neljän tuotantokauden verran ja lisää on luvassa. Nämä Pikku Kakkosestakin tutut liikennepuistopoliisit ovat tulleet lapsille tutuiksi niin television kuin live-esiintymisten myötä.

    Lasten neuvot ovat veijareille apu vailla vertaa, tärkeät liikenneasiat tulevat esityksessä tutuiksi ihan vaivihkaa eivätkä terveelliset elämäntavatkaan jää vieraiksi. Tämä virkaintoinen kaksikko on todellinen ilopilleriduo, Maltin ja Valtin iloisuus tarttuu!

    Maltti ja Valtti ratkovat elämisen pikkukoukeroita ja musisoivat tiistaina 1.9. kello 9.15 Espoon kulttuurikeskuksessa. Esitys on suomenkielinen.

    Liput: lippu.fi
    Lue lisää
  • 29.8.2015Illallinen Tapiolan taivaan allaSuosittu 'Illallinen Tapiolan taivaan alla' järjestetään Keskustornin juurella, Tapiolan perinteisissä maisemissa lauantaina 29.8.2015. Tervetuloa mukaan perheen, ystävien tai minkä tahansa porukan kanssa! Pöytävaraus alkaa sunnuntaina 9.8. klo 21.


    Illallinen Tapiolan taivaan alla kutsuu ihmiset nauttimaan ruuasta, juomasta ja musiikista yhteisten ruokapöytien ääreen. Tulkaa perheen kesken, kavereiden kanssa tai millä porukalla tahansa, pakatkaa ruuat, juomat ja astiat mukaan ja tulkaa syömään yhdessä taivaan alle!

    Illallinen Tapiolan taivaan alla järjestetään Tapiolan perinteisissä maisemissa lauantaina 29.8.2015. Paikkana toimii torialue Keskustornin juurella, josta mahtavat näkymät myös keskusaltaalle ja Espoon kulttuurikeskukselle.

     

    Pöytävaraus alkoi sunnuntaina 9.8. kello 21 ja 200 paikkaa varattiin alle 2 minuutissa. Lisä- ja peruutuspaikkojen vapautumista kannattaa seurata Tapiolan keskuksen Facebook-sivuilta. Ilman pöytävarausta on myös mahdollista tulla nauttimaan tunnelmasta piknik-vilteille ja nauttia esimerkiksi Street Food Carnival ruokarekkojen antimista!

     

    Illallinen toteutetaan Makujen Tapiola -tapahtuman yhteydessä yhdessä Yhteismaa ry:n ja Espoon kaupungin kanssa osana Espoo-päivää.

    Tapahtuman viralliset kotisivut. Illallinen Tapiolan taivaan alla myös Facebookissa.



    Espoo-päivää juhlitaan lauantaina 29.8.2015, jolloin ohjelmaa ja tapahtumaa on aamusta iltaan ympäri Espoota. Lisätietoja: espoopaiva.fi
    Lue lisää
  • 28.8.2015-29.8.2015Street Food CarnivalSuomea kiertänyt ja mainetta niittänyt Street Food Carnival ja ruokarekat saapuvat ensimmäistä kertaa Espooseen! Street Food Carnival Tapiolan keskuksessa 28.-29.8.2015.

    Street Food Carnival kokoaa yhteen katuruokakeittiöiden parhaat, huippukokkeja, maittavia ruokia ja juomia ympäri maailmaa. Street Food Carnival sekä paikalliset ravintolat ja kahvilat takaavat, että jokaiseen makuun löytyy jotakin.

    Street Food Carnival ensimmäistä kertaa Espoossa elokuun 28. ja 29. päivä Tapiolan keskuksen alueella! Rekat parkkeeraavat kauppakeskus AINOAn ja Stockmannin edustalle. Alueella myös pöytiä, mitkä takaavat katuruuan nauttimisen tyylillä. Street Food Carnival -ruokarekat sekä paikallisten ravintoloiden ruokakojut avoinna perjantaina klo 12-19 ja lauantaina klo 11–18.

    Tapiolassa nähdään muun muassa:

    BBQ on Wheels: Itsetehdyt Burgerit
    Kimchi wagon: Maukasta, värikästä, Korealaista katuruokaa
    Richard McCormick's Follow that Truck: Tule katsastamaan mitä Richard on tällä kertaa keksinyt!
    Thai Papaya: Autenttista Thai-ruokaa
    The Alexanders's: Isä, pojat & Herkullista Kreikkalaisvaikutteista ruokaa
    Tortilla House: Fresh Mexiä
    Fisu & Ranet: Autenttista Fish & Chipsiä
    Bel Gaufres: Belgialaisia Liegien vohveleita

    Liesikiesi: Katuruokaa Skandinaavisella tvistillä

    Tervetuloa katuruokafestivaaleille Tapiolaan!

    Street Food Carnivalin viralliset kotisivut.

    Liity tapahtumaan myös Facebookissa: Street Food Carnival Tapiolassa

    Lue lisää
  • 25.8.2015KaupunkitanssitElokuussa tanssitaan kulttuurikeskuksen Amfilla tiistaisin. Mukaan voi tulla ilman ennakkotaitoja, ennakkoilmoittautumista tai paria. Tiistaina 25.8. klo 19-19.45 tanssitaan jenkkaa! Kaupunkitansseihin on vapaa pääsy.Tästä kesästä alkaen Tanssiteatteri Tsuumi on ottanut hoitaakseen kesäisin pääkaupunkiseudulla vuodesta 2000 alkaen toteutetut maksuttomat paritanssituokiot, jotka kantavat nimeä Kaupunkitanssit. Mukaan tanssimaan voi tulla ilman ennakkotaitoja, ennakkoilmoittautumista tai paria.

    Opetuksesta vastaavat koulutetut tanssinopettajat. Kesällä 2015 opettajina toimivat muun muassa tanssinopettajat Hilppa Herd, Anna-Kristiina Oja, Riina Hosio, Reetta-Kaisa Iles ja Salla Korja-Paloniemi.

    Opetusohjelma Espoon kulttuurikeskuksen ulkoilmanäyttämö Amfilla, Tapiolan Keskusaltaan äärellä:
    Ti 25.8. klo 19.00-19.45 Jenkka

    Mahdollisen kaatosateen sattuessa opetustuokio saattaa peruuntua. Pikkusateessa tanssitaan kyllä.

    Kaupunkitansseihin on vapaa pääsy. Tervetuloa!

    Lisätietoja: www.tsuumi.com / info@tsuumi.com
    Lue lisää
  • 24.8.2015-29.8.2015Makujen Tapiola

    Makujen Tapiola tuo herkkuja, tapahtumia ja tunnelmaa keskustan alueelle!

    Tutut 5 ja 10 euron tasahintatarjoukset valtaavat Tapiolan keskuksen alueen ravintolat ja kahvilat 24.-29.8. lisäksi pe 28.8.-la 29.8. suositut Street Food Carnival ruokarekat saapuvat ensimmäistä kertaa Espooseen! Lauantaina 29.8. vietetään Espoo-päivää, jolloin myös Tapiolassa on paljon ohjelmaa lapsiperheille sekä päivän päättää Illallinen Tapiolan taivaan alla.

     

    Ruokaherkkuja päästään maistelemaan tuttujen Tasahinta-annostarjousten siivittämänä 24. -29.8. aikana, mutta tämän lisäksi Tapiolan keskustaan saapuu 28. - 29.8. ajaksi - ensimmäistä kertaa Espoossa - Street Food Carnivalin ruokarekat!  Tapahtumia ja tunnelmaa on luvassa myös lapsiperheille, lisäksi Espoo Päivän päättää suosittu Illallinen Tapiolan Taivaan alla - tapahtuma joka kokoaa ihmiset liinoitettujen, pitkien pöytien ääreen, nauttimaan ja syömään yhdessä taivaan alla!

    Perjantaina 28.8. ja lauantaina 29.8. keskuksen alueella on paljon ohjelmaa, musiikkia ja tapahtumia lapsiperheille sekä lapsille oma lasten herkkukierros!

    Tarjoukset

    Katso Makujen Tapiola-viikon tarjoukset täältä >>

    Ohjelma pe-la 28.-29.8.

    Street Food Carnival -ruokarekat sekä paikallisten ravintoloiden ruokakojut avoinna perjantaina klo 12-19 ja lauantaina klo 11–18 ajan Stockmannin ja AINOAn välisellä ulkoalueella. Herkuttele katukeittiöiden antimista katettujen pöytien äärellä.

    Perjantai 28.8.

    10.00 alk. hedelmäisiä pöytäasetelmia ja kimppuja ihasteltavana sekä arvontaa. Raparperin alla, AINOA, Tapionaukio
    10–16 Unicef-nuket etsivät kotia Sampokujalla
    11–19 Stockmann Herkun demokeittiössä Rôtisseur-kokki Janne Back kokkaa ja maistattaa rapukeittoa sekä Flanksteak Gremolataa
    11–19 Raakasuklaa- ja leipämaistatusta Punnitse&Säästä liikkeessä
    11–15 Saaristolaismusiikkia ja Juha WAT Vainion lauluja Heikintorilla, Kalabaarin edustalla
    13.00 Koko perheen jumppatuokio miniTapiolan vierellä
    1219 Pomppulinnat Heikintorin edustalla sekä Aktian kulmalla
    15–18 Poniratsastusta Fazerin Leipomomyymälän edustalla
    15–18 Upeita kasvomaalauksia, AINOA 1. krs
    15–19 Pantteri, Haribo–nalle ja Panda jakavat maistiaisia Stockmannin edustalla ja Herkussa
    16–19 Lady Line jakaa ämpäreitä ja ilmapalloja sekä tekee rasvaprosentin mittausta Heikintorin edustalla
    17–20 Live Jazz -ilta Ravintola il Fratellossa Heikintorilla

    Lauantai 29.8.

