Tapiolassa on helppo asua

Asuminen Tapiolan elävässä kaupunkikeskuksessa on ainutlaatuinen mahdollisuus. Puutarhakaupungin miljöössä ja Suomen suurimman yhtenäisen kävelykeskustan keskellä palvelut ovat lähellä ja liikkuminen helppoa.

Parhaimmillaan kaupat, ravintolat, pysäköintihallit ja julkinen liikenne ovat saavutettavissa pelkän hissimatkan päässä. Vieressä ovat myös kulttuuripalvelut sekä mahdollisuudet monipuoliseen liikuntaan.

Liikenneyhteydet ovat Tapiolan keskuksessa erinomaiset. Metro kulkee tiheästi ja sillä pääsee Helsingin keskustaan vartissa. Bussit Espoon, Helsingin ja Leppävaaran suuntaan lähtevät Tapiolan keskuksen bussiterminaalista.

Tapiola on merellistä Espoota. Lähimmät vene- ja uimarannat ovat muutaman sadan metrin päässä.

Uudistuvaan Tapiolan keskukseen rakennetaan asuntoja yli 2 000 ihmiselle. Osa uusista kodeista on jo valmistunut, osa rakennuksista ja kortteleista on vielä suunnittelu- tai kaavoitusvaiheessa.

Tapiolan keskuksen uudet asuinkohteet

Tapiolan Kirjokansi – parempia yhteyksiä saa etsiä

Tapiolan Kirjokannen neljä asuintaloa ja vieressä kohoava Espoon Hattara ovat upea viiden talon kokonaisuus uudistuvan Tapiolan sydämessä, osin kauppakeskus AINOAn päällä. Kirjokannen ja Hattaran näyttävät talot asettuvat osaksi arvostettua klassista puutarhakaupungin arkkitehtuuria, ja useista kodeista näkyy merimaisemat ja Tapiolan ympäröivät puistot. Kaksi kohteista on jo valmiina, ja koko Kirjokansi on valmis keväällä 2020.

Raitinkartano on kaiken keskellä

Aivan kauppakeskus AINOAn kyljessä sijaitseviin Raitinkartanoon ja Tapiolan Länsituuleen tulee asuntoja sekä liike- ja palvelutiloja. Raitinkartanon kodit valmistuvat kesällä 2021 tontille, jolta ennen löytyivät mm. Akateeminen kirjakauppa ja Nordea-pankki. Raitinkartanoon tulee yläkerrosten suurten asuntojen lisäksi lähinnä pienempiä asuntoja, joten keskipinta-ala on noin 55–60 neliötä. Myös rakennusten länsipuolelle Länsituulenkujalle on suunnitteilla lisää asuinrakennuksia, jotka ovat kaavoitusvaiheessa.

Itätuulenkujan asunnot ja ”Feenix”

Itätuulenkujan asuntojen rakentaminen alkaa kesällä 2020 neljän kohteen osalta ja kahden kohteen osalta myöhemmin. Kokonaisuuteen kuuluu kuusi rakennusta. Osa niistä tulee nykyisen Vesiputoustalon tilalle. Paikalle on suunnitteilla kaksi enintään 12-kerroksista asuinkerrostaloa, joista on käytetty nimitystä “Tapiolan Feenix”. Kaava mahdollistaa noin 300 asunnon rakentamisen nykyisen toimistokiinteistön paikalle. Asuintalojen yhteiseen kivijalkakerrokseen on tulossa jonkin verran liiketiloja.

Tuuliniityn materiaalina on puu

Tuuliniityn alueelle lähelle tenniskeskusta tulee 4–6-kerroksisia kerrostaloja ja puiston reunaan kaksikerroksisia rivitaloja. Alueen pohjoiskärkeen rakennetaan 12-kerroksinen puukerrostalo, johon tulee opiskelija-asuntoja.

 

Satakielenrinteestä tulee vehreä asuinkortteli 

Satakielenrinteen uusi asuinkortteli tulee entisen Tuultenaltaan ja purettavan Satakielitalo-toimistorakennuksen paikalle. Uusia koteja rakennetaan suunnitelman toteutuessa yhteensä noin 650 asukkaalle. Leimuniitty on osa Tapiolan valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä ja sen keskeneräistä lounaisnurkkaa Satakielenrinne tulee täydentämään veistoksellisena ja vehreänä asuinkorttelina.

 

Osa Tapiolan keskuksen rakennuskohteista on vasta suunnitteluvaiheessa ja muutokset ovat mahdollisia.

 

Leimuniitty palasi entiseen loistoonsa

Tapiolan Leimuniitty on valtakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema ja kansainvälisesti merkittävä modernin puutarhataiteen edustaja. Puisto on kunnostettu Tapiolan keskustan uudistamisen yhteydessä pääosin alkuperäiseen asuun. Uudet kunnallistekniset rakenteet, tulvavalli ja siihen liittyvät pumppaamot, vesisäiliöt sekä sillat  integroitiin maisemainstallaatioina ja taiteen keinoin osaksi kokonaisuutta. 

Hienovarainen maastonmuotoilu, Tapiolalle tyypillisen materiaalin, betonin käyttö sekä rakenteiden hyödyntäminen oleskeluun ja puistotoimintoihin olivat suunnittelun lähtökohtia. Tulvavalliin liittyvä pato sulkuluukkuineen ja pumppaamoineen kätkeytyy kaarevien istuskeluterassien sisään. Myöhemmin rakennettu puusilta korvattiin teräs-betonirakenteisella modernilla siltarakenteella. Pumppaamon jätevesisäiliö naamioitui betonikukkuloiksi, joissa voi kuntoilla, istuskella ja nauttia merimaisemasta. Veistosmainen kiipeilyseinä on uusi puistotoiminto. Tavoitteena on palauttaa puiston asema Tapiolan tunnusmerkkinä ja keskustan rakennuksia kokoavana avoimena maisematilana.

Suunnitteluryhmä

Pääsuunnittelu: Maisema-arkkitehdit Byman & Ruokonen Oy / Ria Ruokonen
Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Karin Krokfors Oy / Karin Krokfors
Betonirakenteiden suunnittelu: Betonipallas Oy / Pertti Kukkonen
Vesirakentamisen suunnittelu: Ramboll Oy / Kimmo Hell
Rakenne-, geo- ja kunnallistekninen suunnittelu: Ramboll Oy

Lisätietoa:

Rakennuttaja: Espoon kaupunki
Tekninen keskus / Leena Ihalainen