28.1.2016

Eva & Manu: Acoustic Tour 2016

Suomais-ranskalais duo Eva & Manu Espoon kulttuurikeskuksessa 28.1.2016 klo 19.uomalais-ranskalainen duo Eva & Manu siirtyi viimeisimmällä levyllään (Cinnamon Hearts) ilmaisussaan alkuaikojen folk-henkisestä maailmasta lähemmäs poppia ja levyn kappaleissa on paikoitellen kuultavissa myös elektro-vaikutteita. Cinnamon Hearts -levyn tiimoilta tehdyissä konserteissa ja viime kesän festivaaleilla Eva & Manun mukana kiersivät kosketinsoittaja ja rumpali.

Eva & Manu tekee alkuvuodesta 2016 akustisen kiertueen, jonka konserteissa yhtye palaa hetkeksi uransa alkuaikojen herkempään ja akustisempaan tulkintaan. Kiertue alkaa konsertilla Espoon kulttuurikeskuksen Café Louhessa 28.1.2018 klo 19. Tässä konsertissa kuullaan ensimmäisen levyn kappaleita pitkästä aikaa lähes alkuperäisessä muodossaan sekä uusia, riisutumpia versioita toisen levyn kappaleista. Luvassa on intiimi ja mielenkiintoinen ilta upeiden laulujen parissa!

Kesto n. 1 h 15 min (ei väliaikaa)

Lisätietoja: evamanu.com
Liput: lippu.fi