    10.00 alk. hedelmäisiä pöytäasetelmia ja kimppuja ihasteltavana sekä arvontaa. Raparperin alla, AINOA, Tapionaukio
    1014 Muumipeikko ja ilmapallojen jakoa Aktian edessä
    10–15 Työväenopisto jakaa opinto-ohjelmia Akateemisen kulmalla
    10–16 Pomppulinnat Heikintorin edustalla sekä Aktian kulmalla
    10.30, 11.00 ja 11.30 Tapiolan Voimistelijoiden Pupujumppaa lapsille MiniTapiolan kupeessa
    10.00 alk. ilmapalloja jaossa AINOAssa
    10–16 Unicef-nuket etsivät kotia Sampokujalla
    10–18 Stockmann Herkun demokeittiössä maistatetaan Karitsan paahtopaistia, lisukkeena sienirisottoa ja punaviinikastiketta
    11–19 Lasten Ciné sekä ohjelmaa elokuvan ystäville Espoon Kulttuurikeskuksessa
    11–14 Poniratsastusta Tapiontorin sisäpihalla
    11–14 Lady Line jakaa ämpäreitä ja ilmapalloja sekä tekee rasvaprosentin mittausta Heikintorin edustalla
    11–15 Kauniaisten VPK paloautoineen Keskustornin juurella
    11–15 Tapiolan Keilahallin ulkokeilarata avoinna Heikintorin edustalla
    11–15 BR-hahmo hauskuuttaa, AINOA 1. krs
    11–19 Raakasuklaa- ja leipämaistatusta Punnitse&Säästä liikkeessä
    12, 13 ja 14 ESMILA esiintyy Heikintorin edustalla ja valmistaa maistuvia lettuja.
    12–14 Leipämaistatuksia Fazerin Leipomomyymälässä, AINOA Tapionaukio
    14.00 alk. Esport Oilers, Liigajoukkueen esittely AINOAn 3. krs Funky Burgerissa
    18–21 Illallinen Tapiolan taivaan alla torialueella, Keskusaltaan äärellä
    22.00 Espoo Cinén ulkoilmanäytös Casablanca aurinkoterassilla, Keskusaltaan äärellä
     

    Street Food Carnival


    Makujen Tapiola -tapahtumasta löytyy taatusti jokaiselle jotakin ja moneen eri makuun. Paikallisten ravintoloiden keittiöt saapuvat kojuineen kaduille yhdessä maankuulujen Street Food Carnival ruokarekkojen kanssa perjantaina 28.8. ja lauantaina 29.8. Street Food Carnival ruokarekat saapuvat ensimmäistä kertaa Espooseen ja parkkeeraavat Stockmannin ja AINOAn edustalle. Alueella myös pöytiä, mitkä takaavat katuruuan nauttimisen tyylillä.

    Lisätietoa päivitetään Street Food Carnival -tapahtumasivulle.


    Illallinen Tapiolan taivaan alla

    Lauantaina 29.8. vietään Espoo-päivää, jonka kruunaa Illallinen Tapiolan taivaan alla. Tulkaa perheen kesken, ystävien seurassa tai missä porukassa tahansa, ottakaa ruoat ja juomat mukaan ja tulkaa nauttimaan yhteisolosta, hyvästä ruoasta ja musiikista katetuille pöydille Tapiolan taivaan alle.

    Pöytävaraus aukesi 9.8., jolloin 200 paikkaa varattiin loppuun alle kahdessa minuutissa. Lisä- ja peruutuspaikkojen vapautumista kannattaa seurata Tapiolan keskuksen Facebook-sivuilta. Tapahtuma maksuton, mutta paikkavaraus välttämätön. Mukaan voi tulla myös piknikille, jolloin varausta ei tarvita.

    Lisätietoja illallisesta päivitetään Illallinen Tapiolan taivaan alla -tapahtumasivulle.

     


    Lue lisää
  • 21.8.2015-30.8.2015Espoo Ciné International Film Festival

    Yksi Suomen suurimmista elokuvafestivaaleista, Espoo Ciné International Film Festival järjestetään 21.-30. elokuuta Espoossa. Kymmenpäiväisen festivaalin aikana esitetään yhteensä noin sata elokuvaa. Runsasta elokuvatarjontaa täydentää myös yhtä rikas tapahtumatarjonta.

    Seuraava, järjestyksessään 26., Espoo Ciné -festivaali pidetään 21.–30. elokuuta 2015. Espoo Cinén tapahtumapaikkoina ovat festivaalin oma elokuvateatteri Kino Tapiola ja Espoon Kulttuurikeskus Tapiolassa sekä Finnkino Sello Leppävaarassa ja Kannussali Espoon keskuksessa. Yhteensä elokuvia on 111 kpl, joista pitkiä 95, näytöksiä on ennätyksellisesti yli 230 kpl.

    Ohjelmistossa muun muassa:

    Tämänvuotisen Espoo Cinén avaa Andrew Haighin palkittu avioliittodraama 45 VUOTTA (45 Years), jonka pääosissa nähdään loistavat Charlotte Rampling ja Tom Courtenay. Päätöselokuvana esitetään hulvaton historiallinen EISENSTEIN IN GUANAJUATO, jonka tulevat paikan päälle esittelemään elokuvan ohjaaja, legenda Peter Greenaway sekä nimiosan esittäjä suomalaisnäyttelijä Elmer Bäck.

    HLBT-elokuvat ovat jo pitkään olleet tärkeä osa Espoo Cinén tarjontaa. Greenawayn päätöselokuvan lisäksi miesten välistä rakkautta käsitellään useamman elokuvan voimin. Viime syksynä tuli kuluneeksi 25 vuotta Berliinin muurin kaatumisen 25-vuotis juhlavuoden kunniaksi aloitettiin uusi yhteiseurooppalainen Off the Wall –festivaaliprojekti, jonka Espoo Ciné polkaisee käyntiin Suomessa esittäen neljä projektin elokuvaa sosialismin haamuista. Tänä vuonna dokumenttielokuvien määrä on erityisen iso, lähes kaksikymmentä pitkää elokuvaa. Esimerkiksi ympäristöaiheisia dokumentteja sekä muun muassa pyöräilyaiheisten elokuvien sarjaa jatkaa tuore BIKES VS CARS.

    Itävaltalaisen elokuvan paha poika Ulrich Seidl on jälleen hyvin esillä. Festivaalilla esitetään muun muassa dokumenttimuotokuva ULRICH SEIDL – A DIRECTOR AT WORK (Ulrich Seidl und die bösen Buben) sekä Seidlin viimeisin ohjaus IN THE BASEMENT (Im Keller) ja tuottama kauhuelokuva GOODNIGHT MOMMY (Ich seh, ich seh), joka on samalla Seidlin käsikirjoittajakumppanina ja vaimona tutuksi tuleen Veronika Franzin esikoisohjaus fiktioelokuvien puolella. Kauhua edustaa Cinéssä myös belgialaisohjaaja Fabrice Du Welzin palkittu hullun rakkauden kuvaus ALLELUIA sekä Leonard Kastlen ainoa elokuva KUHERRYSKUUKAUSIMURHAAJAT (The Honeymoon Killers).

    Kotimaisena ensi-iltana festivaalilla nähdään yksi syksyn kotimaisista elokuvatapauksista: Aleksi Salmenperän odotettu elokuvatulkinta Q-teatterin menestysnäytelmästä HÄIRIÖTEKIJÄ. Rooleissa nähdään edustava otos suomalaisten näyttelijöiden ykköskaartia.

    Ulkoilmaesityksiä järjestetään kaksi kappaletta: torstaina PIENI SUKLAAPUOTI (Chocolat) ja festivaalin jälkimmäisenä lauantaina CASABLANCA.

    Lisätietoja tapahtumasta:
    espoocine.fi

    Lue lisää
  • 18.8.2015Kaupunkitanssit

    Elokuussa tanssitaan kulttuurikeskuksen Amfilla tiistaisin. Mukaan voi tulla ilman ennakkotaitoja, ennakkoilmoittautumista tai paria. Tiistaina 18.8. klo 19-19.45 tanssitaan cha chaa! Kaupunkitansseihin on vapaa pääsy.

    Tästä kesästä alkaen Tanssiteatteri Tsuumi on ottanut hoitaakseen kesäisin pääkaupunkiseudulla vuodesta 2000 alkaen toteutetut maksuttomat paritanssituokiot, jotka kantavat nimeä Kaupunkitanssit. Mukaan tanssimaan voi tulla ilman ennakkotaitoja, ennakkoilmoittautumista tai paria.

    Opetuksesta vastaavat koulutetut tanssinopettajat. Kesällä 2015 opettajina toimivat muun muassa tanssinopettajat Hilppa Herd, Anna-Kristiina Oja, Riina Hosio, Reetta-Kaisa Iles ja Salla Korja-Paloniemi.

    Opetusohjelma Espoon kulttuurikeskuksen ulkoilmanäyttämö Amfilla, Tapiolan Keskusaltaan äärellä:
    Ti 18.8. klo 19.00-19.45 Cha cha
    Ti 25.8. Jenkka

    Mahdollisen kaatosateen sattuessa opetustuokio saattaa peruuntua. Pikkusateessa tanssitaan kyllä.

    Kaupunkitansseihin on vapaa pääsy. Tervetuloa!

    Lisätietoja: www.tsuumi.com / info@tsuumi.com

    Lue lisää
  • 15.8.2015UNICEF-KirpputoriEspoon UNICEF-ryhmä järjestää kirpputorin Tapiolan Keskuksessa Lauantaisin 15.8. ja 5.9. kello 10-15. Tuotto paikkamaksuista UNICEFin hätäapuun!

    Paikkamaksu 15 € (sis. päivän paikoituksen Kaupinkallion parkkihallissa, Kaupinkalliontie 7).

    Paikat jaetaan Stockmannin edessä klo 9 lähtien, ei varauksia etukäteen. Oma paikka on siivottava pois lähtiessä. Parkkilipuke vaihdetaan maksuttomaan paikkamaksun yhteydessä. Jos tarvitset pöydän, ota oma mukaan.

