Tapahtumat

  • 20.6.2018-16.9.2018Futuro-talo täyttää 50 vuottaNäyttelykeskus WeeGeen omistuksessa olevaan Futuro-taloon pääsee tutustumaan kesäkautena 15.5. alkaen 16.9. saakka WeeGeen aukioloaikoina.

    Futuro-talo täyttää 50-vuotta! Näyttelykeskus WeeGeen omistuksessa on ensimmäinen sarjavalmisteinen Futuro-talo (nro 001), joka oli kesästä 1968 syksyyn 2011 Matti Kuuslan hallussa Hirvensalmella. Futuro-taloon pääsee tutustumaan 15.5.-16.9. WeeGeen aukioloaikoina.


    Arkkitehti Matti Suurosen (1933–2013) suunnittelema utopistinen muovitalo Futuro täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Futuro-talo esiteltiin televisiolle ja lehdistölle ensimmäistä kertaa Polykem Oy:n tehtaalla Hiekkaharjussa maaliskuun lopussa 1968. Kansainvälisen läpimurtonsa talo teki lokakuussa 1968, kun kolmas Futuro (nro 002) osallistui Lontoossa Finnfocus-vientinäyttelyyn. Futuro-talo on oman aikansa utopistinen visio, joka kiehtoo edelleen. Näyttelykeskus WeeGee juhlistaa yhdessä EMMA – Espoon modernin taiteen museon kanssa 50-vuotista Futuroa kesän ja syksyn ajan näyttelyillä ja tilaisuuksilla, jotka tarjoavat yleisölle mahdollisuuden tutustua monipuolisesti modernismin ajan kokeellisiin muotoihin ja optimistisiin ideoihin.

    Lisätietoja Futuro-tapahtumista täältä.


    Lue lisää
  • 28.6.2018-12.7.2018Kesäkahvila Tapiolan ortodoksisessa kirkossaTapiolan ortodoksisessa kirkossa järjestetään kolmesti kesällä kirpputoritoimintaa ja kahvitarjoilua.Tarjolla kahvia, pientä purtavaa ja kirpputori.
    Opastettuja kierroksia ikonien maailmaan ja seinämaalauksista.
    klo 14.00 toimitetaan maallikkopalveluksena lyhyt rukoushetkipalvelus, johon kaikki ovat tervetulleita.

    Tapahtuma-ajat

    to 28.6. klo 14–18
    to 5.7. klo 14–18
    to 12.7. klo 14–18


    Tapahtumapaikka 
    Tapiolan ortodoksinen kirkko

    Käyntiosoite 
    Kaupinkalliontie 2
    Espoo

    Lue lisää
  • 27.7.2018-28.7.2018Iskelmä Kesä

    Suosituksi kaupunkifestivaaliksi jo muissa kaupungeissa noussut Iskelmäkesä järjestetään tulevana kesänä ensimmäistä kertaa Espoossa. Kesäfestivaali saapuu Tapiolan Kulttuuriaukiolle.

     

    Heinäkuun lopussa tullaan Tapiolan Kulttuuriaukiolla näkemään lukuisista hiteistään tunnetun ANNA ERIKSSONIN paluu festivaalilavoille sekä loistavista live-esiintymisistään tunnettu TUURE KILPELÄINEN & KAIHON KARAVAANI, jo toista vuotta peräkkäin Iskelmä Gaalassa vuoden viihdyttäjänä palkittu JUHA TAPIO, keikkalavoille huhtikuussa palaava JARI SILLANPÄÄ, vuodesta toiseen suursuosiota nauttiva , viime vuonna Vain Elämää –ohjelmassa hurmannut LAURA VOUTILAINEN, karismaattisen Antti Ketosen luotsaama NELJÄNSUORA ja Sinä olet minun -hitillään 49 viikkoa Iskelmän listan ykkösenä pysytellyt LAURI TÄHKÄ.

    Perjantai 27.7. klo 17-02

    Lauri Tähkä
    Juha Tapio
    Laura Voutilainen
    Neljänsuora

    Lauantai 28.7. klo 17-02

    Tuure Kilpeläinen ja Kaihono Karavaani
    Jari Sillanpää

    Anna Eriksson

    Liput myynnissä
    iskelmakesa.fi
    1 pv 39,90€
    2 pv 69,90 €

    Tapahtuma on k-18


    Lue lisää
  • 24.8.2018-25.8.2018Makujen TapiolaStreet Food Carnival -ruokarekat valtaavat Tapiolan keskuksen! Paljon Espoo-päivän ohjelmaa ja tarjouksia Tapiolan ravintoloissa ja kahviloissa.

    Street Food Carnival -ruokarekkoja, Espo-päivän ohjelmaa ja tarjouksia! Tuttuun tapaan ulkoalueelle tuodaan pitkiä ruokapöytiä, joissa voit nauttia katuruokaherkkuja mukavasti istuen. Pienpanimot tarjoilevat kylmiä huurteisia herkkujen kyytipojaksi. Tunnelmallinen illallinen Tapiolan taivaan alla kutsuu nauttimaan yhdessäolosta.

    Katuruokaa tarjolla Länsituulen ja Tuulikinsillan alueella:

    Perjantaina 24.8. klo 11-20

    Lauantaina 25.8. klo 11-18


    Lue lisää
  • 23.11.2018Black FridayLue lisää
  • 24.11.2018Joulunavaus

    Tervetuloa Tapiolan perinteiseen joulunavaukseen!

    Lue lisää