5.5.2017-14.5.2017

Espoo Ciné

Vuodesta 2017 lähtien Espoo Ciné -elokuvajuhlia vietetään jo toukokuussa, kevään tullessa. Taas on tarjolla kymmenen päivää parhaan eurooppalaisen elokuvan juhlaa!Seuraava, järjestyksessään 28. Espoo Ciné -elokuvajuhla pidetään 5. - 14. toukokuuta 2017. Espoo Ciné on yksi Suomen suurimmista elokuvafestivaaleista ja vuosien mittaan Espoo Cinéstä on muodostunut keskeinen uuden eurooppalaisen elokuvan esittäjä Suomessa. Festivaalilla nähdään mielenkiintoisimpia uusia elokuvia sekä asemansa jo vakiinnuttaneilta mestareilta että vasta nousemassa olevilta uusilta kyvyilä. Erityistä huomiota kiinnitetään naisiin elokuvantekijöinä.

Vuodesta 2017 lähtien lapsille ja nuorille suunnattu laaja ohjelmisto on koottu uuden nimen alle Junior Cinéksi. Kymmenpäiväisen festivaalin aikana esitetään runsaat sata pitkää elokuvaa ja muutamia kymmeniä lyhyelokuvia.

Runsasta elokuvatarjontaa täydentää myös yhtä rikas tapahtumatarjonta. Kävijämäärät ovat kasvaneet tasaisesti, festivaalilla vierailee vuosittain noin 25 000 katsojaa.

Espoo Ciné järjestää myös tänä keväänä ilmaisen Cinén-bussin, joka kulkee silloin kun Tapiolassa on eniten näytöksiä Helsingin keskustan ja Tapiolan välillä kerran tunnissa kumpaankin suuntaan.

Liput ja lisätietoa: espoocine.fi