    Lisätietoja:
    Espoon UNICEF-ryhmä / Elisabet.Likki@gmail.com, puh. 040 763 4546 
    Lue lisää
  • 11.8.2015Kaupunkitanssit

    Elokuussa tanssitaan kulttuurikeskuksen Amfilla tiistaisin. Mukaan voi tulla ilman ennakkotaitoja, ennakkoilmoittautumista tai paria. Tiistaina 11.8. klo 19-19.45 tanssitaan sambaa! Kaupunkitansseihin on vapaa pääsy.

    Tästä kesästä alkaen Tanssiteatteri Tsuumi on ottanut hoitaakseen kesäisin pääkaupunkiseudulla vuodesta 2000 alkaen toteutetut maksuttomat paritanssituokiot, jotka kantavat nimeä Kaupunkitanssit. Mukaan tanssimaan voi tulla ilman ennakkotaitoja, ennakkoilmoittautumista tai paria.

    Opetuksesta vastaavat koulutetut tanssinopettajat. Kesällä 2015 opettajina toimivat muun muassa tanssinopettajat Hilppa Herd, Anna-Kristiina Oja, Riina Hosio, Reetta-Kaisa Iles ja Salla Korja-Paloniemi.

    Opetusohjelma Espoon kulttuurikeskuksen ulkoilmanäyttämö Amfilla, Tapiolan Keskusaltaan äärellä:
    Ti 11.8. klo 19.00-19.45 Samba
    Ti 18.8. Cha cha
    Ti 25.8. Jenkka

    Mahdollisen kaatosateen sattuessa opetustuokio saattaa peruuntua. Pikkusateessa tanssitaan kyllä.

    Kaupunkitansseihin on vapaa pääsy. Tervetuloa!

    Lisätietoja: www.tsuumi.com / info@tsuumi.com
    Lue lisää
  • 11.8.2015JOYKONSERTTIHyvä Arki ry ja Samaria Group järjestävät 11.8.2015 JOYKONSERTIN Espoon kulttuurikeskuksella, jossa esiintyvät suomalaisen gospelin lupaava artisti Ida Bois ja Band sekä legendaarinen Amerikan gosbelin ykkösnimi Harlem Gospel Choir.Harlem Gospel Choir on amerikkalainen Gospel kuorojen ykkösnimi. Se on kiertänyt maailmaa 29 vuotta, jakaen iloa ja toivoa sekä keräten suunnattoman määrän varoja lasten ja nuorten hyvinvointiin ympäri maailman. Kuorolla on säännöllinen kiinnitys BB-King clubilla New Yorkissa. Kuoro ilmentää huikealla tavalla aitoa Amerikan Gospelia suoraan New Yorkin Harlemista.

    Kuoron lämmittelevät A-osassa UMK 2015 -kilpailusta tuttu lupaava suomalainen gospel artisti Ida Bois bändinsä kanssa.

    JOYKONSERTTI järjestetään Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa 11.8. kello 18.30-21.00.

    Konsertin tuotto käytetään 25 vuotta täyttävän Hyvä Arki ry:n Hyvä Arki ry:n asunnottomien aamiaistoiminnan kuluihin ja Samaria Groupin Matinkylän Ankkurin toimintaan.

    Liput: lippupalvelu
    Lue lisää
  • 4.8.2015Kaupunkitanssit

    Elokuussa tanssitaan kulttuurikeskuksen Amfilla tiistaisin. Mukaan voi tulla ilman ennakkotaitoja, ennakkoilmoittautumista tai paria. Tiistaina 4.8. klo 19-19.45 tanssitaan foksia! Kaupunkitansseihin on vapaa pääsy.

    Tästä kesästä alkaen Tanssiteatteri Tsuumi on ottanut hoitaakseen kesäisin pääkaupunkiseudulla vuodesta 2000 alkaen toteutetut maksuttomat paritanssituokiot, jotka kantavat nimeä Kaupunkitanssit. Mukaan tanssimaan voi tulla ilman ennakkotaitoja, ennakkoilmoittautumista tai paria.

    Opetuksesta vastaavat koulutetut tanssinopettajat. Kesällä 2015 opettajina toimivat muun muassa tanssinopettajat Hilppa Herd, Anna-Kristiina Oja, Riina Hosio, Reetta-Kaisa Iles ja Salla Korja-Paloniemi.

    Opetusohjelma Espoon kulttuurikeskuksen ulkoilmanäyttämö Amfilla, Tapiolan Keskusaltaan äärellä:
    Ti 4.8. klo 19.00-19.45 Foksi
    Ti 11.8. Samba
    Ti 18.8. Cha cha
    Ti 25.8. Jenkka

    Mahdollisen kaatosateen sattuessa opetustuokio saattaa peruuntua. Pikkusateessa tanssitaan kyllä.

    Kaupunkitansseihin on vapaa pääsy. Tervetuloa!

    Lisätietoja: www.tsuumi.com / info@tsuumi.com

    Lue lisää
  • 18.7.2015UNICEF-KirpputoriEspoon UNICEF-ryhmä järjestää kirpputorin Tapiolan Keskuksessa Lauantaisin 18.7., 15.8. ja 5.9. kello 10-15. Tuotto paikkamaksuista UNICEFin hätäapuun!Paikkamaksu 15 € (sis. päivän paikoituksen Kaupinkallion parkkihallissa, Kaupinkalliontie 7).

    Paikat jaetaan Stockmannin edessä klo 9 lähtien, ei varauksia etukäteen. Oma paikka on siivottava pois lähtiessä. Parkkilipuke vaihdetaan maksuttomaan paikkamaksun yhteydessä. Jos tarvitset pöydän, ota oma mukaan.


    Lisätietoja:
    Espoon UNICEF-ryhmä / Elisabet.Likki@gmail.com, puh. 040 763 4546 
    Lue lisää
  • 17.7.2015Espoo Block Party 2015Viime vuoden positiivisen vastaanoton saanut Espoo Block Party järjestetään tänä vuonna perjantaina 17.7.2015 kello 16 alkaen. Espoo Block Party on graffitimaalauskilpailu, jossa huippu katutaitelijat antavan Tapiolan rakennusaidoille uutta väriä. Tapahtuma on maksuton.

    Tänä vuonna Espoo Block Party järjestetään isommin, hienommin ja monipuolisemmin! Tapahtuma kokoaa yhteen ihmiset yhteisen värikkäämmän Tapiolan rakentamisen puolesta. Espoo Block Partyihin tulee Suomen huippu katutaiteilijoita ja graffitimaalareita, jotka kilpailevat keskenään Tapiolan rakennusaitojen graffitimaalauskilpailussa.

    Espoo Block Party järjestetään perjantaina 17.7.2015 kello 16-22, jonka jälkeen jatkoilla Bada Bingissä tunnelmaa pitää yllä Noah Kin & Gracias!

    Tapahtuma on maksuton. Tervetuloa mukaan seuraamaan kun Tapiolan remonttiaidat saavat uutta väriä!

    Lisätietoja: Espoo Block Party 2015

    Lue lisää
  • 17.6.2015Rokotebussi Heikintorilla

    Kevät on tullut ja sen myötä on myös rokotebussi lähtenyt kiertueelle. Rokotebussi Heikintorin edustalla ke 17.6. klo 12-19.

    Yksi punkin purema voi riittää. Rokottautuminen suojaa puutiaisaivotulehdukselta. Rokotebussista saat rokotuspalvelut helposti.

    Rokotebussi pysähtyy Heikintorin edustalla keskiviikkona 17.6. klo 12-19.

    lisätietoja punkkiklinikka.fi

    Lue lisää
  • 13.6.2015UNICEF-KirpputoriEspoon UNICEF-ryhmä järjestää kirpputorin Tapiolan Keskuksessa Lauantaisin 13.6., 18.7., 15.8. ja 5.9. kello 10-15. Tuotto paikkamaksuista UNICEFin hätäapuun!

    Paikkamaksu 15 € (sis. päivän paikoituksen Kaupinkallion parkkihallissa, Kaupinkalliontie 7).

    Paikat jaetaan Stockmannin edessä klo 9 lähtien, ei varauksia etukäteen. Oma paikka on siivottava pois lähtiessä. Parkkilipuke vaihdetaan maksuttomaan paikkamaksun yhteydessä. Jos tarvitset pöydän, ota oma mukaan.

    Lisätietoja:
    Espoon UNICEF-ryhmä / Elisabet.Likki@gmail.com, puh. 040 763 4546 
    Lue lisää
  • 6.6.2015Ohjelmaa lapsille markkina-lauantainaKansainvälisten suurmarkkinoiden lisäksi Tapiolassa muutakin ohjelmaa lapsille sekä aikuisille lauantaina 6.6. Liikkeissä tarjouksia ja maistiaisia sekä lapsille poniratsastusta ja ilmapalloja.Kansainvälisten suurmarkkinoiden lisäksi Tapiolassa muutakin ohjelmaa lapsille sekä aikuisille lauantaina 6.6. Liikkeissä tarjouksia ja maistiaisia sekä lapsille poniratsastusta ja ilmapalloja.

    Kauppakeskus AINOAssa:

    - Glitteristä pikakampauksia ja hiusvinkkejä koko päivän ajan. Lisäksi kaikki korut ja kellot ”ota 3 maksa 2” sekä kaikki kukkaseppeleet 11,90€.

    - AINOAn 2. kerroksesta löytyy synttäreiltä tuttu AINOAn onnenpyörä ostoksia tehneille klo 11-15. Palkintoina lahjakortteja, liikkeiden tuotepalkintoja, makeisia ja muuta mukavaa.

    - Fazerin Leipomomyymälässä kilpailuja, tuotemaistiaisia ja kaupanpäällisiä. Lauantain tarjoukset: kahvi ja täytetty leipä yht. 5,90€, kahvi ja pulla yht. 5€ ja hyllytuotteet -20% (tee, marmeladi, rypsiöljy ja hunaja).

    - Fazer leipomomyymälän edustalla pääsee ihailemaan historiallista Fazerin leipomoautoa!

    - Kukkakauppa Raparperin alla ja Fazerin Leipomomyymälä jakavat AINOAn ilmapalloja klo 11 alkaen.

    Myös Forex jakaa ilmapalloja lauantaina 6.6. 10.30 alkaen.

    Punnitse ja Säästä myymälässä kesän avauksen kunniaksi tarjouksia ja tuotemaistiaisia.

    Otso Apteekissa esitellään Suurmarkkinoiden ajan aurinkovoiteita ja niitä myydään 25% alennuksella.

    Eurokankaassa ilmaisompelukampanja voimassa 1.6.-6.6.

    Sekä poniratsastusta Tapiolassa kello 11-14!

    Tervetuloa viettämään mukavaa päivää Tapiolaan!

    Lue lisää
  • 3.6.2015-6.6.2015Kansainväliset Suurmarkkinat TapiolassaTapiolan kansainväliset Suurmarkkinat järjestetään ajalla 3.-6. kesäkuuta Tapiolan keskuksen alueella. Alueelle on tulossa yli 100 myyjää yli 30 maasta. Eurooppa on vahvasti esillä markkinoilla, mutta myyjiä on toki mukana ympäri maailmaa aina Intiasta asti. Suurmarkkinoiden idea on yksinkertainen: tuotteita esittelevät ja myyvät niiden alkuperäiset valmistajat tai tuottajat.

    Tapiolan kansainväliset Suurmarkkinat järjestetään ajalla 3.-6. kesäkuuta Tapiolan keskuksen alueella. Alueelle on tulossa yli 100 myyjää yli 30 maasta. Eurooppa on vahvasti esillä markkinoilla, mutta myyjiä on toki mukana ympäri maailmaa aina Intiasta asti.

    Markkinoille on tulossa myyjiä lähes jokaisesta Euroopan maasta, mm. hollantilainen juustokauppias, Ranskasta crepesien valmistaja, Italiasta useiden alueiden herkkuyrittäjiä, Saksasta baijerilaisia erikoismakkaroita sekä bretzel -leipomo. Käsityöläisiä on tulossa Unkarista, Latviasta, Liettuasta, Virosta. Myyjiä tulossa myös Aasiasta saakka, esimerkiksi Thaimaasta, Intiasta, Kiinasta ja Zimbabwesta sekä myös Etelä-Amerikasta, kuten Perusta ja Meksikosta! Kotimaastakin luvataan eri maakuntien erikoisuuksia ja Suurmarkkinoilla on etusija itse tehtyjä tai -kasvatettuja tuotteita myyvillä kauppiailla.

    Suurmarkkinoiden idea on yksinkertainen: tuotteita esittelevät ja myyvät niiden alkuperäiset valmistajat tai tuottajat.

    Tulevana kesänä Suurmarkkinat kiertävät ympäri Suomea 13 paikkakunnalla ja Tapiola on Espoon ainoa Suurmarkkinoiden järjestämispaikka.

    Tapahtuman järjestää Markkinaperinteentuki ry.

    Lisätietoa: eurooppamarkkinat.fi

    Lauantaina 6.6. Tapiolassa suurmarkkinoiden lisäksi ohjelmaa lapsille sekä aikuisille. Katso ohjelma täältä.

    Lue lisää
  • 25.5.2015Rokotebussi Heikintorilla

    Kevät on tullut ja sen myötä on myös rokotebussi lähtenyt kiertueelle.  Rokotebussi Heikintorin edustalla ma 25.5. klo 12-19 ja ke 17.6. klo 12-19.

    Yksi punkin purema voi riittää. Rokottautuminen suojaa puutiaisaivotulehdukselta. Rokotebussista saat rokotuspalvelut helposti.

    Rokotebussi pysähtyy Heikintorin edustalla maanantaina 25.5. kello 12-19 ja keskiviikkona 17.6. klo 12-19.

    lisätietoja punkkiklinikka.fi

    Lue lisää
  • 24.5.2015Fillarifiilarit! -perhepyöräily

    Fillarifiilarit! –perhepyöräilyyn (11,1 km) mahtuu mukaan 1 111 ensimmäistä perhettä ja kaikki polkijat palkitaan! Lähtö sunnuntaina 24.5. klo 11.15 Tapiolan Urheilupuistosta.

    Fillarifiilarit! –perhepyöräily 11,1 km on Espoon ympäriajon 111 km oheistapahtuma. Pumppaa kumit, suorista satulat ja saavu lähtöviivoille hyvissä ajoin!

    Perhepyöräilyn info ja ilmoittautuminen Espoo Liikkuu –teltalla. Voit ilmoittautua joko paikan päällä tai nettisivujen kautta täällä. Voit tulla mukaan myös matkan varrelta. Pysäkit löytyvät ja lisätietoa löytyy täältä.

    Mukaan mahtuu 1 111 ensimmäistä perhettä ja kaikki polkijat palkitaan!

    Lähtö su 24.5.15 klo 11.15
    Tapiolan urheilupuisto Urheilupuistontie, 02200 Espoo

    Espoo liikkuu on mukana Giro d’Espoon tapahtumakeskuksessa myös la klo 10.00-18.00 ja su klo 8.00-18.00. Ohjelmassa mm. pomppulinna, taitorata lapsille, toiminnan esittelyä, tietoa pyöräilystä ja pyöräilyn edistämisestä Espoossa.

    Lue lisää koko tapahtumasta: girodespoo.com

    Lue lisää
  • 23.5.2015Ebeli @ AmfiEspoon musiikkiopiston pop/jazzlinja Ebeli esiintyy Espoon kulttuurikeskuksen Amfilla la 23.5. klo 13. Mukana Ebelin bändejä, laulajia sekä Ebelin kuoro! Vapaa pääsy, tervetuloa!Lue lisää
  • 21.5.2015Heikintori juhlii, Paavo 70v

    Heikintori juhlii Kalabaarin Paavon 70-vuotissyntymäpäiviä torstaina 21.5. kello 12-14. Kaikki ovat tervetulleita mukaan!

    Kalabaarin pitäjä Paavo Koskivaara täyttää kunnioitettavat 70 vuotta, jota juhlistetaan Heikintorilla. Esiintymässä ovat muun muassa Eino Grön, Frederik, Reijo Karvonen, Tommi Läntinen, Taneli Mäkelä, Ilkka Vainio sekä Jani Jalkanen orkestereineen.

    Tervetuloa viettämään mukava iltapäivä Heikintorille to 21.5. klo 12-14!
    Tapahtuman ajan kalakeitto ongintahintaan 5 €.

    HUOM. Ei kukkia, ei lahjoja – huomionosoitukset:
    Helsinki Mission: FI6850085320012305, viite 2545
    Kaikki huomionosoitukset ohjataan yksinäisten vanhusten hoitoon.

    Lue lisää
  • 21.5.2015Sibelius Tapiolan kuorossaSibeliusta aiemmin kuulemattomalla tavalla. Tule kuuntelemaan Pasi Hyökin ja Tapiolan kuoron tulkinta Sibeliuksen rakkaimmista kuorolauluista – nyt ensimmäistä kertaa lapsikuoroversioina, Tapiolan kirkkossa 21.5. klo 19.Jos Jean Sibelius olisi syntynyt sata vuotta myöhemmin, olisikohan hän laulanut lapsikuorossa? Ainakin hän olisi tuntenut myös tämän instrumentin ja säveltänyt sille osan mestariteoksistaan. Miltähän ne sitten kuulostaisivat? Tule kuuntelemaan Pasi Hyökin ja Tapiolan kuoron tulkinta Sibeliuksen rakkaimmista kuorolauluista – nyt ensimmäistä kertaa lapsikuoroversioina!

    Sibelius Tapiolan kuorossa
    Tapiolan kirkko
    21.5. klo 19

    Lisätietoja: www.tapiolankuoro.fi
    Liput: Lippupiste

    Lue lisää
  • 16.5.2015UNICEF-Kirpputori

    Espoon UNICEF-ryhmä järjestää kirpputorin Tapiolan Keskuksessa Lauantaisin 16.5., 
    13.6., 18.7., 15.8. ja 5.9. kello 10-15. Tuotto paikkamaksuista UNICEFin hätäapuun!

     Paikkamaksu 15 € (sis. päivän paikoituksen Kaupinkallion parkkihallissa, Kaupinkalliontie 7).

    Paikat jaetaan Stockmannin edessä klo 9 lähtien, ei varauksia etukäteen. Oma paikka on siivottava pois lähtiessä. Parkkilipuke vaihdetaan maksuttomaan paikkamaksun yhteydessä. Jos tarvitset pöydän, ota oma mukaan.

    Lisätietoja:
    Espoon UNICEF-ryhmä / Elisabet.Likki@gmail.com, puh. 040 763 4546 

    Lue lisää
  • 9.5.2015SydänmessutSydän on itsestäänselvyys, sydänterveys ei. Sydänmessut on sydänterveyden suurtapahtuma, joka järjestetään lauantaina 9.5. klo 10-16 Espoon Kulttuurikeskuksessa. Yleisöllä vapaa pääsy.
    Sydänmessut on sydänterveyden suurtapahtuma, joka on järjestetty Espoossa joka toinen vuosi 2001 lähtien. Sydänmessuilla 2013 vieraili  7.000 henkeä, yhteensä nyt siis jo 37.000 vierasta. Kahdeksannet Sydänmessut  järjestetään lauantaina 9.5.2015 klo 10 - 16 Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa. Yleisöllä on vapaa pääsy.

    Tällä kerralla lähestymme sydänterveyttä paitsi fyysisten myös psyykkisten altistus-ja selviytymistekijöiden näkökulmasta. Teemana on Hyvä sydän, Hyvä mieli, Erinomaiset elämäntavat. Esillä ovat muun muassa ylikuormituksen vaikutus sydämeen ja muistiin, elämäntapojen merkitys ja haasteet niiden muuttamiseen sekä valtimotaudin ennakointi ja estäminen.

    Pääluentojen ohella tietoiskut tarjoavat mm. tietoa tarjolla olevasta sydänkuntoutuksesta, puuttuvan hampaan korvaamisesta, sydämen sähköisestä elvyttämisestä, sydänpuhelimesta, kolesterolin alentamisesta ja verenohennushoidosta. Kardiologin kyselytuokiossa voi kysyä mieltään askarruttavista sydänaiheista.

    Sydänmessut tuo yhteen ammattilaiset, palveluntarjoajat ja henkilöt, joita oma tai läheisen hyvinvointi askarruttaa. Yhteistyökumppaneiden kulut ovat minimissään, sillä kiinteiden rakennelmien sijasta käytetään omia banderolleja, siirrettäviä standeja tai talosta saatavia pöytiä.

    Sydänmessut on voittanut Sydänliiton harvoin jaetun järjestötyön pääpalkinnon, Soihdun.

    Lisätietoja tapahtumasta:
    Annukka Siro: toimisto@espoonsydanyhdistys.fi, 050 4080949
    espoonsydanyhdistys.fi/tietoa-ja-tapahtumia/sydanmessut
    Lue lisää
  • 5.5.2015Susanna Haavisto: Maailman ihanin tyttö Espoon kaupunginteatterin vierailuesitys ’Maailman ihanin tyttö’ 5.5.2015 kello 19-20.30 Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa.Näyttämöteos pohjautuu Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö -valokuvakirjaan. Lumoavan kauniissa kirjassa kuvataan lastenkotityttöjä, jotka herkissä kuvissa tulevat ensi kertaa nähdyksi omana itsenään. Susanna Haavisto on kirjoittanut näyttämöteoksen tekstit, Suvi Isotalo säveltänyt musiikin ja Marjo Kuusela pukenut musiikin liikkeeksi. Kantaesitys Espoossa 26.2.

    Tiistaina 5.5.2015 kello 19, Espoon kulttuurikeskus
    kesto 1 h 30 min (väliaika)

    Lisätietoja: Espoon kaupunginteatteri
    Liput: lippupiste
    Lue lisää
  • 27.4.2015-1.5.2015Vappuviikko TapiolassaTervetuloa viettämään vappua Tapiolaan! Vappumyyjiä ja vapputunnelmaa koko viikon ajan sekä vapputori ja pomppulinna to 30.4. ja pe 1.5. Tapiolan torilla.

    Vapputunnelmia Tapiolassa:

    - Säästöpankki Nooa tarjoilee simaa ja pikkudonitseja uudessa liikkeessään osoitteessa Länsituulentie 4 maanantaina 27.4. Lisäksi lapsille jaetaan ilmapalloja koko viikon ajan.

    - Maanantaista torstaihin keskuksen alueella on vappumyyjiä, joilla myynnissä vappupalloja sekä muita tarvikkeita vappuun.

    - Kauppakeskus AINOAn 2. kerroksessa to 30.4. vappuohjelmaa kello 12 alkaen. Ohjelmassa mm. pikakampauksia, vappuvinkkejä, tuotetestausta, vappupalloja ja paljon mahtavia tarjouksia!

    - Vappupäivänä pe 1.5. AINOAn JohtoCafessa vappubrunssi klo 10.30 alkaen. Lisätietoja osoitteesta www.johtocafe.com

    - Vappuaattona to 30.4. sekä vappupäivänä pe 1.5. Keskustornin kupeessa Tapiolan torilla vapputori sekä pomppulinna lapsille.

    Tervetuloa!

    Lue lisää
  • 27.4.2015Kansallisen veteraanipäivän juhlaTervetuloa juhlimaan sotiemme veteraaneja 27.4.2015 kello 9.30-11.30 Espoon Kulttuurikeskukseen.
    Veteraanipäivän juhla on perinteikäs ja arvokas puhetilaisuus, johon musiikkiesitykset tuovat lisämausteensa. Tapiolasalissa mm. aamuhartaus (Kirkkoherra Kalervo Salo), tervehdykset (Kaartin jääkärirykmentin apulaiskomentaja, eversti Risto Kolstela ja rakennusvalvontapäällikkö Veronica Rehn-Kivi, Espoon kaupunki), juhlapuhe (Piispa Tapio Luoma) sekä musiikkia.

    Lipunnosto klo 9.30 Amfilla (Espoon Kulttuurikeskus)
    Juhla klo 10.00 Tapiolasalissa
    Kahvitarjoilu klo 11.00 päälämpiössä
    Katso tarkempi ohjelma Kansallinen veteraanipäivä 27.4. -sivulta

    Tervetuloa! Tilaisuus on suomen- ja ruotsinkielinen.
    Lue lisää
  • 25.4.2015Lastenjatsit ja jazz-tunnelmia AINOAssa

    Lauantaina 25.4.2015 April Jazzeilla luvassa Lastenjatsit Tapiolassa sekä kauppakeskus AINOAssa ollaan April Jazz –tunnelmissa klo 11-15. Luvassa askartelua, työpaja, musiikkiesityksiä, ilmapallotaikuri ja BR-Hahmo! Vapaa pääsy.
     

    Lauantaiaamuna Tapiolan valtaavat lapset ja lapsenmieliset. Aamulla lastenjatsit käynnistyvät Espoon kulttuurikeskuksella ja kello 11 alkaa ohjelmaa kauppakeskus AINOAssa sekä puolen päivän jälkeen on luvassa lisää ohjelmaa Kino Tapiolassa.

    Espoon kultuurikeskuksella klo 10-13:
    10-13 Kapua – askartelua, kasvomaalausta, vappupalloja jne.
    10.15 UkEt -yhtye
    11.00 Ukulele -työpaja
    11.30 Soitinpolku – tule ja tuuttaa
    Lisätietoja: Lasten Jatsit

    La 25.4. ohjelma AINOAssa:
    klo 11 alkaen ilmapallojen jakoa Fazer Leipomomyymälässä Tapionaukion puolella
    klo 11-15 ilmapallotaikuri tekee lapsille ilmapalloeläimiä AINOAn toisessa kerroksessa
    klo 11-15 BR-hahmo vierailee AINOAssa, hahmo liikkeellä koko keskuksessa
    klo 12 ja 13 Musiikkiteatteri Hyökyvuori esittää lauluja kesän näytelmistään AINOAn toisessa kerroksessa
    klo 13:30 ja 14 Tyttökuoro Satakielet esittää keväisiä lauluja AINOAn toisessa kerroksessa

    Tervetuloa mukaan April Jazz -tunnelmaan!

    Lastenjatseille sekä AINOAn Jazz-tapahtumaan on vapaa pääsy.

    Lue lisää
  • 23.4.2015Jazz-ilta Fratellossa

    Tervetuloa viettämään jazz-iltaa ravintola Fratelloon Heikintorille torstaina 23.4.2015 kello 16-19.

    Musiikista vastaavat:
    Mervi Rinne (laulu)
    Antti Utriainen (piano)
    Ilu Hanski (basso)
    Joonas Anttila (rummut)

    Tervetuloa!

    Osoite:
    Kauppamiehentie 1
    02100 Espoo

    Lue lisää
  • 21.4.2015-26.4.2015April Jazz

    April Jazz on pääkaupunkiseudun suurin kansainvälinen jazzfestivaali, joka esittelee koti- ja ulkomaisten rytmimusiikin huippujen lisäksi nousussa olevia, tuoreita ja kiinnostavia artisteja.

    Järjestyksessään 29. April Jazz järjestetään 21.-26.4.2015, ja konserttipaikkoina toimivat Espoon kulttuurikeskus Tapiolassa sekä Sellosali Leppävaarassa. Pääsymaksullisten konserttien lisäksi ohjelmaan sisältyy yleisölle avoimia maailmantähtien pitämiä klinikoita, jamisessioita, lauantain lastentapahtuma sekä sunnuntain iltapäivätanssit.

    Kulttuurikeskuksessa esiintyvät mm. kuudesti Grammy -palkittu ja 24 albumia julkaissut saksofonisti David Sanborn 21.4. ja portugalilainen Ana Moura, joka esiintyi April Jazzeilla viimeksi vuonna 2009 loppuunmyydyssä konsertissa. 

    Tällä kertaa Moura tuo Suomeen ensimmäistä kertaa perinteisestä akustisesta fado triosta koskettimilla, bassolla ja rummuilla laajennetun kokoonpanonsa. 

    Pääsymaksullisten konserttien lisäksi April Jazzin ohjelmaan sisältyy yleisölle avoimia maailmantähtien pitämiä klinikoita, jamisessioita, lauantain lastentapahtuma sekä sunnuntain iltapäivätanssit.

    Lisätietoja: April Jazz

    Lue lisää
  • 18.4.2015Satin Circus kulttuurikeskuksessa

    Suosittu Satin Circus saapuu lauantaina 18.4. kello 19 konsertoimaan ikärajattomalle keikalle Espoon kultturikeskuksen Louhisaliin.

    Viime vuonna ensimmäisen albuminsa (Expectations) julkaissut Satin Circus saapuu konsertoimaan Espoon kultturikeskukseen ikärajattomalle keikalle la 18.4. klo 19.

    Levyjulkkareista 2014 lähtien bändi on päässyt tekemään sitä mikä on heille tärkeintä eli livekeikkoja. He ovat kiertäneet ympäri Suomea ja vähän Norjaakin. Omien sanojensa mukaan he ovat nyt vähän viisaampia sekä hieman parempia soittajia ja biisintekijöitä kuin alkuvuosinaan. Hauskaa on yhdessä ja se on kaiken onnistumisen lähtökohta.

    Liput alkaen 17,5€ lippupisteeltä: lippu.fi

    Lue lisää
  • 11.4.2015Yona kulttuurikeskuksessaLaulaja-lauluntekijä Yona esiintyy Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa 11.4.2015 kello 19.Yonan debyyttilevy 'Pilvet liikkuu, minä en' julkaistiin tammikuussa 2010. Urbaani metsätyttö viehätti mediaa ja vanhoja Suomi-filmien kaikuja helisevä, omaperäinen ja monimuotoinen musiikki aiheutti odottamatonta kiinnostusta. Yona palkittiin Vuoden Tulokas -Emmalla 2010. Seuraavina vuosina levyjä tuli lisää ja kuulijakunta kasvoi. Yona vakiinnutti paikkansa suomalaisten laulaja -ja lauluntekijöiden kimarassa.

    Kesällä 2013 Yona osallistui monien yllätykseksi Seinäjoen Tangomarkkinoille. Yonan persoonalliset tangotulkinnat aiheuttivat Suomen tangotaivaalla kuhinaa ja hän sijoittui kilpailussa toiseksi. Hedelmänä tangontäyteisestä kesästä syntyi Tango A La Yona, levyllinen Yonalle rakkaimpia ikivihreitä tangoja uusin, erilaisin tulkinnoin.

    Yona konsertoi 11.4. kello 19 Espoon kulttuurikeskuksessa.

    Yonan uusi albumi Lintu julkaistaan maaliskuussa 2015.

    Liput alkaen 20,5€ osoitteesta lippu.fi
    Lue lisää
  • 11.4.2015Suomen suurin pienoisrautatie HeikintorillaHelmikuussa suuren suosion saanut Alppirautatieharrastajien pienoisrautatienäyttely järjestetään jälleen Heikintorin 2. kerroksessa lauantaina 11.4. kello 10-16. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

    Tervetuloa katsomaan noin 50 metriä pitkää maisemoitua junaratapienoismallia, jossa 8-12 junaa liikkuu yhtä aikaa ja rataa on liki 400 metriä. Näyttely järjestetään Heikintorin 2. kerroksessa lauantaina 11.4. kello 10-16. Et näe missään muualla Suomessa näin suurta näyttelypienoisrautatietä!

    Kaikki tuotot lahjoitetaan Lions klubien nuorisoaktiviteetteihin.


    Lisätietoa: alppirautatiet.org
    Lue lisää
  • 28.3.2015-29.3.2015WeeGeen museofestarit -lasten tapahtumaNyt on kivaa menoa luvassa. Kaikki WeeGeen museot heittäytyvät festaritunnelmiin maaliskuisena viikonloppuna 28.-29.3. kello 11-17. Luvassa  festaripajoja, livemusaa, pitkäjalkaisia jättiläisiä, miimikkoja, hot dogeja, jättimäisiä saippuakuplia, pikselipoppia ja mitä vielä. Riemua ei näiltä festareilta puutu!
    WeeGeen vuosittainen lasten tapahtuma järjestetään jälleen maaliskuun lopussa 28.-29.3. kello 11-17. Tänä vuonna tapahtumassa ollaan festaritunnelmissa. Kaikki WeeGeen museot ja Espoon tapahtuma- ja kulttuuripalvelut toteuttavat runsaasti ohjelmaa talon aulaan, museoiden tiloihin ja pihamaalle. Museoiden ajankohtaisista näyttelyistä kumpuava ohjelma ja tapahtumaa varten toteutettu sisältö on runsas kattaus lapsiperheiden viikonlopun viettoon.

    Museofestareilla tavataan muun muassa pitkäjalkaisia jättiläisiä ja miimikoita, hämmästellään kumpanakin päivänä Taikuri Mano d'Oron taikashowta ja tanssitaan Wannabe ballerinas-ryhmän kanssa. Lauantaina WeeGeen-lavalla riemuitaan Improsiskojen kanssa improvisaation parissa sekä kuullaan kansanperinteestä kumpuavaa musiikkia lauluyhtye Eppel & Peppelin esittämänä kumpanakin viikonlopun päivänä. Sunnuntaina festarilavalle astuu JimJamMurMur- a capella -yhtye. JimJamMurMur on neljän solistina uraa luoneen jazzlaulajattaren muodostama yhtye, johon kuuluvat Johanna Iivanainen, Jenny Robson, Mia Simanainen ja Mirja Mäkelä.

    Tarjolla on paljon erilaisia taide- ja työpajoja, joissa niin lapset kuin aikuisetkin pääsevät toteuttamaan itseään. Tapahtumassa tehdään muun muassa festarirannekkeita ja jättisaippuakuplia tai viikonlopun aikana voi osallistua sirkustemppuiluun, mimiikka- tai taikatemppupajaan. 1800-luvun sovituskopissa voi pukeutua aikakauden muodin mukaisiin asuihin. Kaikki WeeGeen museot voi kiertää omatoimisella festaripassikierroksella ja tehdä vaikkapa sirkusammattitestin.

    Tapahtumaan on kaikilta alle 18-vuotiailta maksuton sisäänpääsy. WeeGee-lippu 12/10€.

    Koko ohjelma nähtävissä osoitteessa weegee.fi/tapahtumat

    Lisätiedot: Elina Rossi 043 825 9147, elina.rossi@espoo.fi, Näyttelykeskus WeeGee
    Lue lisää
  • 15.3.2015Helsingin poliisisoittokunnan lastenkonserttiOsana valtakunnallisia puhallinpäiviä Helsingin Poliisisoittokunta esittää uuden lastenkonserttishow’nsa sunnuntaina 15.3. kello 11-12 Espoon kulttuurikeskuksessa. Konserttiin vapaa pääsy!

    Helsingin Poliisisoittokunnan iloisessa lastenkonsertissa seikkaillaan hauskoissa, mutta myös hieman vakavissa merkeissä. Mitä tehdä, kun yksinäinen nalle kaipaa ystävää? Saako poliisileijona karanneen rosvon kiikkiin tai menettääkö rumpalimme peltinsä? Luvassa on kosolti kepeää toimintaa ja jännitystä.

    Poliisisoittokunta on pian 70-vuotisen historiansa ajan esiintynyt paljon lapsille ja nuorille. Georg Malmsténin Lasten liikennelaulusta lähtien poliisi on orkesterinsa välityksellä tuonut nuorimmille ikäryhmille asiaa ja viihdettä, sekä hieman tavallisesta poikkeavan kontaktin poliisin kanssa. Tavoitteena on, ettei lapsen ja poliisin tarvitsisi myöhemmin tavata ikävämmissä merkeissä.

    Tervetuloa jännittämään ja viihtymään! Helsingin Poliisisoittokunnan uuden lastenkonserttishow'n on ideoinut vanhempi konstaapeli Lasse Pousi. Konserttia johtaa soittokunnan ylikapellimestari Sami Ruusuvuori.

    Järjestäjänä Espoon nuorisopuhallinorkesteri ry
    Lisätietoja: puhallinpaivat2015.fi

    Lue lisää
  • 14.3.2015Suomen suurin pienoisrautatie HeikintorillaHelmikuussa suuren suosion saanut Alppirautatieharrastajien pienoisrautatienäyttely järjestetään jälleen Heikintorin 2. kerroksessa lauantaina 14.3. sekä 11.4. kello 10-16. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

    Tervetuloa katsomaan noin 50 metriä pitkää maisemoitua junaratapienoismallia, jossa 8-12 junaa liikkuu yhtä aikaa ja rataa on liki 400 metriä. Näyttely järjestetään Heikintorin 2. kerroksessa lauantaina 14.3. sekä 11.4. kello 10-16. Et näe missään muualla Suomessa näin suurta näyttelypienoisrautatietä!

    Kaikki tuotot lahjoitetaan Lions klubien nuorisoaktiviteetteihin.


    Lisätietoa: alppirautatiet.org
    Lue lisää
  • 12.3.2015Kahvia ja ikivihreitä: Pepe Willberg - Runoista säveliksi

    Pepe Willberg tarjoaa loistavan tilaisuuden nauttia vuosikymmenten ikivihreistä lauluista, kun hän esittää hittikavalkadin ja upeita sävellettyjä runoja kahvimatineassa Louhisalissa. Kahvilapalvelut salissa.
    Aleksi Ahoniemi, puhaltimet
    Juha Lanu, kitarat
    Leevi Leppänen, lyömäsoittimet
    Lue lisää
  • 7.3.2015Club for Five: Mielitekoja

    Club for Fiven Mielitekoja-konsertissa yhdistyvät yhtyeen ja yleisön suosikkisävelmät, uudet sävellykset ja inspiroiva sukellus ihmismieleen, ajatuksiin, suoraan sinne mistä sävelet kumpuavat.

    Club For Five maalaa improvisoidun musiikin maisemaa yleisön ehdotusten ja mielihalujen johdattamana. Tutustumme Club For Fiven viiden laulajan mietteisiin ja heille itselleen tärkeisiin kappaleisiin. Luvassa yllätyksiä, hulluttelua ja kauniita tunnelmia, välähdyksiä lapsuudesta ja hauskanpitoa.

    Maija Sariola, sopraano

    Susanna Lukkarinen, altto
    Jouni Kannisto, tenori
    Juha Viitala, baritoni  
    Tuukka Haapaniemi, basso

    Lue lisää
  • 5.3.2015Tapiola Sinfonietta: Marzi-musaa Vol. 3

    "Marzi-musaa"-trilogian päätösjakso. Konsertissa kuullaan ainakin Mariskan vavahduttavia kappaleita läpeensä uusina orkesterisovituksina sekä uunituore yhteisteos beatboxaajalle ja Tapiola Sinfoniettalle; Felixin ja Marzin yhteisen aivomyrskyn tulos.

    Marzi Nyman, kitara
    Mariska, laulu
    Felix Zenger, beatboxaus

    Lue lisää
  • 4.3.2015Penkiltä jäälle! jääpuutarhassaNappaa kiekko lapaasi Espoo liikkuu -jäätapahtumassa Tapiolan jääpuutarhassa keskiviikkona 4.3. kello 17-19. Kentällä koko Bluesin liigajoukkue!

    Rankkarit ja kikat haltuun sekä kaupan päälle vielä kaverikuva liigajoukkueen kanssa keskiviikkona 4.3. kello 17-19 Tapiolan jääpuutarhassa. Kentällä mukana koko Bluesin liigajoukkue! Pelaa pelaajien kanssa ja pujottele taitorataa!

    Jäälle vain luistimilla. Kahvila ja luistinten vuokrauspalvelu ovat auki.

    Lisätiedot osoitteesta espoo.fi/liikunta

    Lue lisää
  • 28.2.2015Japan Festival

    Tervetuloa nauttimaan viidestätoista japanilaisesta perinnekulttuuriesityksestä! Ohjelmassa mm. taiko-rumpuesityksiä, perinnemusiikkia koto- ja shamisen-kielisoittimilla, perinteistä kyōgen-komediateatteria, butō-tanssia, kalligrafiaa, origameja ym. suoraan Japanista. Esittelykojuilla pääset myös itse kokeilemaan japanilaisia perinnetaitoja!

     

    Esitykset japaniksi, tulkkaus paikanpäällä suomeksi

    Tapiolasalin esityksiä voi tulla katsomaan vapaasti klo 14-17 välillä. Aulatiloissa on työpajoja.
     

    Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali, aula, lämpiöt

    Vapaa pääsy!

    Kulttuuriaukio 2


    Lue lisää
  • 26.2.2015Queenie – Remember WembleySatoja konsertteja koko Euroopassa ja osassa Aasiaa vuodesta 2006 asti tehnyt Queenie on saanut innokkaita faneja ympäri maailman. Vuonna 2008 Freddie Mercuryn ”henkilökohtainen avustaja” Peter Freestone kutsui Queenien pääesiintyjäksi maailman suurimmalle Queen-festivaalille Montreuxiin.

    Tämä uskomaton bändi sai läpimurtonsa miljoonien intohimoisten katsojien edessä tv-sarjassa ”I Got Talent” ja eteni näin ensimmäisen askeleen urallaan.

    Queenie toteuttaa kaikki laulunsa täysin samalla tavalla kuin itse Queen teki, alkuperäisillä soittimilla, ilman koneella ennalta äänitettyä musiikkia. Alkuperäiset soittimet ja Michael Kluchin uskomaton ääni yhdessä tekevät jokaisesta showsta uniikin ja vaikuttavan eloisan kokemuksen, joka on täynnä energiaa. Aidot puvustukset ja massiivinen lava sekä valot tekevät show’sta uniikin elämyksen. Ilta täynnä megahittejä kuten Radio Gaga, I Want It All, Bohemian Rhapsody, We Will Rock You, We Are The Champions sekä monia muita.

    Lippupiste

    Lue lisää
  • 26.2.2015Susanna Haavisto: Maailman ihanin tyttö

    Näyttämöteos pohjautuu Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö -valokuvakirjaan. Lumoavan kauniissa kirjassa kuvataan lastenkotityttöjä, jotka herkissä kuvissa tulevat ensi kertaa nähdyksi omana itsenään. Susanna Haavisto on kirjoittanut näyttämöteoksen tekstit, Suvi Isotalo säveltänyt musiikin ja Marjo Kuusela pukenut musiikin liikkeeksi. Kantaesitys Espoossa 26.2.

     

     To 26.2. klo 19.00  /  ke 27.2. klo 19.00  /   la 28.2. klo 15.00  /  ma 13.4. klo 19.00  /   ti 14.4. klo 19.00

     Kesto 1 h 30m (väliaika)

     Liput 32/26/15 € teatterin lipputoimisto 09 4393 388 tai alk. 34,50/28,50/17,50 € Lippupiste

    Lippupiste


    Lue lisää
  • 14.2.2015-1.3.2015Hiihtolomailua WeeGeen museoissa

    Lauantaina 14.2 klo 13.00 Kellomuseon, Lelumuseo Hevosenkengän ja Helinä Rautavaaran museon Kurkistuksia venäläiseen kulttuuriin -yhteisopastuksella kuullaan mm. miten keisarillisella Venäjällä siirryttiin eurooppalaiseen kalenteriin, millainen oli neuvostoideologian mukainen ihannelelu ja miten sukulaiskansamme tulevat toimeen muuttuvalla Venäjällä. Opastus alkaa WeeGeen aulasta.

    Katso muut tapahtumat "lue lisää"

    EMMA

    Taideloma EMMAssa

    Vietä viikko taiteillen tiistaista 17.2 - perjantaihin 20.2.2015 kello 13-15!
    Tule yksin, perheen kanssa tai ystävän innostamana. Avoimet taideiltapäivät sopivat kaikille ja kaikenikäisille taiteesta ja taidemuseon sisällöistä kiinnostuneille. Avoimet pajat sisältyvät museolipun hintaan, materiaalimaksu 5€/henkilö/päivä. Iltapäivään mahtuu 25 osallistujaa. Varmista paikkasi ilmoittautumalla etukäteen EMMAn opasvarauksesta. Voit maksaa materiaalimaksun etukäteen verkkokaupassa tai kauppaan saapuessasi museoon. Lapset vanhemman seurassa, yli 10v. yksin lupalapun kanssa. Vietä EMMAssa koko viikko, tai valitse mieleisesi ohjelmapäivä. Tapaaminen EMMAn taidepajatila Paletissa, 1. krs.
     
    Ti  17.2 klo 13- 15
    Tutustutaan taidemuseoon ja sen kokoelmiin. Tarkastellaan taideteoksia eri menetelmin, osallistuen. Taiteen havainnointia moniaistisesti ja -näkökulmaisesti.

    Ke 18.2 klo 13- 15
    Kuvahavaintoja Saastamoisen säätiön kokoelmasta. Katsotaan tarkemmin, havainnoidaan yksityiskohtia, piirretään mallista. Mukaan saat kuvakokoelman omista havainnoista.

    To 19.2 klo 13- 15
    Kosketus taiteesta Kosketus- pajassa. Jatketaan näyttelyn tematiikkaa ilmaisullisesti, materiaalisesti ja sisällöllisesti veistämällä saippuasta oma veistos.

    Pe 20.2 klo 13- 15
    Pikselipoppia! Suunnitellaan kuplamuovista pakkaus omalle käyttöesineelle ja kuvioidaan se pop-henkisesti. Tutustutaan uuteen näyttelyyn, taidepaja nyt ainoan kerran kaikille avoimena, muulloin koululaisohjelmistossa.

    Helinä Rautavaaran Museo
    18.2. klo 18.30
    Yliopistolehtori Marianna Flickenberg-Gluschkoff kertoo Siperian matkoistaan. Tundran ja taigan tulilla –näyttelyn oheisohjelmaa.

    To 19.2 - pe 20.2. klo 12-14
    SEIKKAILE Siperiassa. Lasten opastus ja ohjattu sabluunapaja.

    Pe 19.2 - la 20.2. klo 12-14
    Somalinkielisiä sanataidepajoja.

    La 20.2. klo 11-12
    Tarinoita kaukaisilta vuorilta. Kurmandžinkielinen satuhetki.

    La 21.2. klo 15-16
    Keskustelutilaisuus: Oman äidinkielen merkitys. Kasvatustieteen ylioppilas  Warda Ahmed ja Suomen Romani Yhdistyksen asiantuntija Päivi Majaniemi FM kertovat kokemuksistaan. Unescon äidinkielen päivä. Satakielikuukauden ohjelmaa.

    Su 22.2. klo 13.30
    Yleisöopastus Helinä Rautavaaran museossa. Tutustu Helinä Rautavaara kokoelmaan ja museon vaihtuviin näyttelyihin. Lähtö museon ovelta 2. kerroksesta. Tervetuloa!

    Ke 25.2. klo 18.30-20.00
    Vladimir Ischtchenko esittää Vladimir Vysotskin (1938-1980) lauluja suomeksi ja venäjäksi. Konsertissa muistetaan Vysotskia, kuuluisaa venäläistä runoilijaa, laulajaa ja näyttelijää.

    Su 1.3. klo 13.30
    Yleisöopastus Helinä Rautavaaran museossa. Tutustu Helinä Rautavaara kokoelmaan ja museon vaihtuviin näyttelyihin.

    KAMU

    Kamun tapahtumat
    Etsi ja ratkaise arvoituksia Espoon historiasta! KAMUssa on tarjolla lapsiperheille Tutkimusmatka menneisyyteen - omatoimikierrosta hiihtolomaviikkojen ajan. Historian arvoitukset ratkottuasi saat KAMUn kassalta mukaasi pienen muiston.

    Sök och lös gåtor från Esbos historia! KAMU bjuder barnfamiljer på den självständiga rundturen Upptäcktresan till det förgångna. Efter att man löst alla historiska gåtor får man ett litet minne med sig hem från KAMUs kassa.
     
    La 21.2. &  la 28.2.2015 klo 12
    Kylpylävieraiden jäljillä – koko perheen seikkailusuunnistus. Koko perheen rastikierroksella etsitään hauskojen vihjeiden avulla tietoa kylpylävieraista, kylpylöistä ja vesihoidoista.
     
    Suomen Kellomuseo

    Su 15.2. klo 14.30
    Aika koneita! -opastus Kellomuseon perusnäyttelyyn.

    Ke 18.2. klo 13–15
    Kaikille avoin Riimukalenteri-paja.

    Ke 18.2 klo 18.15
    Keisarin ja kansan aika -opastuksella tutustutaan ajan merkityksiin itänaapurimme kulttuurissa

    Pe 20.2. klo 12–14
    Leikkimielinen Kellosuunnistus tarjoaa löytämisen riemua ja pientä pohdittavaa koko perheelle.

    La 21.2. klo 13
    Keisarin ja kansan aika -opastuksella tutustutaan ajan merkityksiin itänaapurimme kulttuurissa.

    La 21.2 klo 14–16
    Leikkimielinen Kellosuunnistus tarjoaa löytämisen riemua ja pientä pohdittavaa koko perheelle. 

    Su 22.2. klo 14.30
    Aika koneita! -opastus Kellomuseon perusnäyttelyyn.

    La 28.2. klo 13-15
    Leikkimielinen Kellosuunnistus tarjoaa löytämisen riemua ja pientä pohdittavaa koko perheelle.

    Su 1.3. klo 14.30
    Aika koneita! -opastus Kellomuseon perusnäyttelyyn

    Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä

    Hevosenkengän tapahtumat
    Ke 18.2, Su 22.2 & Ke 25.2 klo 13-15
    Olympiamaskottityöpajassa suunnitellaan oma kisamaskotti, joka myös toteutetaan esimerkiksi kierrätysmateriaaleista kokoamalla tai ompelemalla.

    Ti 17.2, To 19.2, Pe 20.2 klo 13 ja La 21.2 klo 15
    Miškan matkassa -opastus. Tällä koko perheen opastuksella tutustutaan itänaapurimme leikkikaluihin ja satuihin. Lähtö Lelumuseon ovelta.
     
    La 28.2. klo 15
    Eläimellinen satukierros. Tervetuloa eläimelliseen menoon! Tällä koko perheen kierroksella etsitään museosta eläinleluja ja kuullaan niihin liittyviä satuja. Lähtö Lelumuseon ovelta.

    Su 1.3. klo 13- 15
    Avoin askartelutyöpaja. Tule askartelemaan mitä ikinä keksitkään museon tarjoamista kierrätysmateriaaleista yhdessä vanhemman kanssa!

    Lisäksi Espoon Kuvataidekoulussa

    Talvilomakurssi – Violettia lunta
    Ma-Pe 16–20.2. klo 10–14, WeeGee, Tapiola (Ellen-luokka). Hinta: 160 €. Huom! Ennakkoilmoittautuminen. Lisätietoja: http://www.espoonkuvataidekoulu.fi
     

    Muutokset mahdollisia

     

     

    Lue lisää
  • 12.2.2015Tapiola Sinfonietta: Wigglesworth & KelemenMelodien laaja kattaus uutta musiikkia eri tyylejä edustavilta säveltäjiltä. Mukana on sekä Ligetin kaltainen nykyklassikko, amerikkalaisen Fred Lerdahlin ja brittiläisen Oliver Knussenin kaltaisia varttuneita mestareita että nuorempia kykyjä, kuten englantilaisen musiikin nouseva tähti Ryan Wigglesworth ja suomalainen lahjakkuus Jarkko Hartikainen uudella teoksellaan.

    Ryan Wigglesworth, kapellimestari

    Barnabás Kelemen, viulu
    Lerdahl: Spirals
    Wigglesworth: Viulu

    Lue lisää
  • 7.2.2015Tapiolan TalviriehaJo perinteeksi muodostuneessa ulkoilutapahtumassa on monipuolista puuhaa koko perheelle. Ohjelmassa on mm. suuri pienoisrautatie -näyttely, ilmapallotaikuri, poniratsastusta sekä luistelua Jääpuutarhassa. Tapiolan keskuksen alueelta löydät paljon puuhaa koko perheelle. Tervetuloa!Jo perinteeksi muodostuneessa ulkoilutapahtumassa on monipuolista puuhaa koko perheelle. Ohjelmassa on mm. suuri pienoisrautatie -näyttely, ilmapallotaikuri, poniratsastusta sekä luistelua Jääpuutarhassa.

    Muodostelmaluistelun hallitseva maailmanmestarijoukkue Marigold iceUnity esiintyy keskusaltaan Jääpuutarhan kentällä ja opastaa tämän jälkeen yleisöä taitoluistelun saloihin!

    Tapiolan keskuksen alueelta löydät paljon kivaa puuhasteltavaa niin pikkuväelle kuin isommillekin.

    Tapahtuman järjestää yhteistyössä Tapiola Toimii ry ja Tapiolan alueen Lions-klubit.


    OHJELMA LAUANTAINA la 7.2. klo 10–16


    KESKUSALTAAN JÄÄPUUTARHA
     10–12 Jääleikkejä lapsille luistelualueella
     12.00  Muodostelmaluistelun maailmanmestarijoukkue Marigold IceUnity esiintyy
     12.10-13 Marigold IceUnity opastaa taitoluistelun maailmaan
     13–14 Espoon ringeten näytöspeli sekä peliopetusta

    HEIKINTORI
     10–16 Suomen suurin pienoisrautatie ja arpajaiset 2. krs
     10–16  Heikintorin edustan Herkkubuffetti:  grillimakkaraa, muurinpohjalettuja, mehua, kahvia
     11–14 Kasvomaalausta ja ongintaa 1. krs

     11–14  Karjalan Apu -vaatekeräys Heikintorin edustalla. Tuo ehjiä vaatteita ja jalkineita toimitettavaksi apuea tarvitseville laatokan karjalaan.

    Tapahtuman aikana kerätään varoja Lasten sairaalalle pienoisrautatie -näyttelyssä.
     Huom. Pienoisrautatie-näyttely avoinna myös su 8.2. sekä la-su 14.–15.2. ja 21.–22.2.

    AINOA
     10–15 Ilahduta ystävää kortilla. Ystävänpäivän korttikäsityöpaja 1. krs
     10–15 BR-hahmo paikalla 1. krs
     10–16 Fashion Model Agencyn casting -tilaisuus 2. krs Casting-tilaisuudella haetaan uusia kasvoja kaikista ikäryhmistä kotimaisiin ja kansainvälisiin mainos- ja muotikuvauksiin & -näytöksiin.
     11–14 Sirkus Selkon ilmapallotaiteilija loihtii hauskoja ilmapalloeläimiä ympäri kauppakeskusta
     11–14 Kaakaotarjoilu K-Supermarket Tapiolassa, M-taso
     11–15 Tapaa Hongan koripallon pelaajia ja voita lippuja Hongan otteluihin, 2. krs

     12 & 13 Espoon musiikkiopiston Emon Kamut esiintyvät 3. krs

    MUUALLA TAPAHTUMA-ALUEELLA

     10–15 Onni orava vierailee alueella
     11–14 Kauniaisten VPK paloautoineen, Tapiolan SPR ja poliisipartio esittäytyvät
     11–14 Lumikenkäkokeilua luistelurajan vierellä järjestää Espoon Latu
     11–14 Diacor jakaa ilmapalloja tapahtuma-alueella
     11–15 Luomukaakao- ja suklaan maistelua Punnitse ja Säästä -myymälässä
     12–16 Husky-valjakkoajelua Tapiontorilla
     13–15  Poniajelua ja -ratsastusta Ainoan kulmalla

    MAKSUTON PYSÄKÖINTI Tapiola Parkissa klo 10-16, Tapionaukio 4 (maanalainen pysäköintihalli). Vaihda pysäköintilippu Delux Clean pesulassa (Ainoa, M-kerros, parkkihallin sisäänkäynnin vieressä) maksuttomaan ulosajolipukkeeseen.


    Vapaa pääsy, tervetuloa nauttimaan talvesta Tapiolaan!
    Lue lisää
  • 4.2.2015Talviparalympiapäivä Tapiolan Jääpuutarhassa 4.2.Paralympiakomitea ja Espoo Liikkuu yhteistyökumppaneineen järjestää Talviparalympiapäivän Tapiolan Jääpuutarhassa ke 4.2. klo 13–18. 

    Paralympiakomitea ja Espoo Liikkuu yhteistyökumppaneineen järjestää Talviparalympiapäivän Tapiolan Jääpuutarhassa ke 4.2. klo 13–18. Tapahtumassa pääsee kokeilemaan kelkkajääkiekkoa ja pyörätuolicurlingia. 

    Luvassa on myös näytösotteluita, Espoon taitoluisteluklubin esityksiä sekä mahdollisuus tavata paralympiaurheilijoita. Tilaisuuden juontaa YLE Urheilun Riikka Smolander. 

    Veikkaus tuo iloa elämään tarjoamalla tapahtumassa kuumaa mehua klo 13 alkaen sekä hernekeittoa klo 15 

     

     

    Lue lisää
  • 29.1.2015Tallinna Linnateater (Viro): Koletis kuu peal 29. - 31.1. LouhisalissaTallinnan Kaupunginteatterin vierailuesitys sijoittuu 1920-luvun Yhdysvaltoihin, jossa Armenian vuoden 1915 kansanmurhasta selvinnyt Aram Tomasian rakentaa uutta elämäänsä. 


    Aram valitsee valokuvien ja kirjeiden perusteella kotimaastaan morsiamen, mutta kun neito on tullut yli valtameren, hän ei vastaa lainkaan sitä kuvaa, jonka Aram on kuvitelmissaan luonut.

    Sydämellinen, kipeä ja herkkä tarina taisteluista, joita ihminen käy menneisyydestä ja omasta sisimmästä nousevia demoneita vastaan.

    To 29.1. klo 19.00  /   pe 30.1. klo 19.00  /   la 31.1. klo 14.00

    Esityskieli viro, tekstitys suomeksi.

    Kesto 3 h 10 min (väliaika)

    Liput 35/30/15 € teatterin lipputoimisto 09 4393 388 tai alk. 37,50/32,50/17,50 Lippupiste

    Lue lisää
  • 6.6.2014Kansainvälisten suurmarkkinoiden lisäksi Tapiolassa paljon ohjelmaa lapsille sekä aikuisille lauantaina 6.6.Kansainvälisten suurmarkkinoiden lisäksi Tapiolassa paljon ohjelmaa lapsille sekä aikuisille lauantaina 6.6.

    Kauppakeskus AINOA:
    Glitteristä pikakampauksia ja hiusvinkkejä koko päivän ajan. Lisäksi kaikki korut ja kellot ”ota 3 maksa 2” sekä kaikki kukkaseppeleet 11,90€.

    AINOAn 2. kerroksesta löytyy synttäreiltä tuttu AINOAn onnenpyörä ostoksia tehneille klo 11-15. Palkintoina lahjakortteja, liikkeiden tuotepalkintoja, makeisia ja muuta mukavaa.

    Fazerin Leipomomyymälän edustalle tulossa Fazerin vanha auto ihasteltavaksi sekä myymälässä kilpailuja, tuotemaistiaisia ja kaupanpäällisiä. Lauantain tarjoukset: kahvi ja täytetty leipä yht. 5,90€, kahvi ja pulla yht. 5€ ja hyllytuotteet -20% (tee, marmeladi, rypsiöljy ja hunaja).

    Kukkakauppa Raparperin alla ja Fazerin Leipomomyymälä jakavat AINOAn ilmapalloja klo 11 alkaen.

    Punnitse ja Säästä myymälässä kesän avauksen kunniaksi tarjouksia ja tuotemaistiaisia.

    Otso Apteekissa
    esitellään Suurmarkkinoiden ajan aurinkovoiteita ja niitä myydään 25% alennuksella.

    Sekä poniratsastusta Tapiolassa kello 11-14!

    Tervetuloa viettämään mukavaa päivää Tapiolaan!

    Lue lisää